Etusivu
-
BLOGIT 3.5.2024
Eniten kadumme ostamatta jääneitä asioita
Sanotaan, että kadumme eniten tekemättä jääneitä asioita. Usein sama pätee myös ostamiseen. Yli kymmenen vuotta sitten Lontoossa ostamatta jäänyt teatterilippu ei unohdu. -
VEROT 2.5.2024
Mitä sijoitusasunnon omistaja voi vähentää kuluina verotuksessa?
Sijoitusasunnon remontista voi vähentää erilaisia kuluja. Mikä merkitys on sillä, tekeekö remontin taloyhtiö, vai tekeekö tai teettääkö asunnon omistaja itse remontin? Entä tiedätkö mikä on vuosikorjauksen ja perusparannuksen ero? -
VEROJURISTI VASTAA 2.5.2024
Isäni myi metsää – laskiko verottaja ennakkoveron oikein?
🅑 JÄSENILLE
Iäkäs isäni on myynyt tänä vuonna omistamaltaan tilalta 4,50 hehtaarin kokoisen metsäpalstan 23 000 eurolla. Verottaja määräsi ennakkoverot myynnistä 40 prosentin hankintameno-olettamalla laskettuna. Onko verot laskettu oikein? Isä on ostanut tilan 1962. -
VEROT 2.5.2024
Veroilmoitus 2023: Muista nämä seitsemän vähennystä
Suurin osa tiedoista on veroilmoituksella valmiina, mutta monia vähennyksiä pitää muistaa itse vaatia. Jos et vaadi, ne jäävät saamatta. Esitäytetyn veroilmoituksen 2023 määräpäivät ovat 7.5., 14.5. ja 21.5. -
VEROT 1.5.2024
Tarjoan majoitusta ilman oheispalveluja – onko tämä arvonlisäverollista liiketoimintaa?
Vuokraan useita kalustettuja asuinhuoneistoja viikon mittaisilla sopimuksilla. Voidaanko tällaista majoituspalvelua verottaa arvonlisäverollisena liiketoimintana, jos siihen ei liity mitään oheispalveluja? -
VEROT 30.4.2024
Mitä veroja pitää maksaa, jos tilaa ulkomailta tavaraa tai vaikka alkoholia?
Vapun kunniaksi Taloustaidon toimitus päätti repäistä ja tilasi netistä vappunaamarit. Mutta olisiko niistä pitänyt maksaa veroa? Veronmaksajien verojuristi Miika Härkönen kertoo, milloin nettiostoksista maksetaan veroja, mikä maa saa periä alvit ja mitä pitää tehdä, jos ostoksen arvo ylittää 150 euroa. -
VAPAALLA 30.4.2024
Vietä muoviton vappu – viisi vinkkiä iloiseen juhlaan
Vappu on iloinen juhla, jota vietetään yhdessä puistoissa ja kaduilla. Juhlintaan kuuluu usein piknikejä, ilmapalloja ja serpentiinejä, mutta helposti myös paljon turhaa muovikrääsää ja muuta muoviroskaa. -
RAHAT 30.4.2024
Osakerahastot, yhdistelmärahastot ja korkorahastot nyt vertailussa
Taloustaidon rahastovertailussa vertaillaan osake-, yhdistelmä ja korkorahastoja. Vertailu kertoo rahastojen vuosituotot yhden, kolmen ja viiden vuoden jaksoilta. Listoille on otettu kolmen vuoden vuosituoton mukaan parhaiksi rankatut rahastot. -
KOTI 30.4.2024
EU-vaalien äänioikeusilmoitukset tulossa kirjeinä tai sähköisesti – vaalipäivä 9. kesäkuuta
Äänioikeusilmoitus EU-vaaleista lähetetään joko postitse tai sähköisesti äänioikeutetun oman ilmoituksen mukaan. Vaalipäivä on sunnuntai 9.6.2024. Suomesta valitaan parlamenttiin 15 jäsentä. -
RAHAT 29.4.2024
Säästö- ja sijoitustilit vertailussa – kovimmat korot jo 3,75 prosenttia
Säästö- ja sijoitustilien korot vaihtelivat huhtikuun alussa 0,25 prosentista 3,75 prosenttiin. Taloustaidon vertailussa on esimerkkejä tileistä, joiden korko ylittää nollan. -
RAHAT 29.4.2024
Miten lasken Finnairin merkintäoikeuden hankintahinnan?
Myin syksyllä 2023 Finnairin osakeannin yhteydessä vanhojen osakeomistusteni perusteella saatuja merkintäoikeuksia. Miten lasken merkintäoikeuksieni hankintahinnan, jota verottaja käyttää niistä saamani luovutusvoiton verotuksen perusteena? -
VAPAALLA 29.4.2024
Ruutu ohittaa vivut ja painikkeet autoissa – hyvä kosketusnäyttö ei eksytä kuljettajaa
Kosketusnäytöt ovat tulleet autoihin jäädäkseen, vaikka turvallisuuden kannalta ne eivät ole paras vaihtoehto. Mitä kaikkea ehtii tapahtua, kun kuskin katse siirtyy kolmeksi sekunniksi liikenteestä kosketusnäyttöön? -
BLOGIT 29.4.2024
Valtiontukien paluu – kannattaako Suomen lähteä tähän peliin mukaan?
