Etusivu
-
RAHAT 13.6.2018
Joko kurssihuippu häämöttää pörssissä?
Osakkeiden nykyisen arvostustason säilyminen edellyttää yrityksiltä isoja tulosparannuksia. Se on mahdollista, mutta taivaalla on myös sijoittajia huolestuttavia pilviä. Millaiset yritykset pärjäävät nyt Taloustaidon pörssilistalla? -
VAPAALLA 12.6.2018
Nimi vaihtoon – miten muutan nimeni?
Etunimen voi ilmoittamalla muuttaa kerran. Sukunimen voi ilmoittamalla muuttaa esimerkiksi, kun haluaa ottaa puolisoiden yhteisen sukunimen edelle oman sukunimen. -
RAHAT 11.6.2018
VMP näyttää kokoaan isommalta – henkilöstövuokraaja menee velkaisena pörssiin
KARON PÖRSSI Henkilöstövuokraaja VMP näyttäytyy yleisön silmissä kokoaan suuremmalta siksi, että se käyttää liiketoiminnassaan franchise-mallia. Franchise-mallissa liiketoimintariski ulkoistetaan lähes kokonaan yrittäjille. -
VEROT 11.6.2018
Mökkiläiset ovat tärkeitä veronmaksajia monelle pikkukunnalle
Vapaa-ajan asunnoista ja niiden tonteista kertyi yli puolet koko kunnan kiinteistöveropotista Manner-Suomessa Kustavissa, Puumalassa, Kuhmoisissa ja Hirvensalmella vuonna 2016. -
BLOGIT 11.6.2018
Digiajan helppoheikki vie naiset ja rahat – vai viekö?
Yksi ikäluokka päätti taas keskiasteen opintonsa kesäkuun alussa. Ylioppilaaksi valmistui keväällä noin 27 000 nuorta. Lisäksi ammatillisen tutkinnon suorittaa tänä vuonna kaikkiaan 76 200 opiskelijaa, arvioi Opetushallitus. -
KOTI 11.6.2018
Taloyhtiössä remontti – mitä remonttilaina maksaa?
Velaton taloyhtiö tekee remontin ja pyytää tarjouksia 300 000 euron remonttilainasta. Taloustaito vertailee, mitä remonttilaina maksaa. -
TYÖ & ELÄKE 11.6.2018
Helpot palkanmaksupalvelut vertailussa – apua palkkaajan byrokratiaan
Haluatko palkata vaikkapa lastenhoitajan? Tarjolle on tullut sähköisiä palveluita, jotka lupaavat ottaa byrokratian hoidettavakseen kotitalouden puolesta. Mutta millainen palvelu kannattaisi valita? -
VAPAALLA 8.6.2018
Ellen Favorin – erikoisuutena miniatyyrimaalaukset
Taidemaalari Ellen Favorinin teoksia on myynnissä taidemarkkinoilla maltillisesti. Koska maalaukset ovat kooltaan pieniä, ovat teosten hinnat pysytelleet kohtuullisina. -
KOTI 7.6.2018
Matkalaukussa luteita – salamatkustajasta taloyhtiön luvaton asukas
Matkailijan kannattaa heti matkakohteeseen saapuessa tarkastaa hotellihuone luteiden varalta. Jos huoneessa on merkkejä luteista, kuten mustia ulostepilkkuja sängyn alapuolella tai sängynjaloissa, ilmoita havainnosta hotellin vastaanottoon ja pyydä vaihtoa toiseen huoneeseen. -
VAPAALLA 7.6.2018
Miksi käytetty auto haetaan nyt Ruotsista?
Ruotsi on kiilannut ohi Saksan maana, josta yksityinen autoilija noutaa käytetyn menopelin. Ruotsin markkinoilla on käytetyistä autoista selvää ylitarjontaa, sillä uusien autojen myynti on siellä kasvanut viime vuodet ennätystahdissa. -
RAHAT 7.6.2018
Tappiollinen mökkikauppa – saanko vähentää tappioni norjalaisen pankin maksamasta talletuskorosta?
Saanko vähentää kesämökin myynnistä vuonna 2016 Suomessa syntyneen luovutustappion norjalaisen pankin vuonna 2017 maksamasta talletuskorosta? Asun Suomessa. -
RAHAT 6.6.2018
Ay-liike rahastaa Kojamoa kireällä hinnalla
KARON PÖRSSI Otsikko vaatii käsiteselvennyksen: kielenkäytössäni rahastus tarkoittaa listautumisen yhteydessä sitä, että valtaosa tarjolla olevista osakkeista on peräisin vanhoilta omistajilta. He rahastavat eli muuttavat omistuksiaan rahaksi. -
VEROT 6.6.2018
Useita verollisia lahjoja samalle henkilölle – mitä lahjojen kumulointi tarkoittaa?
