Kuolinpesistä tulee tarjolle usein surkean näköistä tavaraa: säröllisiä laseja, lasitukseltaan halkeillutta eli krakeloitunutta posliinia, mustunutta hopeaa tai maalauksia, joiden kankaissa on repeämiä.
Keräilijät osaavat yleensä hoitaa arvoesineitään niin, että ne säilyvät hyvin. Suurin osa ihmisistä toimii toisin: he ostavat ehkä taidetta tai design-tavaroita, perivät arvohuonekaluja, vanhoja rahoja tai postimerkkejä tai saavat lahjaksi hopeaesineitä. Esineelle valitaan paikka ja kalleus jätetään siihen. Sitten alkaa aika tehdä tehtäväänsä.
Osa näistä on tuomittu roskakatokseen vietäviksi, mutta osa arvotavaroista kannattaa pelastaa ja huoltaa.
”Arvohuutokauppoihinkin tarjotaan kaikenlaista, mutta niistä haetaan nimenomaan huippukuntoisia esineitä. Ostajat ovat valmiita myös maksamaan laadusta”, sanoo antiikin ja taidekäsityön asiantuntija Joachim Borgström Bukowskisin Helsingin toimipisteestä.
Poikkeuksina lelut ja talonpoikaisesineet
Käytön jälkiä saa – ja joskus pitääkin – näkyä tietyissä antiikkiesineissä. Sellaisia ovat esimerkiksi nallet, joita lapset ovat retuutelleet, sekä talonpoikaisesineet. Rikki ne eivät saa olla, mutta käyttökuluma saa näkyä. Toki jos vaikkapa antiikkinallen lasisilmä on roikkumassa langan varassa, sen voi kiinnittää jälleen paikalleen, mutta mieluiten alkuperäisellä langalla.
Design-lasiesineissä vähäinenkin käytön jälki alentaa arvoa. Näkyvillä pinnoilla olevat lohkeamat ja säröt alentavat arvoa huomattavastikin, noin 30–70 prosenttia. Jonkin verran, 10–30 prosenttia, laskevat hintaa myös esineen pohjassa olevat raappeutumat. Niitä tulee helposti esimerkiksi esinettä siirreltäessä, jos pohjan ja tason välissä on vaikkapa hiekanjyviä.
Kaikki koriste-esineet kaipaavat pölyjen pyyhkimistä, mutta se ei ole yleensä riittävä huoltotoimenpide. On myös oltava tarkkana, sillä satoja esineitä on rikkoutunut pölyjen pyyhinnän yhteydessä.
Lasin jännitteet reagoivat lämpötilaan
Design-lasiesineet kuten muutkin lasit tarvitsevat aika ajoin pesuainepesun tai kostealla rätillä pyyhkimisen, jotta lasin kirkkaus tulee esiin. Tämäkin voi olla vaaran paikka. Äkillinen lämpötilan vaihtelu voi laukaista esineen sisällä mahdollisesti olevat jännitteet, jolloin esine voi rikkoutua tai saada sisäisen, näkyvän särön, joka alentaa esineen arvoa huomattavasti.
”Jännite voi purkautua vaikkapa silloin, jos ikkunalaudalla viileässä ollut lasiesine pestään kuumalla vedellä. Mutta voi se purkautua ilman mitään näkyvää syytäkin”, kertoo Borgström.
Eniten huolta on lasiesineistä, joissa on yhdistettynä eriväristä lasia. Niitä saattaa mennä rikki jo valmistusvaiheessa, kun tulikuumaa esinettä aletaan jäähdyttää. Eriväriset lasimassat jäähtyvät hieman eri tahtiin, jolloin jännitteitä voi syntyä ja purkautua heti tai myöhemmin. Esimerkiksi kaksiväristä, isoa Sarpanevan Claritas-maljakkoa pitää jäähdytellä hitaasti jopa pari vuorokautta, ja silti jännitteitä voi syntyä.
”Joskus meillekin tarjotaan design-esineitä, joista on hiottu lohkeamat pois. Tämä voi kuitenkin muuttaa esineen muotoa, ja sellaisia me emme yleensä edes ota myyntiin.”
Hopea tummuu käytön puutteessa
Hopeaesineet tummuvat, joten niitä pitää puhdistaa ja kiillottaa hopean puhdistusaineilla, jotka eivät sisällä hankaavia ja hopean pintaa kuluttavia aineita. Tummumista hidastaa esineen säilytys esimerkiksi lasivitriinissä ja käyttöhopean suojaus koteloissaan tai kangaspusseissa.
”Hyvä keino on myös yksinkertaisesti esineiden käyttäminen ja sen jälkeinen pesu ja kuivaus käsin. Astianpesukoneen pesuaineille alttiiksi niitä ei pidä laittaa – ei myöskään säilyttää kasoissa teräsruokailuvälineiden kanssa”, sanoo Borgström.
Entä kullattujen hopeakermakkojen puhdistus?
”Jos mustumia on, niitä voi varovasti yrittää puhdistaa hopean puhdistusaineella, mutta pitää muistaa, että kultaus on hyvin ohut kerros, paitsi jos kysymyksessä on 1800-luvun polttokultaus.”
Ikävä kyllä kultaus kuitenkin vähitellen ohentuu. Monet keräilijät ihmettelevät, miksei antiikkihopeita saisi uudelleenkullata.
