veronmaksajat.fi

VERONMAKSAJAN
TALOUSTAITO
-
TAITAVAA
TALOUDENPITOA

RAHAT

Säästäjän ja sijoittajan verot – mikä muuttuu?

Säästäjän ja sijoittajan verot – mikä muuttuu?
18.5.2018

Yksityissijoittajaa palvelevan sijoitussäästötilin valmistelu etenee. Sijoitusten verotusta pohtinut työryhmä selvitti erilaisia tilivaihtoehtoja ja teki ehdotuksen Suomeen sopivasta mallista. Sijoitussäästötilin uskotaan edistävän etenkin suoria osakesijoituksia. 

Eri sijoitusmuotojen verotusta pohtinut työryhmä oli valtiovarainministeriön asettama. Työryhmän mietintö valmistui toukokuun alussa.

Työryhmä selvitti muun muassa, millaisia sijoitussäästötilejä naapurimaissamme on jo käytössä.

Työryhmä päätyi ehdottamaan ”Suomen malliksi” tiliä, jolla voisi olla käteistä rahaa, sijoitusrahasto-osuuksia ja pörssiosakkeita sekä muita julkisen kaupankäynnin kohteena olevia arvopapereita.

Sijoitussäästötilin sisällä luovutusvoitot olisivat verovapaita. Osakkeita ja muita arvopapereita voisi myydä eikä mahdollisesta luovutusvoitosta menisi veroa ennen kuin varoja nostettaisiin pois tililtä. Voitot voisi siis sijoittaa uudelleen kokonaisuudessaan – ilman, että niistä joutuisi maksamaan välillä veroa.

Osingoista vero kuitenkin perittäisiin nykyiseen tapaan.

Sijoitusten tappiot saisi vähentää vasta, kun sijoitussäästötili lopetetaan.

Valtiovarainministeriön työryhmä selvitteli myös muutamien muiden sijoitusmuotojen verotusta. Esimerkiksi säästöhenkivakuutuksen sekä kapitalisaatiosopimuksen tuottojen ja tappioiden verotukseen työryhmä esittää muutoksia.

Työryhmä myös suosittelee, että kertamaksullisen eläkevakuutuksen verokohtelua korjattaisiin. Nykyisellään kertamaksullinen eläkevakuutus on verotuksellisesti niin epäedullinen, ettei vakuutuksen ottaminen ole käytännössä mielekästä.

Mitä muutokset merkitsevät tavalliselle sijoittajalle?  

Lakiasiain johtaja Vesa Korpela Veronmaksajain Keskusliitosta oli jäsenenä valtiovarainministeriön työryhmässä, joka selvitteli eri sijoitusmuotojen verotusta.

Kuuntele podcast, jossa Vesa Korpela ja Taloustaidon  Ulla Simola  käyvät läpi työryhmän ehdotuksia ja pohtivat, mitä muutokset merkitsisivät tavalliselle sijoittajalle.

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke

Haluatko lisää hyötytietoa taloudesta?

Tilaa tästä Veronmaksajien ilmainen uutiskirje.
Voit peruuttaa sen koska tahansa.