Oletko antanut useampia verollisia lahjoja samalle lahjansaajalle kolmen vuoden sisällä? Jos vastaus on kyllä, myöhemmin annetun lahjan arvoon lisätään veroa laskettaessa aiemmin annettujen lahjojen arvot, ja lahjavero lasketaan lahjojen yhteissummasta. Maksuunpantavasta verosta vähennetään aikanaan aiemmin annetusta lahjoista määrätty lahjavero. -
BLOGIT 6.6.2018
Kuinka monta euroa on 42,5 prosenttia?
Suomen kokonaisveroasteen eli verojen yhteismäärän suhteessa kansantuotteeseen ennustetaan alenevan tänä vuonna 42,5 prosenttiin. Laskua on tuntuvasti vuodesta 2015, jolloin koko viime vaalikauden kestäneiden veronkiristysten jäljiltä veroaste oli peräti 43,9 prosenttia. -
RAHAT 5.6.2018
Säästöt pankkitilillä – mistä pankista paras korko määräaikaistalletukselle?
Millaista korkoa pankit tarjoavat 6, 12 tai 24 kuukauden talletukselle? Hupenevatko säästöt, jos tallettaa 10 000 euroa pankkiin määräajaksi? -
VAPAALLA 5.6.2018
Aseita jopa 1600-luvulta – militariaa paljon myynnissä huutokaupoissa
Kevään merkittävimmät huutokaupat on Suomessa nyt pidetty, mutta Tukholmassa sellaiset ovat ehkä vasta edessäpäin. Suomalaisissa arvohuutokaupoissa näkyi erityisesti huippudesignin ja militarian suosio. -
VAPAALLA 4.6.2018
Subaru Impreza on persoonallisempi kuin miltä näyttää
Subaru Imprezaa voi jopa luonnehtia pedoksi lampaan vaatteissa, sillä vaisu ulkoasu ei kuvasta auton todellista luonnetta. Imprezan suorituskyky on tavanomainen, mutta koeajossa se yllättää mainiolla ajettavuudellaan ja urheilullisella ohjattavuudellaan. -
VAPAALLA 4.6.2018
Milloin tarvitaan uusi passi?
Eri kohdemaissa on erilaiset edellytykset siitä, kuinka kauan passin pitää olla voimassa matkan päättymisen jälkeen. Jos passi on menossa vanhaksi, uuden saa tilattua nopeimmin poliisin sähköisestä palvelusta. -
RAHAT 1.6.2018
Pörssilista: Rahoitusala vahvasti kärjessä
Taloustaidon pörssilistalla on useita rahoitus- ja sijoitusalan yrityksiä hyvissä asemissa. Ykkössijaa on jo jonkin aikaa pitänyt hallussaan Privanet. Kakkoseksi on kivunnut Evli Pankki, ja viidentenä on Sampo. -
RAHAT 31.5.2018
Sijoitusasunto harkinnassa? Kiinteistökonkarin vinkit asuntosijoittajalle
KARON PÖRSSI: Sijoitusasunto on yksityishenkilölle suuri yksittäinen sijoitus. Kiinnitä huomiota asunnon vuokrattavuuteen ja setvi taloyhtiön kunto. Älä lumoudu stailatusta asunnosta.
Näitä muut lukevat nyt
-
VEROT 2.5.2024Veroilmoitus 2023: Muista nämä seitsemän vähennystäSuurin osa tiedoista on veroilmoituksella valmiina, mutta monia vähennyksiä pitää muistaa itse vaatia. Jos et vaadi, ne jäävät saamatta. Esitäytetyn veroilmoituksen 2023 määräpäivät ovat 7.5., 14....
-
VEROT 30.4.2024Mitä veroja pitää maksaa, jos tilaa ulkomailta tavaraa tai vaikka alkoholia?Vapun kunniaksi Taloustaidon toimitus päätti repäistä ja tilasi netistä vappunaamarit. Mutta olisiko niistä pitänyt maksaa veroa? Veronmaksajien verojuristi Miika Härkönen kertoo, milloin nettiosto...
-
VEROT 2.5.2024Mitä sijoitusasunnon omistaja voi vähentää kuluina verotuksessa?Sijoitusasunnon remontista voi vähentää erilaisia kuluja. Mikä merkitys on sillä, tekeekö remontin taloyhtiö, vai tekeekö tai teettääkö asunnon omistaja itse remontin? Entä tiedätkö mikä on vuosiko...
-
VEROT 1.5.2024Tarjoan majoitusta ilman oheispalveluja – onko tämä arvonlisäverollista liiketoimintaa?Vuokraan useita kalustettuja asuinhuoneistoja viikon mittaisilla sopimuksilla. Voidaanko tällaista majoituspalvelua verottaa arvonlisäverollisena liiketoimintana, jos siihen ei liity mitään oheispa...
