Etusivu
-
KOTI 10.4.2017
Ulottuuko vahva usko talouteen myös asuntomarkkinoille?
Suomi tuntuu yhtäkkiä olevan täynnä myönteisiä talousfiiliksiä. Pitkän pysähtyneisyyden jälkeen talous on kääntynyt kasvuun. -
RAHAT 7.4.2017
Millaista korkoa talletukselle tarjotaan huhtikuussa?
Määräaikaistalletusten korot ovat huhtikuun alussa lähes samoissa lukemissa kuin maaliskuussa. -
KOTI 7.4.2017
Kuka tekee vainajan perukirjan?
Lain mukaan jokaisesta kuolleesta suomalaisesta on tehtävä perukirja ja järjestettävä perunkirjoitus. Perukirja on mm. luettelo vainajan varoista ja veloista. -
VAPAALLA 7.4.2017
Lyyli Visanti taitaa kukkien herkän muotokielen
Suomalaiset rakastavat kukkamaalauksia, ja Lyyli Visannin työt sopivat tähän makuun. Hän maalasi myös kaupunkiaiheita ja asetelmia. Visannin teosten hinnat ovat pohjalukemissa. Edullisimmillaan pastellityön voi hankkia huutokaupoista jopa 50 eurolla. -
KOTI 6.4.2017
Olenko oikeutettu puolisovähennykseen vakuutuskorvauksesta?
Aviopuolisoni kuoli joulukuussa 2016. Yhteiset lapsemme perivät hänen omaisuutensa lukuun ottamatta säästöhenkivakuutuksesta maksettavaa kuolintapauskorvausta, jonka edunsaaja olen. Olenko oikeutettu perintöverotuksen puolisovähennykseen? -
KOTI 5.4.2017
Vahingonteko vuokra-asunnossa: Kuka korvaa, kun vakuus ei riitä?
Jos vuokra-asuntoa on tärvelty eikä vakuus riitä kattamaan vahinkoa vuokranantajalle, mikä neuvoksi? Korvaako kotivakuutus ja kannattaako vahingonteko viedä käräjille? -
RAHAT 5.4.2017
DNA, Tokmanni ja Kotipizza lupailevat osinkokasvua
KARON PÖRSSI Suhdanteista vain vähän riippuvainen toimiala ja yhtiö, joka pystyy omien toimiensa ansiosta kasvattamaan osingonmaksukykyään keskimääräistä nopeammin. Unelmayhdistelmä, etenkin jos osaketta pääsee ostamaan kohtuullisella arvostuksella. -
VAPAALLA 4.4.2017
Tunnetko nämä 20 menestynyttä naistaiteilijaa?
Jos taiteilija kerran onnistuu nousemaan yleisön suosikiksi tuhansien aikalaistaiteilijoidensa joukosta, hän todennäköisesti pysyy aina rakastetuimpien taiteilijoiden listalla. -
TYÖ & ELÄKE 3.4.2017
Tulorekisteri otetaan käyttöön 2019
Palkan maksamiseen liittyvät ilmoitusmenettelyt yksinkertaistuvat, kun tulorekisteri otetaan käyttöön tammikuussa 2019. Palkkatiedot ilmoitetaan 1.1.2019 lähtien tulorekisteriin heti maksutapahtuman yhteydessä. -
VAPAALLA 3.4.2017
Audi Q2 on laadukkaasti pirteä
Audi Q2 Quattro malliston tehokkaimmalla koneella on ihan hyvä auto, mutta samalla rahalla saa isompia ja paremmin varusteltuja autoja. -
KOTI 3.4.2017
Sähkösopimus on vaikea kauppatavara puhelinmyynnissä
Sähkön puhelinmyynti aiheuttaa jatkuvasti valituksia ja yhteydenottoja kuluttajaviranomaisille. Sähkösopimus ei ole helppo kauppatavara puhelimessa. -
RAHAT 31.3.2017
Rahastot vertailussa: osake, yhdistelmä- ja korkorahastot
Taloustaito vertaili osakerahastoja, yhdistelmärahastoja ja korkorahastoja. Mukana ovat myös omistajalukumäärältään suurimmat rahastot. -
VAPAALLA 31.3.2017
Onko sinunkin autossasi suosikkiväri?
