veronmaksajat.fi

RAHAT

Gofore listautuu – kiinnostaako pikavoittojahti Vincit-verrokilla?

Gofore listautuu – kiinnostaako pikavoittojahti Vincit-verrokilla?
8.11.2017

Karo Hämäläinen

KARON PÖRSSI "Vincit-tyyppinen keissi", sijoittajakaverini luonnehti ensivaikutelmaansa First Northiin listautuvasta Goforesta.                             

Luonnehdinta on osuva. Sekä Gofore että Vincit digitalisoivat maailmaa tai ainakin Suomea, ja kumpikin niistä on profiloitunut ensiluokkaisena työnantajana. Kumpikin yhtiö myös saa väännettyä liikevaihdostaan katetta kaksinumeroisella prosenttiluvulla.                            

Liikevaihdoltaankin yhtiöt ovat samaa suuruusluokkaa. Gofore arvioi kuluvan vuoden liikevaihdokseen 32,5–34,5 miljoonaa euroa, kun taas Vincitin osavuosiraportin ohjeistuksen mukaan Vincitin liikevaihdon odotetaan kasvavan viime vuoden 32 miljoonasta eurosta.

Vincitillä oli kesäkuun lopussa 374 työntekijää, Goforella syyskuun lopussa 354 työntekijää.                            

Kun vielä kummankin nimessä on kuusi kirjainta ja kotipaikka Tampere, yhtiöt eivät tunnu vain kaksosilta vaan identtisiltä kaksosilta. 

Arvo Vincitistä – tai sitten ei

Kun numeroissa on noin paljon samaa, iskee houkutus katsoa pörssitaululta Vincitin markkina-arvo ja arvioida sen perusteella Goforen arvo. 

Vincitin markkina-arvo viime perjantain päätöskurssilla 6,56 euroa on 72 miljoonaa euroa. Goforen osakemäärä nousee annissa liikkeelle laskettavien uusien osakkeiden myötä 12,9 miljoonaan kappaleeseen, joten 6,35 euron merkintähinnalla laskettuna First North -tulokkaan arvoksi tulee rapiat 82 miljoonaa euroa.                            

Kymmenen miljoonaa kalliimpi kuin Vincit! Ei siis kannata sijoittaa?                            

Asia ei ole aivan näin yksioikoinen.                             

Vincitin alkuvuoden nettotulos notkahti selvästi viime vuoden vastaavasta jaksosta, mikä on painanut Vincitin osakekurssia. Gofore on tämän vuoden tähänastisilla tulosluvuilla selvästi Vincitiä edellä ja siten tämänhetkisen tuloskuntoon suhteutettuna Gofore on Vincitiä edullisempi. Tulospohjaisesti laskettuna alennus suhteessa Vincitiin on sitä luokkaa, että osakkeelle jää varaa nousta antihinnasta eikä arvostus silti näytä Vincitiin verrattua pahalta.                            

Tyystin toinen juttu on, kuinka kestävä Goforen parempi tuloskyky on. Goforen alkuvuoden ensimmäisen yhdeksän kuukauden liiketulosprosentti oli peräti 16,9. Katteita voi olla vaikea kohentaa.                            

Ylipäätään arvostusvertailu verrokkiyhtiöön on enintään parin vuoden ajanjaksolla toimivan sijoittajan keino. Pitkän aikavälin omistajan kannalta ratkaisevaa on se, kuinka yhtiö kykenee tuottamaan rahaa tästä tulevaisuuteen. Mikä on sellainen pysyvä kilpailuetu, jolla Gofore kykenee kasvamaan kovaa ja takomaan tulosta pitkälti kaksinumeroisella kateprosentilla vaikkapa ensialkuun seuraavat kymmenen vuotta?   

Täytyy myöntää, että siihen en osaa vastata. Siksi en edes tarkastele Goforea pitkän aikavälin sijoituskohteena vaan potentiaalisen pikavoiton tarjoavana listautumistapauksena.  

Ankkurit kiskovat maaliin

Goforen listautuminen koostuu 1,6 miljoonan uuden osakkeen osakeannista ja vajaan 1,8 miljoonan osakkeen osakemyynnistä. Yhteensä tarjolle tulee vajaat 3,4 miljoonaa osaketta. 6,35 euron merkintähinnalla laskettuna kyseessä on reilun 21 miljoonan euron transaktio.                            