”Esineen luonne voi siitä muuttua, jos se muutoin on käytössä tasaisesti kulunut, mutta kultaus olisikin uutuuttaan kiiltävä.”
Saako restauroida?
Antiikkimaailmassa on monia sääntöjä, joiden keskinäistä logiikkaa eivät kaikki täysin sisäistä. Esimerkiksi antiikkinen itämainen matto voi maksaa kymmeniä tuhansia euroja, vaikka sitä ei kukaan sellaisenaan – tyystin kuluneena, haalistuneena ja/tai jopa reikäisenä – voisi laittaa lattialleen.
”Ne viedään takaisin Iraniin korjattavaksi. Siellä ne osataan käsitellä oikeilla väreillä ja solmia villa- tai silkkilangoilla sellaiseksi kuin ne ovat aikoinaan olleet.”
Myös öljyvärimaalauksia restauroidaan. Halvimpia maalauksia ei huoltoon ehkä kannata viedä ellei niillä ole tunnearvoa, mutta arvokkaammat maalaukset kannattaa.
”Keräilijä itse voi pyyhkiä maalauksista pölyt, ja se on suotavaakin. Mutta jos lakkaus on lohkeillut tai muuttunut keltaiseksi tai kankaaseen on tullut reikä tai viilto, teos kannattaa toimittaa asiantuntijan puhdistettavaksi ja huollettavaksi.”
Myös antiikkihuonekalujen läikät tai kolot kannattaa jättää asiantuntijan kunnostettaviksi. Amatööri voi saada isot vahingot aikaan vääränlaisilla lakoilla, maaleilla tai hiomalla huonekalun pintaa.
”Käsin solmittuja villamattoja voi yrittää itse pestä kylmällä vedellä. Ensin on hyvä kokeilla pienellä alalla, kestävätkö värit pesua vai sekoittuvatko ne. Perushuoltona on mattojen imurointi. Silkkimatot kannattaa viedä erikoispesulaan.”
Pesutarve ilmaantuu käyttöpaikasta riippuen 5–10 vuoden välein. Erikoispesuloissa käsin solmitun maton pesettäminen maksaa yleensä 20–25 eurosta/neliö ylöspäin. Halvimmat itämaiset matot maksavat huutokaupoissa jopa tätä vähemmän, mutta toisaalta halvimmissa voivat värit sekoittua pesussa helpommin kuin arvokkaammissa.
Kolikkopussit kauhistus
Varmaankin joka toisesta kuolinpesästä löytyy pussukka, johon on keräilty vuosikymmenten aikana kolikoita. Kupari, rauta- ja hopeakolikot ovat sikin sokin.
”Sillä tavalla niitä ei missään tapauksessa saisi säilyttää, sillä kolikot hankautuvat toisiaan vasten ja kunto heikkenee. Kolikoissa kunto on oleellinen hinnoittelukriteeri harvinaisuuden ohella.”
Toinen yleinen ongelma varsinkin hopeisissa juhlarahoissa on muovitasku, jossa kolikot ehkä on aikoinaan myyty. Niissä ei hopearahoja saisi säilyttää, sillä rahaan saattaa helposti ilmaantua hometta.
Tinarutto iskee kylmässä
Antiikkisilla tinaesineillä ei ainakaan toistaiseksi ole sellaista arvoa kuin ne usein ansaitsisivat ikänsä perusteella. Arvohuutokaupoissa on myyty äskettäin esimerkiksi yli 200 vuotta vanha kahvikannu alle 200 eurolla ja 1700-luvun hienoja käyttöastioita muutamalla sadalla eurolla.
Pesemällä voi saada liasta johtuvat tummumat pois, mutta jos aiheuttajana on tinarutto, ongelma on pahempi. Tinarutto muuttaa valkoisen tinan harmaaksi. Se alkaa kehittyä, kun lämpötila laskee alle 13 asteen.
Tinaesineen harmaantuminen käynnistyy viileällä hitaasti, mutta jos lämpötila laskee vaikkapa alle –30 celsiusasteeseen, prosessi etenee nopeasti. Tinaesine haurastuu, laajenee ja lopulta rikkoutuu hienoksi jauheeksi.
On väitetty, että Napoleonin alun perin voitokas sotaretki Venäjälle kääntyi tappioksi osin juuri sen takia, että sotilaiden tinanapit sekä tinaiset ruokailuvälineet alkoivat muuttua yhtäkkiä jauheeksi Venäjän ankaran talven seurauksena.
Tarinan todenperäisyys on kyseenalaistettu, sillä tinaesineiden hajoaminen tinaruton seurauksena kestää paljon kauemmin kuin ajan, jonka ranskalaissotilaat olivat Venäjällä. Tosin sotilaat ovat saattaneet omia käyttöönsä valloittamiltaan alueilta jo valmiiksi tinaruton vaivaamia esineitä.
Tinaruton ilmaantuminen riippuu lämpötilan ohella myös seosmetalleista. Joka tapauksessa tinaruton mahdollisuus on otettava huomioon esineissä, joita aiotaan jättää esimerkiksi kesämökille, joka jää talveksi kylmilleen.
Kirjoittaja on sijoitus- ja keräilymarkkinoiden asiantuntija.