Suomalainen ostaa mielellään harmaan auton, vaikka valinnanvaraa olisi reilusti. Hintakaan ei vaikuta, sillä useimmat ostajat maksavat valitsemastaan väristä joka tapauksessa lisähintaa. -
VAPAALLA 31.3.2017
Automaaleissa on eroja
Automaalien värisävyissä on teknisiä eroja. Nyt liki kaikissa uusissa autoissa on kaksikerrospinta, jossa on sekä värikerros että lakka. -
VAPAALLA 31.3.2017
Auton lisävärien hinnoissa vaihtelua
Useat uuden ajokin ostajat maksavat väristä lisähintaa. Syynä on se, että ilman lisämaksua monia autoja saa vain yhdellä tai kahdella värivaihtoehdolla. -
VAPAALLA 31.3.2017
Opel Zafira on iloinen kulkupeli
Opel Zafira on mitoiltaan kohtuullisen kokoinen seitsemän hengen tila-auto. Zafira on käytännöllinen ajokki. -
TYÖ & ELÄKE 30.3.2017
Keskieläke Suomessa 1 632 euroa kuukaudessa
Suurimmat keskimääräiset kokonaiseläkkeet maksettiin Uudellamaalla Kauniaisissa, pienimmät Etelä-Pohjanmaalla Isojoella. Keskieläke, 1 632 euroa, oli viime vuonna 20 euroa suurempi kuin vuonna 2015. -
KOTI 30.3.2017
Näin viitekorko vaikutti asuntolainan kuukausierään maaliskuussa 2017
Katso kuvio, joka kertoo, miten asuntolainasta maksettava kuukausierä on kolmen viime vuoden kuluessa muuttunut, kun lainan viitekorkona on joko 12 kuukauden euribor tai prime tai laina on sidottu 3 vuoden kiinteään korkoon. -
VAPAALLA 30.3.2017
Tunnetko huutokauppaehdot?
Huutokauppaehdoissa on melkoisia eroja. Lähtöhinta voi olla alin hyväksyttävä hinta, mutta se voi olla myös huutokaupan järjestäjän arviohinta, josta voidaan mennä sekä ylös että alas. Monille vieras käsite on myös ”toiseksi korkein hinta”. -
TYÖ & ELÄKE 30.3.2017
Milloin oikaisuvaatimus pitää viimeistään tehdä?
Verotuksen muutoksenhakuajat muuttuivat ja lyhenivät 1.1.2017. Olen hakemassa muutosta verovuoden 2013 työmatkakuluistani. Sovelletaanko muutoksenhakuaikaani vanhoja vai uusia sääntöjä?
Näitä muut lukevat nyt
-
RAHAT 1.11.2023Nämä neljä asiaa Lehto Groupista kannattaa oppiaKARON PÖRSSI Pitkään vaikeuksissa ollut rakennusyhtiö Lehto Group on päätynyt tilanteeseen, jossa tappiot ovat sen suurin pääoma. Mitään muuta firmalla ei oikeastaan enää olekaan. Huolella tärvelly...
-
VEROT 1.11.2023Puolisot ostavat yhteisen asunnon toisen rahoilla – piileekö järjestelyssä veromiina?Voiko pariskunta hyödyntää ensiasunnon verovapautta yhdessä, jos toisella on asunnon hankintaan tarvittava rahoitus ja toisella on vielä ensi asunto hankkimatta? Vai piileekö järjestelyssä veromiin...
-
RAHAT 1.11.2023Säästö- ja sijoitustilit: Jo kahdeksassa pankissa korko yltää yli kolmen prosentinSäästö- ja sijoitustilien korot vaihtelivat lokakuun puolivälissä 0,25 prosentista 3,55 prosenttiin. Taloustaidon vertailussa on esimerkkejä tileistä, joiden korko ylittää nollan.
-
KOTI 1.11.2023Huoli sähkön hinnasta lieventymässä – kausivalot kannattaa silti ajastaaKausivalot tuikkivat jo pihapuissa ja ikkunoissa pimeiden iltojen ja aamujen ilona. Pöydällä palaa led-tuikku. Valoja pidetään päällä vielä helmikuussakin. Viime talvena koettu sähkön hintakriisi ...
-
VEROTUS 31.10.2023
🅑 JÄSENILLE
Sijoittaja, vielä ehdit vaikuttaa veroihisi ennen vuodenvaihdettaÄlä päästä tappioitasi vanhenemaan. Kauppojen ajoituksella saattaa olla vaikutusta myös pääomatulojen veroprosenttiisi. Kun mietit, kannattaisiko sinun vielä myydä jotain ennen vuodenvaihdetta, lis...
Toimituksen valinnat
- Tarkista, onko talletuksesi turvattu
- Sain lahjaksi alle 5 000 euroa syksyllä 2023 – voinko saada jo nyt uuden verottoman rahalahjan?