Tutuksi tulleeseen tapaan annista merkittävä osa on jo kaupattu parille instituutiosijoittajalle. Goforeen mukaan lähtevät suurimmat eläkevakuuttajat Ilmarinen ja Varma, jotka merkitsevät yhteensä 1,4–1,7 miljoonaa osaketta. Lähes puolet tarjolle tulevista osakkeista on siten jo mennyt näiden kahden jätin salkkuihin. 

Ilmarinen ja Varma ovat Suomessa ensimmäiset osoitteet, joihin pörssiin tai First Northiin menemistä suunnitteleva yhtiö lähtee vierailulle. Goforen ei ole tarvinnut tehdä muita reissuja. Se on minusta poikkeuksellisen vahva referenssi. 

Kun jäljelle jäävästä reilun kymmenen miljoonan euron arvoisesta osakepotista tappelevat kaikki muut instituutiot, yksityissijoittajat ja henkilöstö, on melko turvallista lyödä vetoa ylimerkinnän puolesta. 

Osallistun

Vaikka minulle on kovin epäselvää, mikä on Goforen kestävä kilpailuetu, enkä oikein ymmärrä, millä keinoilla yhtiö aikoo jatkaa kovaa kasvuaan – lähivuosina yli markkinan arvioidun 15–25 prosentin kasvun – osallistun Goforen antiin puhtaan opportunistisesti.

Vaikka listautumisen yhteydessä nykyiset omistajat myyvät paljon osakkeitaan, pääomistajille jää yhä selvästi enemmän osakkeita kuin he myyvät. Se on mielestäni olennainen kriteeri. Itse asiassa Goforen neljä suurinta omistajaa omistavat listautumisannin ja sen yhteydessä toteutettavan myynnin jälkeenkin 55,5 prosenttia Goforesta. Siksi pääomistajien myynnit ovat hyvä asia. Itse yhtiö ei järin paljon rahaa tarvitse, onhan se voitollinen ja sen liiketoiminnan rahavirta positiivinen. Turha osakkeita on painaa ja rahaa kassaan ottaa pelkästään likviditeetin lisäämisen vuoksi.                            

Vapaaseen vaihtoon jää vajaa neljännes yhtiön osakkeista listautumisen jälkeen. Hinnanmuodostus tapahtuu siten kohtuullisen pienellä osakemäärällä. Oletettavasti vähäinen likviditeetti lisää kurssiheilunnan riskiä – molempiin suuntiin. Yksityissijoittajan annista oletettavien leikkausten jälkeen saaman osakemäärän kannalta likviditeetti lienee kuitenkin riittävä.                            

Samalla kaikki tämä tarkoittaa, että kolmella neljäsosalla Goforen osakkeenomistajista annin jälkeen on intressi toivoa, että osakekurssi on 360 päivän mittaisen lock up -jakson jälkeen korkeammalla kuin nyt.

Siihen veneeseen uskallan hypätä.                            

Yleisöannissa tulee tehdä vähintään 150 kappaleen eli noin tuhannen euron suuruinen merkintä. Jokaiselle osallistujalle pyritään takaamaan sata osaketta. Alustavasti yleisöantiin tulee tarjolle 750 000 osaketta. Viimeaikaisen antikiinnostuksen perusteella järin paljon yli vähimmäismerkinnän ei kannata merkitä ja laittaa rahoja makaamaan Evliin. 

Viikon trio: Gofore-myyjät

Goforen listautumisen yhteydessä kaikki neljä yhtiön perustajaosakasta myyvät enintään 400 000 osaketta mieheen. 400 000 osakkeen arvo on 6,35 euron myyntihinnalla reilut 2,5 miljoonaa euroa. Osakkeitaan myy muiden muassa myös Goforen hallituksen puheenjohtaja Ali Saadetdin.                            

Jos osakemyynnit toteutuvat enimmäismäärien mukaisina, niiden jälkeen Goforen suurimmaksi osakkeenomistajaksi Timur Kärki, jolla on 105 000 osaketta enemmän kuin kolmella muulla perustajaosakkaalla. Myynneistä huolimatta perustajille jää vankka omistus. 

Osakas Omistus Omistuksen arvo
1. Timur Kärki 1 875 000 11,9 milj. euroa
2. Jani Lammi 1 770 000 11,2 milj. euroa
2. Mika Varjus 1 770 000 11,2 milj. euroa
2. Petteri Venola 1 770 000 11,2 milj. euroa

Lähde: Goforen esite.

Karo Hämäläinen

Kirjoittaja on kirjailija ja sijoittamiseen erikoistunut vapaa toimittaja.

 

Näitä muut lukevat nyt

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti