Etusivu
-
RAHAT 28.2.2018
Tuloskausi yhteen: osinkoja ropisee, pörssin hikka hellitti
KARON PÖRSSI Helsingin pörssin tuloskausi alkaa olla paketissa, sillä merkittävimmät yhtiöt ovat kertoneet viime vuoden lukunsa. Mitä Helsingin pörssin tuloskaudesta jäi käteen? -
KOTI 27.2.2018
Putket jäässä – korvaako kotivakuutus?
Nyt on syytä tarkkailla vesiputkistoa kodissa ja vapaa-ajan asunnossa. Kovilla pakkasilla vesijohdot ja vesikalusteet altistuvat jäätymiselle ja rikkoutumiselle. Jäätynyt vesiputki voi aiheuttaa jopa kuukausia kestäviä, kalliita korjaustöitä. -
VEROT 27.2.2018
Vanhemmille raha-apua verottomasti – laadi lainasta velkakirja
Lapset voivat eri tavoin auttaa ikääntyneitä vanhempiaan taloudellisesti ilman, että siitä rapsahtaa veroja. Mitä keinoja on mahdollista käyttää -
VAPAALLA 27.2.2018
Mercedes Benz A-sarja mukautuu käyttäjänsä oloiseksi
Mercedes-Benzin tavoista poiketen uusi MBUX-mittaristo tulee ensimmäiseksi merkin pienimpään malliin. Uudessa A-sarjassa on myös monia ison S-mallin varusteita. -
VAPAALLA 27.2.2018
Mercedes-Benzin uusi A-sarja lanseerattiin hippihengessä
Uuden A-sarjan esittelyssä tuntui kuin 1960-luvun rakkausaate olisi tehnyt paluun. Keskeinen sana oli Love, ja meininki Mersulla on muutenkin muuttunut: kravatit on kielletty merkin edustajilta. -
VEROT 26.2.2018
FIM: Perinnön saaminen ja jättäminen askarruttavat suomalaisia – perintösuunnitelmista ei kuitenkaan puhuta
Suomalaisilla perheillä on omaisuutta satojen miljardien euron edestä, ja lähivuosina moni vaurastuu saadessaan perinnön, johon ei välttämättä ole varautunut. Useimmat pohtivat perinnön jättämiseen tai saamiseen liittyviä asioita yksin. -
VEROT 26.2.2018
Viljelijä, kolme päivää aikaa hakea energiaveron palautusta – suunnitteilla 25 miljoonan euron lisäpalautus
Hallitus esittää viime syksyn vaikeista sadonkorjuuolosuhteista kärsiville maatalouden harjoittajille 25 miljoonan euron suuruista tukea. Tuki maksetaan kertaluonteisena energiaveron lisäpalautuksena. -
KOTI 26.2.2018
Taloyhtiön remonttilaina – mitä laina maksaa?
Velaton kerrostaloyhtiö hakee 300 000 euroa remonttilainaa peruskorjausremonttiin. Millaisia lainatarjouksia helsinkiläinen ja tamperelainen taloyhtiö saivat? -
VEROT 23.2.2018
Uudenmaan yritykset veronmaksajien aatelia: 27 miljardia euroa vuodessa valtion kassaan
Uudellamaalla toimivat yritykset maksoivat veroja ja maksuja vuonna 2017 yhteensä 27 miljardia euroa. Tästä yli 11,6 miljardia euroa oli arvonlisäveroja ja erilaisia välillisiä tuoteveroja, lähes 2,3 miljardia yhteisöveroja, yli 225 miljoonaa kiinteistöveroja, noin 6,8 miljardia palkkaveroja ja 5,5 miljardia eläkevakuutusmaksuja. -
VAPAALLA 23.2.2018
1 + 9 uutuusviinit - helmikuun viineissä maistuvat mausteet ja marjat
Helmikuun herkkuja ovat kermaiset pataruuat tai vaikkapa mausteinen possu. Keventäjä nauttii alkoholittomasta valkoviinistä tai kepeästä kuohuviinistä. Kuukauden äijäviini tulee Australiasta. -
VAPAALLA 22.2.2018
Kiikarissa uusi auto? Näin nopeasti saat auton
Uuden auton toimitusajan kerrotaan usein venyvän kuukausiin. Todellisuus on kuitenkin aivan muuta. Taloustaidon listalta selviää, miten nopeasti uusia autoja saa. -
RAHAT 22.2.2018
Pörssiyhtiöt jakavat liki ennätysosingot – mitkä ovat Kim Lindströmin suosikit?
