veronmaksajat.fi

RAHAT

Maksutili vaihtaa pankkia – näin siirto hoituu

Maksutili vaihtaa pankkia – näin siirto hoituu
26.8.2024

Löysitkö pankin, joka mielestäsi palvelee paremmin kuin entinen? Uusi pankki hoitaa maksutilin siirron pankista toiseen pitkälti puolestasi. Sijoitusomaisuuden siirto vaatii hieman enemmän työtä.

Käsi pystyyn, jos olet joskus saanut markkinointisoiton pankilta, joka haluaisi sinut asiakkaakseen! Entä lehtitalolta tai teleoperaattorilta? Ero pystyyn nousseissa käsissä on melkoinen. 

Jos haluaa säästää pankin palvelumaksuissa tai lainamarginaalissa, ei kannata jäädä odottamaan pankin parasta tarjousta sen paremmin puhelimeen kuin sähköpostiinkaan.

Tilastoja ei ole, mutta suomalaisia pankkeja edustavassa Finanssiala ry:ssä arvioidaan, että asuntolainan korkomarginaali on edelleen yleisin syy pankin vaihtoon. Syitä vaihtoon on luonnollisesti muitakin.

Pankin vaihtaminen on suhteellisen helppoa sen jälkeen, kun on päättänyt, mihin pankkiin asiakkuutensa siirtää.

Jos ei ole asuntolainaa, säästöjä voi syntyä palvelu- ja toimenpidemaksuista tai pitkän tauon jälkeen jopa käyttötilille maksettavasta korosta.

Jossain elämäntilanteessa voi tuntua mukavammalta asioida pienessä pankissa, jossa saa henkilökohtaista neuvontaa ja jolla on kenties konttorikin lähellä.

Jollekulle pankin rahastovalikoima on tärkeä  –  tai arvo-osuustilin ja osakekaupan kustannukset. Asuntosijoittaja arvostaa nopeita lainapäätöksiä.

Jos pohtii pankin vaihtoa, kannattaa siis miettiä tarkkaan miksi vaihtaa ja vertailla itselle tärkeiden asioiden sujuvuutta ja hintoja. Jos tilillä on useita omistajia, pankin vaihtamiseen tarvitaan tietenkin lupa myös heiltä.

Vertailu vaikeaa, mutta mahdollista

Asuntolainan tai kulutusluoton vertailu on suhteellisen helppoa, ja siihen pankeilla on yleensä valmis lomake. Sen sijaan maksutilin hintojen tai verkkopankin käyttöliittymän vertailu on vaikeampaa. Maksutilin hintavertailuun saa apua Finen verkkosivuilta. 

Verkkopankin käyttöliittymää ei pääse vertailemaan omilla tiedoillaan, mutta useimmilla pankeilla on jonkinlainen video tai muu esittely omasta verkkopankista sivuillaan.

Jos pankki on todella kiinnostunut uudesta asiakkaasta, löytynee sieltä myös henkilökohtainen tapaamisaika, jolloin voi pyytää esittelyä verkkopankistakin.

Uusi pankki hoitaa siirtoa valtakirjalla

Maksutilin siirto pankista toiseen on helppoa. Pankeilla on nimittäin velvollisuus auttaa siinä asiakastaan, ja homman pitäisikin toimia melkein kuin puhelinliittymää vaihtaessa.

Uusi pankki hoitaa siirron vanhasta pankista itselleen asiakkaan antamalla valtakirjalla.

Se pyytää vanhalta pankilta luettelon tililtä maksettavista säännöllisistä maksuista, e-laskuista ja säännöllisistä saapuvista tilisiirroista ja ilmoittaa uuden tilinumeron valtuutuksessa ilmoittamillesi säännöllisille maksajille ja suoraveloituslaskuttajille. Tämä on maksutonta, mutta halutessasi voit myös ilmoittaa muuttuneet tilitietosi esimerkiksi eläkelaitokselle, verottajalle ja Kelalle niiden verkkosivujen kautta.

Johtava asiantuntija Teija Kaarlela Finanssialasta suosittelee kuitenkin pyytämään vanhasta pankista listan omista e-laskuista.

Listan avulla voi varmistaa, että kaikki laskutussopimukset ovat siirtyneet ennen kuin irtisanoo tilinsä vanhassa pankissa.

”Jos kyseessä on hyvin vanha e- tai suoralaskusopimus, voi olla, ettei pankki saa sen yksilöintitietoja siirrettyä.”