-
VEROJURISTI VASTAA 2.5.2024
🅑 JÄSENILLE
Isäni myi metsää – laskiko verottaja ennakkoveron oikein?Iäkäs isäni on myynyt tänä vuonna omistamaltaan tilalta 4,50 hehtaarin kokoisen metsäpalstan 23 000 eurolla. Ostaja ei ollut perheenjäsen eikä sukulainen. Isäni vuonna 1962 ostamalla tilalla on m...
Toimituksen valinnat
- Tarkista, onko talletuksesi turvattu
- Omaisuus aviopuolison lapselle ja lapsenlapsille – mikä on lasten perintöveroluokka?
- Mistä säästöille paras parkkipaikka?
- Huijarit löysivät mobiilivarmenteen – aseta ihmeessä häirinnänestokoodi
- Miten onnistuu testamentin peruminen?
- Puhelin on todellinen pöpömagneetti – 5 vinkkiä puhdistukseen
- Vesivahinko taloyhtiössä! Kenen vakuutus korvaa?
-
🅑 JÄSENILLE
Miten lahjaksi saadun asunnon myyntiä verotetaan? - Miten estän, ettei perintöni päädy ex-puolisolleni?
Taloustaito 9/2026: Mitä sähkö maksaa tulevana talvena?
Sähkön hinta pompsahtaa taas talvella. Miten paljon sähkösopimuksen valinta vaikuttaa laskun loppusummaan?
- Mitä saa satasella puhelinkaupoilla?
- Perinnönjakokirjalla omaisuus jakoon
- Palkkaa vai osinkoa yrittäjälle?
- Kannattaako ottaa vauvavakuutus?
- Jakautumiset tuovat uutta verta pörssiin
- Ensiasunnon ostajat heräilevät
Veronmaksajien jäsen, lue tai kuuntele digilehti täällä »
Seuraava Taloustaito ilmestyy 12.11.2026.
Kirjautuminen
👉 Kirjaudu sisään tästä, jos haluat lukea Bonus-juttuja tai näköislehteä.
Jos olet Veronmaksajien jäsen, mutta sinulla ei ole käyttäjätunnusta, voit luoda tunnuksen tästä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus, mutta et muista salasanaasi, voit luoda uuden salasanan tästä.
Täältä voit katsoa lisää ohjeita kirjautumisesta ja käyttäjätunnuksista.
Taloustaidon suosituimmat
-
VAPAALLA 1.4.2016Mercedes-Benz Vito 4x4 tarjoaa nelivedon ilotNelivetoiset autot yleistyvät ja neliveto on varteenotettava vaihtoehto myös pakettiautossa. Mercedes-Benz Vito on hyvä esimerkki nelivetoisen pakun mainiosta ajettavuudesta. Mercedes-Benz Viton vi...
-
VAPAALLA 30.3.2016Löytöjä erikoishuutokaupoistaKun tosi kiinnostavia kohteita ajautuu huutokauppoihin, rahaa keräilijöillä tuntuu yhä riittävän. Sellaisia kohteita oli esimerkiksi Bukowskin Helsingin huutokaupassa sekä Holmaston rahahuutokaupas...
-
KOTI 29.3.2016Ovatko oman asuntosi osakekirjat tallessa?Asunnon osakekirjat kannattaa säilyttää huolellisesti, sillä uusien osakekirjojen hankkiminen maksaa. Säilytyspulmista päästään sitten, kun asunto-osakkeet muuttuvat sähköisiksi. Kun on asuntolaina...
-
RAHAT 23.3.2016Valtion myyntilistaKARON PÖRSSI Viimeviikkoinen Patria -kauppa osoitti suuntaa, joka on ollut tiedossa jo aiemmin: valtio myy omistuksiaan. Vaikka viime aikoina myynnit on pääosin suunnattu teollisille ostajille tai ...
-
VAPAALLA 23.3.2016Taloustaidon lukijaraati kritisoi ylimielisiä automyyjiä ja kalliita merkkihuoltoja”Kaksi kertaa olen vuosien välein mennyt Mikkelissä ostamaan uutta Volvoa. Kummallakaan kerralla yksikään myyjä ei ollut kiinnostunut minusta, juttelivat vain keskenään. En sitten ole ostanut Volvo...
-
RAHAT 30.3.2016Naisten ja miesten osakkeetKARON PÖRSSI Helsingin pörssin yhtiöistä vain kolmen omistajakunnassa on enemmän naisia kuin miehiä. Nuo yhtiöt ovat Stockmann (henkilöomistajista naisia 58 %), Marimekko (57 %) ja Elisa (51 %). Os...
-
VAPAALLA 23.3.2016Näin ostat veistoksenVeistokset luovat tilaan ajatonta tunnelmaa ja pysyvyyttä. Kaunis ja ylväs veistos sivupöydällä tai vaikkapa eteisessä pylvään päällä on elegantti yksityiskohta kodissa. Sisustuksellisesti veistoks...