Pörssiyhtiöt jakavat liki ennätysmäärän osinkoja tänä keväänä. Hyviltä yhtiöiltä saa silti kasvavia osinkoja tulevinakin vuosina, sijoittaja Kim Lindström uskoo. -
RAHAT 22.2.2018
Ennakkoperintö lapselle – miten rahalahja hyvitetään sisaruksille?
Yksi lapsista on saanut huomattavan rahalahjan, joka oli tarkoitettu hänen ennakkoperinnökseen. Hyvitetäänkö rahalahja aikanaan perinnönjaossa muille sisaruksille? -
RAHAT 21.2.2018
Kevään kiinnostavimmat yhtiökokoukset – katso Erkki Sinkon ja Zijoittajan tärpit
KARON PÖRSSI Helsingin pörssin yhtiöiden yhtiökokouskausi pyörähtää käyntiin ensi viikolla, kun suuryhtiöistä sukkelin Kone avaa pelin maanantaina. Yhtiökokousten pääsesonki osuu maaliskuun loppupuolelle, mutta kokouskahveja hörpitään vielä pitkälle kevääseen. -
VAPAALLA 20.2.2018
henkilot
-
VAPAALLA 20.2.2018
2018
-
VAPAALLA 20.2.2018
2014
-
VAPAALLA 20.2.2018
2017
-
VAPAALLA 20.2.2018
2016
-
VAPAALLA 20.2.2018
2015
Näitä muut lukevat nyt
-
RAHAT 17.4.2024Kyösti Kakkonen metsästää käänneyhtiöitäKARON GRILLI Kyösti Kakkosen julkinen pörssisalkku näyttää siltä, että siihen on koottu komea valikoima Helsingin pörssin surkimussarjaa. Monia yhtiöitä yhdistää se, että ne ovat tai ovat olleet pa...
-
RAHAT 16.4.2024Positiivinen luottotietorekisteri ei lähetä sinulle tekstareita eikä muita viestejä – linkki heittää huijaussivullePositiivisen luottotietorekisterin nimissä kiertää jälleen tekstiviestihuijauksia. Viesteissä henkilölle kerrotaan, että hänet on lisätty positiiviseen luottotietorekisteriin ja häntä pyydetään vah...
-
VAPAALLA 17.4.2024Miten valitset autosi? Vastaa kyselyynTeemme Taloustaitoon juttua siitä, millaiset tekijät vaikuttavat uuden tai käytetyn auton valintaan teknisten seikkojen, ajo-ominaisuuksien tai hinnan lisäksi. Haluaisimme kuulla, miten paljon sinu...
-
VEROT 16.4.2024Verottaja: Viime vuonna tehtiin ennätyksellisen paljon talousrikoksiaPoliisin tietoon tuli vuonna 2023 lähes 2 400 talousrikosasiaa, joka on noin 15 prosenttia enemmän kuin edeltävänä vuonna ja enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Yli puolet kaikista poliisin kirjaamis...
-
VEROJURISTI VASTAA 16.4.2024
🅑 JÄSENILLE
Saan perinnöksi rantakiinteistön – miten sisareni elinikäinen käyttöoikeus vaikuttaa perintöverooni?Vanhempani ovat määränneet testamentilla minulle noin 80 000 euron arvoisen vapaa-ajan rantakiinteistön rakennuksineen. Testamenttiin on sisarelleni kirjattu elinikäinen käyttöoikeus vastikkeetta s...
Toimituksen valinnat
- Tarkista, onko talletuksesi turvattu
- Omaisuus aviopuolison lapselle ja lapsenlapsille – mikä on lasten perintöveroluokka?
- Mistä säästöille paras parkkipaikka?
- Huijarit löysivät mobiilivarmenteen – aseta ihmeessä häirinnänestokoodi
- Miten onnistuu testamentin peruminen?
- Puhelin on todellinen pöpömagneetti – 5 vinkkiä puhdistukseen
- Vesivahinko taloyhtiössä! Kenen vakuutus korvaa?