Pidä vanha tili tovin varalla

Uusi pankki pyytää vanhaa pankkiasi lakkauttamaan vanhalta tililtä lähtevät säännölliset maksut. Se myös pyytää halutessasi lopettamaan tilin ja siirtämään siellä olevat varat uudelle tilillesi. 

Tilitietojen siirroissa menee kuitenkin jokunen päivä, ja siihenkin on varauduttava, etteivät uudet tilitietosi välttämättä päivity kaikkialle samalla hetkellä, kun ilmoitat ne.

Muista siis pitää vanhallakin tilillä riittävästi varoja jo annettuja maksutoimeksiantoja varten. Teija Kaarlela arvioi, että kuukausi päällekkäistä aikaa riittää, mikäli ei halua pitää asiakkuutta kahdessa pankissa pysyvästi.

Tiliä ei voida lopettaa, jos tilin saldo on negatiivinen. 

Huomaa, että tiliotteesi eivät siirry vanhasta pankista uuteen. Verottaja suosittelee säilyttämään esimerkiksi kotitalousvähennykseen oikeuttavat tositteet kuusi vuotta verotuksen päättymisen jälkeen.

Mikäli sinulla ei ole maksutositteita eikä tiliotteita tallessa, harkitse tiliotteiden tallentamista tai tulostamista ennen kuin irtisanot tilisi.

Uusi maksukortti, uudet tiedot

Osa suoraveloituksista tehdään tilitietojen sijaan kortilta. Tällaisia veloituksia ovat usein esimerkiksi suoratoistopalvelut, äänikirjatilaukset ja kuntosalijäsenyydet.

Moni on saattanut tallentaa maksukorttitietonsa myös vaikkapa usein käyttämiensä majoituspalveluiden sivuille. Myös kaupunkipyörän käyttöoikeus saattaa perustua voimassa olevaan luottokorttiin.

Korttitietoihin perustuviin laskutussopimuksiin muutokset on tehtävä itse. Niitä ei siis voi valtuuttaa uudelle pankille.

Älä myy sijoituksia hätiköiden

Mahdollisten sijoitusten siirtäminen pankista toiseen ei ole yhtä helppoa kuin maksutilin.

Rahastoja ei voi siirtää uuteen pankkiin lainkaan. Vaihtoehtona on jäädä vanhan pankin sijoitusrahastoasiakkaaksi, myydä rahastot, kun siihen on sopiva hetki tai myydä rahastot heti. Myyminen heti tarkoittaa tietenkin veroseuraamuksia, joten sitä kannattaa harkita huolella myös tästä syystä.

Jos sinulla on pankissa arvo-osuustili ja siellä osakkeita, tilanne on toinen. Arvo-osuustilin voi siirtää uuteen pankkiin tai pitää sen vanhassa pankissa.

Arvo-osuustilejä voi olla samalla henkilöllä useampikin. Pankki ei välttämättä peri koko arvo-osuustilin siirtämisestä maksuja, mutta arvo-osuusjärjestelmää ylläpitävä Euroclear voi periä siirtokuluja.

Jos haluaa siirtää vain osan arvo-osuustilillä olevista osakkeista, joutuu todennäköisesti maksamaan siitä myös pankille. Siirtokustannusten lisäksi kannattaa selvittää pankkien tarjoamien sijoituspalveluiden erot ja hinnat.

Mikäli siirrät osakkeita tai koko arvo-osuustilisi uuteen pankkiin, muista ottaa talteen vanhasta pankista arvopapereiden hankintahinnat.

Osakesäästötilin siirto maksaa

Osakesäästötilejä voi olla yhdellä ihmisellä vain yksi, ja tämä on tiukka sääntö. Tilin siirtäminen pankista toiseen ei ole yleensä ilmaista, eivätkä kaikki pankit edes tarjoa osakesäästötiliä.

Mahdollisuus osakesäästötilin vaihtamiseen ja vaihdosta aiheutuvat kulut kannattaa selvittää etukäteen. Tyypillisesti vaihdosta joutuu maksamaan muutamasta kympistä noin sataseen.

Tässä jutussa esitetyt ohjeet koskevat asiakkuuden vaihtamista pankkien välillä Suomessa.

Jos haluat siirtää tiliasioinnin Suomessa sijaitsevasta pankista toisessa ETA-valtiossa sijaitsevaan pankkiin, vanha pankkisi Suomessa auttaa, mutta aivan yhtä sujuvaa pankin vaihto ei välttämättä ole. Myös pankkipalveluiden tarjonnassa voi olla merkittäviä eroja.

Katri Isotalo

 

Näitä muut lukevat nyt

Rahat, verot, työ & eläke, koti