-
RAHAT 24.3.2016Pörssissä nousun viime hetket?Pörssissä vuosia jatkunut nousuputki voi kohta kääntyä laskuksi. Miten Taloustaidon pörssilista pärjää laskevilla markkinoilla? Käsillä ovat todennäköisesti nousun viimeiset hetket. Suuntaa otetaan...
-
VAPAALLA 23.3.2016Ranskalaiset autot naisten suosiossaEteläeurooppalaiset autot ovat erityisesti naisten suosiossa. Pienistä malleistaan tunnetut Fiat, Renault ja Peugeot ovat naisten omistusosuudella mitattuna kärkimerkkejä. Lähes puolet Suomessa li...
-
VAPAALLA 23.3.2016Naiset ovat autokaupassa vaativia asiakkaitaOllaanpa sitten autokaupassa tai rautakaupassa naisten palveluodotukset ovat useimmiten miehiä korkeammat. Turhaa odottelua ilman huomiointia nainen ei hyväksy lainkaan. ”Naiset ovat vaativia asiak...
-
RAHAT 24.3.2016Näin vähän korkoa säästötililleSäästö- ja sijoitustilien korot ovat tutuissa matalissa lukemissa. Vertailemiemme tilien vuosikorot olivat maaliskuussa alimmillaan 0,10 prosenttia ja korkeimmillaan 1,60 prosenttia. Keskimäärin vu...
-
KOTI 24.3.2016Milloin kuolinpesän omistamat tontit kannattaa myydä?Olen kuolinpesän ainoa osakas. Tarkoitukseni on myydä kuolinpesän omistamat tontit. Onko verotuksellisesti edullisempaa purkaa ensin kuolinpesä ja myydä tontit sen jälkeen vai myydä tontit kuolinpe...
-
VEROT 23.3.2016Joka neljäs täydentää veroilmoitustaanVeroilmoitukset ovat tulossa huhtikuussa. Veroilmoitukseen merkitty viimeinen palautuspäivä on joko 4.5. tai 13.5. Esitäytetty veroilmoitus pitää aina tarkistaa. Monet tiedot on täytetty veroilmoi...
-
VAPAALLA 23.3.2016Taloustaidon lukijaraati kommentoi värikkäästi automerkkejäTaloustaidon lukijaraadin perusteluissa on jopa surkuhupaisia esimerkkejä siitä, miten huonoja kokemuksia ihmisillä on varsinkin takavuosien autoista. Kommentit kertovat myös, miksi Volvo on taloud...
-
VAPAALLA 23.3.2016Naiset porskuttavat autokaupassaSatunnaisotannan perusteella automyyjät palvelevat naisasiakkaita mainettaan paremmin, mutta kummallisia änkyröitäkin autoliikkeistä vielä löytyy. Samaan aikaan naiset yleistyvät automyyjinä ja mon...
-
KOTI 31.3.2016Onko omakotitalon myynti verovapaa?Omistan omakotitalon, joka on nyt vuokralla. Miten 4 prosentin maksimipoistot ostohinnasta ja tehdyistä perusparannuksista vaikuttavat mahdollisessa myynnissä myyntivoiton verotukseen? Olen asunut ...
-
KOTI 28.3.2016Mikä on suosituin viitekorko?Vaikka uusien asuntolainasopimusten määrä vaihtelee kuukausittain aika voimakkaasti, pidemmällä aikavälillä muutos on ollut vähäistä. Viime vuonnakin asuntoluottokanta kasvoi 2,5 %, vaikka kahvipöy...
-
KOTI 24.3.2016Mikä pankki tarjoaa edullisinta asuntolainaa?Pankkien Taloustaidolle antamien asuntolainatarjousten korot ovat edelleen laskussa. Maaliskuussa edullisin korkotarjous on 1,00 % (helmikuu 1,03 %) ja kallein 1,50 % kuten myös helmikuun alussa.
-
VAPAALLA 23.3.2016Mitkä ovat auton tärkeimmät ominaisuudet?Taloustaidon lukijaraadin valintojen perusteella ennakkoluulot naisille tärkeimmistä autojen ominaisuuksista voi heittää romukoppaan. Auton väri tosin on naisille hieman tärkeämpi ominaisuus kuin m...
-
TYÖ & ELÄKE 23.3.2016Keskieläke on 1 613 euroa kuukaudessaSuurimmat eläkkeet ovat Kauniaisissa ja pienimmät Etelä-Pohjanmaan Isojoella. Keskimääräinen kokonaiseläke Suomessa oli viime vuonna 1 613 euroa kuukaudessa. Miehet saavat keskimäärin suurempia elä...