- Mistä säästöille paras parkkipaikka?
- Puhelin on todellinen pöpömagneetti – 5 vinkkiä puhdistukseen
- Vesivahinko taloyhtiössä! Kenen vakuutus korvaa?
-
🅑 JÄSENILLE
Lapseton aviopari – mihin testamentti vaikuttaa? - Miten estän, ettei perintöni päädy ex-puolisolleni?
- Miten perun testamenttini?
-
🅑 JÄSENILLE
Mercedes-Benz CLA 250+ on ajajan auto isolla A:lla
Taloustaito 4/2026: Sijoittaja tähyää isompaa asuntoa
Millainen olisi kysytty ja haluttu vuokra-asunto tulevaisuudessa? Tuskin ainakaan yksiö.
- Mitä sähköauton korjaaminen maksaa?
- Puolisosta pääsee eroon, pääseekö veloista?
- Tunnetko indeksirahastojen erot?
- Miten selvitän mökkitonttini rajat?
- Miksi yhdistelmäkorttini ei toimi reissussa?
Veronmaksajien jäsen, lue tai kuuntele digilehti täällä »

Seuraava Taloustaito ilmestyy 11.6.2026.
Kirjautuminen
👉 Kirjaudu sisään tästä, jos haluat lukea Bonus-juttuja tai näköislehteä.
Jos olet Veronmaksajien jäsen, mutta sinulla ei ole käyttäjätunnusta, voit luoda tunnuksen tästä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus, mutta et muista salasanaasi, voit luoda uuden salasanan tästä.
Täältä voit katsoa lisää ohjeita kirjautumisesta ja käyttäjätunnuksista.
Taloustaidon suosituimmat
-
VAPAALLA 6.3.2015Toyota RAV4 on miehinen autoToyotan katumaasturin RAV4:n nykyinen versio on vanhahtavan mutta asiallisen tuntuinen työkalu, josta kaikki hempeily on kaukana. Nyt nelivedon saa myös kahden litran koneen yhteyteen. Toyota RAV4...
-
RAHAT 25.2.2015Hurja osinkokevätKARON PÖRSSI Rahaa on. Pörssiyhtiöt ovat säästäneet itsensä kuntoon, ja kun ne eivät keksi sohjoisessa markkinaympäristössä fiksuja sijoituskohteita, ne ulkoistavat investointihuolensa omistajillee...
-
VAPAALLA 24.2.2015Helmiä tarjolla huutokaupoissaLähiajan huutokaupoissa ja myyntinäyttelyissä on tarjolla muun muassa olympiamitali, virolainen postimerkkiharvinaisuus sekä täällä todennäköisesti ennennäkemätön viiriäisen munan kokoinen ”helmi”....
-
RAHAT 3.3.2015Miten saada rahat riittämään eläkkeellä?Jos olet saanut kerättyä pesämunaa eläkevuosiesi varalle, et varmaankaan halua säästöjesi sulavan ennen kuin ehdit käyttää niitä. Sellainen vaara kuitenkin on, jos mietit sijoituskohdetta valitessa...
-
VAPAALLA 2.3.2015Autokauppa kohmeessa alkuvuonnaHenkilöautojen ensirekisteröinti romahti tammi-helmikuussa 12,5 prosenttia. Parissa kuukaudessa ensirekisteröitiin 18 257 uutta henkilöautoa, ilmenee Autoalan tiedotuskeskuksen tiedotteesta. Helmik...
-
RAHAT 9.3.2015Osinkotuloista neljännes naisilleHenkilöille kertyi vuonna 2013 osinkotuloja yhteensä 4,0 miljardia euroa. Miehet saivat osinkotuloista kolme miljardia euroa (75,0 prosenttia) ja naiset miljardin (25,0 prosenttia), ilmenee Veroha...
-
KOTI 9.3.2015Nuorikin tarvitsee vakuutuksenOmaan kotiin muuttaminen on nuorelle suuri harppaus kohti aikuisuutta. Kun vakuutukset ovat kunnossa, yllättävä vahinko ei pääse romuttamaan taloutta. Riskien ennakointi on tärkeä taito itsenäistyv...
-
RAHAT 4.3.2015Tuloskauden yllätyksetKARON PÖRSSI Käytännössä kaikkien Helsingin pörssin yhtiöiden viime vuoden tulokset on julkistettu. Suhteessa omiin odotuksiini etenkin osingot ovat olleet vahvoja. (Kirjoitin viime viikolla OMXH25...
