veronmaksajat.fi

VAPAALLA

Näin ostat veistoksen

23.3.2016

Veistokset luovat tilaan ajatonta tunnelmaa ja pysyvyyttä. Kaunis ja ylväs veistos sivupöydällä tai vaikkapa eteisessä pylvään päällä on elegantti yksityiskohta kodissa.

Sisustuksellisesti veistoksilla luodaan hienoja kontrasteja esimerkiksi siten, että klassinen veistos sijoitetaan modernisti sisustettuun huoneeseen, jolloin veistos luo tilaan ajallista kerrostumaa. Jos taas huone edustaa jotain hillittyä kertaustyyliä, rikkoo värillinen moderni veistos sopivasti liiallista harmoniaa.

 

Veistoksen voi myös huoletta yhdistää muiden sisustusesineiden kanssa samaan kokonaisuuteen, sillä veistoksen taiteellisuus ei kärsi muiden esineiden koristeellisuudesta tai siitä, että ne ovat tavallisia käyttöesineitä.

Veistosten tarjonta vähäisempää

Veistoksia on tarjolla vähemmän kuin esimerkiksi maalauksia, ja veistosten kulurakenne on erilainen kuin maalausten, siksi ne ovat yleensä kalliimpia.

Veistoksia valmistetaan kevyemmistä ja raskaammista materiaaleista. Hinnoitteluun vaikuttaa, käytetäänkö alihankkijoita ja miten paljon materiaalia veistokseen kuluu. Veistäjä saattaa esimerkiksi joutua käyttämään valajaa ja kivenhakkaajia eli vähintään kahta palkollista.

Määrä vaikuttaa hintaan

Veistoksen hinta alenee, jos veistoksia tehdään enemmän kuin 2-3 kappaletta. Useimmiten veistoksia tehdään vain yksi, jolloin ne ovat uniikkeja. Maksimimäärä on kuusi kappaletta. Jos teoksia tehdään enemmän, kyseessä ei ole enää uniikkiteos, vaan työ luokitellaan taideteolliseksi sarjatuotannoksi.

Materiaaleista pronssi ja marmori ovat kalleimpia. Hinnoitteluun vaikuttavat eniten veistoksen koko, materiaali ja taiteilijan tunnettuus. Arvostetun suomalaisen veistostaiteilijan isokokoinen pronssiveistos saattaa maksaa noin 10 000-150 000 euroa.

Pronssiveistoksen jälleenmyyntihinta säilyy keskimäärin vahvana verrattuna kaikkiin muihin veistostaiteen tekniikoihin.

5 vinkkiä veistosta hankkivalle

  1. Tarkista, onko veistoksessa leimat ja signeeraus. Signeeraamatonta veistosta ei kannata ostaa.
  2. Tarkista, montako kappaletta veistosta on tehty. Ammattikauppiaan pitää tietää kappalemäärä. Ole tarkkana, minkä hinnan maksat työstä. Kallista hintaa ei kannata maksaa, jos signeeraus ja veistosmäärä puuttuvat. Esimerkiksi maailmankuulujen taiteilijoiden, kuten Salvador Dalin, pienveistoksia on saatettu tehdä satoja kappaleita, ja siksi niiden hinnat ovat matalammat, noin 5 000 euron luokkaa. Tunnettujen taiteilijoiden teosta hankkivan kannattaa tutkia hintatasoa ennakkoon internetistä. Samantyylisten teosten hintavaihtelut voivat johtua eri vedosmäärästä ja vuosiluvusta.
  3. Jos työ on vanha ja tunnetun taiteilijan tekemä, tarkista vielä, ettei työ ole niin kutsuttu jälkivalu. Ota mitat työstä ja tarkista, minkä kokoinen on alkuperäinen työ ollut. Tietoja löytyy taiteilijan uraa käsittelevistä kirjoista tai Kuvataiteen Keskusarkistosta.
  4. Muista säilyttää kuitti ja varmista, että kuitissa on seuraavat tiedot: myyjän nimi, nimenselvennys, allekirjoitus, taiteilijan nimi, teoksen nimi tai aihe, koko, tekniikka, kunto, signeeraus, tieto siitä, onko työ uniikki vai onko niitä tehty enemmän, mahdollinen provenienssitieto eli tieto entisistä omistajista.
  5. Tarkista veistoksen kiinnitys ja jalusta ja pohdi, sopiiko se paikkaan, johon suunnittelit sijoittavasi veistoksen. Galleristi voi pyytää taiteilijaa tukemaan veistoksen jalustaa ennen ostoa.

Tunnettuja suomalaisia kuvanveistäjiä ovat esimerkiksi Johanna Häiväoja, Merja Pitkänen, Tommi Toija, Jasmin Anoschkin, Noora Schroderus, Pekka Jylhä, Tiina Torkkeli ja Kirsi Kaulanen.

Noora Schroderus: "Setelisarja" 2014-2015, 50 kirjottua ja kehystettyä seteliä. © Noora Schroderus.

Suosittelen käymään Galleria Sculptorissa Helsingin Etelärannassa, jossa on nähtävillä laaja kokoelma Suomen Kuvanveistäjäliiton jäsenten pienveistoksia. Sieltä saa myös lisätietoa kuvanveistäjistä ja heidän tuotannoistaan.

Pauliina Laitinen-Littorin

Näitä muut lukevat nyt

Rahat, verot, työ & eläke, koti