-
🅑 JÄSENILLE
Miten lahjaksi saadun asunnon myyntiä verotetaan? - Miten estän, ettei perintöni päädy ex-puolisolleni?
Taloustaito 9/2026: Mitä sähkö maksaa tulevana talvena?
Sähkön hinta pompsahtaa taas talvella. Miten paljon sähkösopimuksen valinta vaikuttaa laskun loppusummaan?
- Mitä saa satasella puhelinkaupoilla?
- Perinnönjakokirjalla omaisuus jakoon
- Palkkaa vai osinkoa yrittäjälle?
- Kannattaako ottaa vauvavakuutus?
- Jakautumiset tuovat uutta verta pörssiin
- Ensiasunnon ostajat heräilevät
Veronmaksajien jäsen, lue tai kuuntele digilehti täällä »
Seuraava Taloustaito ilmestyy 12.11.2026.
Kirjautuminen
👉 Kirjaudu sisään tästä, jos haluat lukea Bonus-juttuja tai näköislehteä.
Jos olet Veronmaksajien jäsen, mutta sinulla ei ole käyttäjätunnusta, voit luoda tunnuksen tästä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus, mutta et muista salasanaasi, voit luoda uuden salasanan tästä.
Täältä voit katsoa lisää ohjeita kirjautumisesta ja käyttäjätunnuksista.
Taloustaidon suosituimmat
-
RAHAT 27.11.2015Miten rahastojen myynnistä menee veroa?Oletko aikeissa myydä osan jonkin sijoitusrahastosi osuuksista? Yleensä voit itse valita, mitkä osuudet myyt. Valinta voi vaikuttaa veroihisi. Rahasto-osuuksien myynti verotetaan samaan tapaan kuin...
-
KOTI 27.11.2015Mitä eläminen maksaa Saksassa?Euroopan maiden kuluttajahinnoissa on suuria eroja. Taloustaito kysyi, Ruotsissa, Saksassa, Italiassa ja Britanniassa asuvilta suomalaisilta esimerkkejä heidän nykyisten asuinmaidensa hintatasosta....
-
RAHAT 7.12.2015Mitä sijoittaja ehtii tehdä vielä loppuvuonna?Vuoden vaihtuminen voi olla pitkäjänteisellekin sijoittajalle suotuisa hetki salkun siivoukseen. Erityisesti kannattaa tarkistaa, ettei verohyötyjä jää saamatta. Vuodenvaihteen lähestyminen näkyy o...
-
RAHAT 3.12.2015Mistä pankista parasta korkoa talletukselle?Talletusten korot ovat laskeneet jälleen hieman marraskuun alkuun verrattuna. Joulukuun alussa 10 000 euron määräaikaistalletukselle (12 kk) sai korkoa keskimäärin 0,60 prosenttia. Kuuden kuukaude...
-
RAHAT 3.12.2015Miten vanhaa säästöhenkivakuutusta verotetaan?Säästöhenkivakuutukseni päättyy elokuussa 2016. Onko koko säästösumma verotettavaa tuloa vai meneekö vero vain tuotto-osuudesta? Miten säästöosuus lasketaan ja mikä on tuottoa? Vakuutusaikana rahay...
-
RAHAT 30.11.2015Pienet voitot verovapaastiMyitkö pienen määrän rahasto-osuuksia tai muuta omaisuutta? Tiesitkö, että pienistä myynneistä ei veroteta? Luovutusvoitot ovat verovapaita, jos olet verovuoden aikana myynyt omaisuutta yhteensä en...
-
VEROT 27.11.2015Veronpalautukset tileillä torstainaVerohallinto maksaa veronpalautukset pankkitileille torstaina 3. joulukuuta. Jos tilinumero ei ole verottajan tiedossa, veronpalautus maksetaan maksuosoituksena 9.12.2015 alkaen Pohjola Pankkiin. M...
-
KOTI 4.12.2015Piristyykö joulukauppa?Tutkimusten mukaan kuluttajien luottamus omaan talouteensa on edelleen melko heikoissa kantimissa. Millaista joulumyyntiä kauppa odottaa, Kaupan liiton edunvalvontapäällikkö ja Muotikaupan Liiton ...