-
RAHAT 5.3.2015Säästäjän niukat ajat jatkuvatMaaliskuun alussa kahdentoista kuukauden määräaikaistalletuksen korko 10 000 euron talletukselle oli keskimäärin 0,70 prosenttia. Helmikuun alusta keskimääräinen korko on noussut 0,3 prosenttiyksik...
-
VEROT 3.3.2015Yrityksillä verovelkaa liki 3 miljardia euroaYrityksillä oli vuoden 2013 lopussa lähes kolme miljardia verovelkaa, selviää Harmaan talouden selvitysyksikön tekemässä tutkimuksessa. Tutkimuksen mukaan 15 prosentilla yrityksistä on verovel...
-
VEROT 2.3.2015Verokertymä 89,9 miljardia vuonna 2014Verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen kertymä kasvoi 1,5 prosenttia vuonna 2014. Kertymä oli yhteensä 89,9 miljardia euroa. Veroaste kasvoi edellisvuodesta 0,2 prosenttiyksikköä 44,1 prosent...
-
TYÖ & ELÄKE 26.2.2015Pidetäänkö ylijääneen ruoan syömistä ravintoetuna?Työskentelen koulun iltapäiväkerhossa, jossa ohjaajat eivät saa syödä lapsilta ylijäänyttä välipalaa. Syömättä jäänyt ruoka heitetään roskiin tai kaadetaan viemäriin. Ruokapalvelupäällikön mukaan y...
-
VEROT 6.3.2015Sukupolvenvaihdoksen huojennukseen ehdotetaan pidennystäValtiovarainvaliokunta ehdottaa sukupolvenvaihdosten verotuksessa sovellettavan maksuaikahuojennuksen pidennystä 10 vuoteen. Sama pidennys koskisi myös veron vanhentumisaikaa. Hallitus esitti maksu...
-
KOTI 5.3.2015Onko vesivahingon korjaaminen verotonta talkootyötä?Taloyhtiössämme on tapahtunut vesivahinko, jota ei korvaa sen enempää vakuutusyhtiö kuin vahingon aiheuttajakaan. Olemme suunnitelleet, että korjaisimme vahinkoja talkootyönä niin paljon kuin mahdo...
-
TYÖ & ELÄKE 2.3.2015Hoivaa työn kyljessäPeräti noin 700 000 suomalaista töissä käyvää hoivaa läheistään työnsä kyljessä. Tämä on kolmannes koko työvoimasta, laskee tutkimusjohtaja Kaisa Kauppinen. Työelämässä on melko hyvin käytössä eril...
-
VAPAALLA 27.2.2015Palaveri vie TallinnaanLaivakokousmatkojen suosio lisääntyy, sillä laivoilla porukka pysyy koossa. Mutta miten pysyy hallinnassa myös kokousmatkan budjetti? Laivayhtiöissä riittää valinnanvaraa, sillä Helsingin–Tallinnan...
-
KOTI 6.3.2015Muista tarkistaa kiinteistöverotuspäätösKiinteistöverotuspäätökset saapuvat pian postissa. Päätös ja sen mukana tulleet ilmoitus- ja selvitysosa tulee tarkistaa. Kiinteistöveroilmoituksen viimeinen palautuspäivä on joko 7.5. tai 13.5. Pa...
-
KOTI 5.3.2015Tutkimus: Nuoret lykkäävät asunnonostoaNuorista asunnonostajista jopa kolmannes lykkää asunnon ostoa taloudellisista syistä, vaikka monet omasta asunnosta haaveilevatkin. Näin kertoo tuore kyselytutkimus. Nuoret ovat tuoreiden tutkimust...
-
TYÖ & ELÄKE 5.3.2015Nollatuntisopimus noin 83 000 palkansaajallaNeljä prosenttia palkansaajista työskentelee niin sanotulla nollatuntisopimuksella, selviää Tilastokeskuksen selvityksestä. Nollatuntisopimuksella työskentelevät olivat pääosin nuoria: lähes puolet...
-
VEROT 4.3.2015FATCA-sopimus verotietojen vaihtamisesta astui voimaanSuomen ja Yhdysvaltojen välinen FATCA-sopimus automaattisesta ja vuosittaisesta verotietojen vaihtamisesta on astunut voimaan. Pankit antavat FATCA-ilmoitukset vuodelta 2014 viimeistään 30.4.2015 ...
Oppia omaan talouteen – Taloustaidon juttupaketti nuorille! Tutustu