-
KOTI 30.11.2015Vuoden viimeisillä viikoilla asuntokaupoille?Käytettyjen asuntojen kauppamäärä on tänä vuonna monena kuukautena ylittänyt viimevuotiset lukemat, mutta lokakuussa jäätiin jälkeen. Kokonaisuutena tammi-lokakuussa kauppamäärä oli kuitenkin yli 4...
-
RAHAT 26.11.2015Millaista korkoa saa säästö- ja sijoitustilille?Säästö- ja sijoitustilien korot ovat tutuissa lukemissa. Vertailemiemme tilien vuosikorot olivat marraskuussa alimmillaan 0,10 prosenttia ja korkeimmillaan 1,65 prosenttia kuten syyskuussakin . Kes...
-
VAPAALLA 4.12.2015Anita Snellman rakasti värejäAnita Snellman (1924-2006) on arvostettu suomalainen laatutaiteen tekijä. Snellmanin tyyli on ekspressiivinen, ja hän teki myös kubistista teoksia. Taiteilijan töitä on lukuisien museoiden kokoelmi...
-
RAHAT 2.12.2015Intera rahastaa ConstinKARON PÖRSSI Jokainen kylppärin imukuppipyyhetelineen asentamista suurempia remontteja tehnyt tietää, että rakentaminen on Suomessa hinnoissaan. Asuintalossani suunnitellaan pihakansiremonttia. Mil...
-
KOTI 1.12.2015Toimiiko kotisi palovaroitin?Palovaroittimen toimintakunto kokeillaan painamalla laitteessa olevaa testinappia, kunnes varoittimesta kuuluu kova ääni. Vain toimintakuntoinen palovaroitin antaa aikaa pelastautua tulipalosta. J...
-
VAPAALLA 27.11.2015Mazda2 on näpsäkkä mutta tasapaksu autoMazda2 vaikuttaa autolta, jonka voisi kuvitella puhuttelevan enemmän naisia kuin miehiä. Sen navigaattorin puheohjauskaan ei suostunut ymmärtämään allekirjoittanutta, mutta totteli heti kun vaimon ...
-
VEROT 2.12.2015Uudellamaalla maksetaan eniten verojaVerotettavia tuloja saavat henkilöt maksoivat vuonna 2014 tuloveroja 29,9 miljardia euroa, mikä oli runsas miljardi euroa enemmän kuin vuonna 2013 . Veroista ja maksuista valtaosa, 11 miljardia e...
-
VAPAALLA 27.11.2015Lotus Evora on alkaneen tuonnin helmiAutoverkkokauppa.com on aloittanut Lotuksen maahantuonnin. Evora 400 on malliston katuautomaisin urheiluauto. Autoverkkokauppa.com on autoja maahantuovan Bassadonen tytäryhtiö. Legendaarisen insinö...
-
VAPAALLA 27.11.2015Autosi kerää ja välittää sinua koskevia tietoja ulkopuolisilleTiesitkö, että autosi on paljon muutakin kuin kulkuväline. Oikeastaan se on melkoinen juoruilija, joka voi välittää yksityisinä pitämiäsi tietoja ulkopuolisille. Oletko tullut ajatelleeksi, että au...
-
VAPAALLA 27.11.2015Viini ja suklaa luovat juhlanSuklaan toi tiettävästi Eurooppaan 1500-luvulla espanjalainen Amerikan valloittaja eli konkistadori Hernán Cortés. Hän oli nauttinut Xocolat -nimistä juomaa asteekkikuningas Montezuman hovissa. Eur...
-
VAPAALLA 7.12.2015Volkswagen esitteli ”päästödieselien” korjaustoimenpiteetVolkswagen-moottorien päästöskandaalin ratkaisu lähestyy. Jättikonserni on esitellyt Saksan viranomaiselle (KBA = Kraftfahrt-Bundesamt) 1,6- ja 2,0-litraisten, koodinimellä EA 189 tunnetuille diese...
-
RAHAT 2.12.2015Kiinteistöyhtiöt menestyvät pörssilistallaTaloustaidon pörssilistan kärkeen on ilmaantunut useita kiinteistöihin sijoittavia yhtiöitä. Millaisia sijoituskohteita ne tarjoavat piensijoittajalle? TOP 20:ssä on peräti neljä kiinteistöihin sij...