Viime vuosikymmenten vapaakauppaa suosiva politiikka on vastatuulessa, kun valtiot ympäri maailman ovat alkaneet suosia suojatulleja, yritystukia ja muita protektionistisia politiikkatoimia. -
VAPAALLA 29.4.2024
Kosketusnäytöt ovat tulleet autoihin jäädäkseen – näyttöjen ja painikkeiden välille etsitään tasapainoa
Moni autotoimittaja koeajaa joka vuosi kymmeniä uusia automalleja, ja niistä kertyy valtavasti kokemusperäistä tietoa. Näin Tekniikan Maailman kokenut, pitkän linjan autotoimittaja Velimatti Honkanen kommentoi näyttöjä ja painikkeita. -
KOTI 29.4.2024
Joka kymmenes suomalainen on uittanut puhelimensa wc-pöntössä – koti on kännykälle vaarallinen paikka
Puhelin putoaa lattialle, wc-pönttöön, pihakaivoon, lantakouruun, koiran juomakippoon. Missä ikinä ihmiset liikkuvatkin, siellä putoavat heidän puhelimensa. -
VEROT 26.4.2024
Lainaan rahaa lapselle – pitääkö siitä maksaa veroa?
Voiko lapselle lainata rahaa verotta? Entä onko lainasta perittävä korkoa? Veronmaksajien verojuristi Juuso Loikkanen vastaa kysymykseen. -
KOTI 26.4.2024
Edessä iso remontti? Hyvä talo sietää muuttuvia säitä
Kuumuus korventaa ja kosteus kuormittaa sekä taloja että niiden asukkaita – ja tulevaisuudessa vielä nykyistä enemmän. Muuttuviin säihin kannattaa varautua talon isoissa remonteissa. Silloin kustannuksetkin saa pidettyä kurissa. -
KOTI 26.4.2024
Asuntolaina 150 000 euroa – tässä huhtikuun yhdeksän korkotarjousta
Taloustaidon saamissa lainatarjouksissa 150 000 euron asuntolainan korkein kokonaiskorko oli 4,69 prosenttia ja matalin 4,36 prosenttia. -
TYÖ & ELÄKE 25.4.2024
Työntekijät toivovat työpaikoiltaan ilmastotekoja – ilmastonmuutoksen arvellaan lisäävän työtilaisuuksia
Työntekijät suhtautuvat ilmastonmuutoksen työmarkkinavaikutuksiin useammin optimistisesti kuin pessimistisesti. Enemmistö palkansaajista arvioi, ettei ilmastonmuutos vaikuta työmarkkinoihin dramaattisesti. -
BLOGIT 25.4.2024
Toivotko nopeaa korkojen laskua? Ei ehkä kannattaisi
Nyt ollaan inflaatiotaistelun loppusuoralla ja maitohapot painavat. Koronlaskua odotetaan kuin kuuta nousevaa. Ekonomistit lupailevat kesän tuovan helpotusta, mutta voiko tilanne vielä muuttua?
Näitä muut lukevat nyt
-
RAHAT 14.5.2024Uponorin osakkeet lunastettiin – voinko jaksottaa osakekauppojani useammalle vuodelle?Olen myynyt tänä vuonna osakkeita alle tuhannella eurolla, ja ajattelin hyötyväni ns. pienten luovutusten verovapaudesta. Nyt omistamani Uponorin osakkeet lunastettiin, ja tämä tuhannen euron raja ...
-
VAPAALLA 14.5.2024Dronet pörräävät taas – muistatko lennättämisen pelisäännöt?Säiden lämmetessä tuhannet dronet surisevat jälleen taivaalla ympäri Suomea. Tällä hetkellä rekisteröityneitä droneoperaattoreita on yli 17 800 ja kauko-ohjaajia yli 27 000. Jos drone painaa 250 g ...
-
TYÖ & ELÄKE 13.5.2024Pyöräilijät kertovat: mitä plussaa ja mitä miinusta on työsuhdepyörässä?Verosäästö, vaivattomuus ja helppous. Ne ovat pyöräedun parhaita puolia, tuumivat Taloustaidon kyselyyn vastanneet pyöräilijät. Kaikki eivät kuitenkaan olleet tarttuneet etuun. Verovapaa pyöräetu o...
-
VEROT 13.5.2024Lankesin sijoitushuijaukseen – saako vähentää menetykseni verotuksessa?Erehdyin laittamaan rahojani sijoitukseen, joka osoittautui kansainväliseksi sijoitushuijaukseksi. Saanko vähentää menetykseni verotuksessa? Olen yksityishenkilö. Verojuristi Georg Rosbäck vastaa :...
-
KOTI 14.5.2024Asuntomarkkinat ovat nyt myös uskon asiaAsuntojen hinnat ovat lasketelleet jo parisen vuotta. Tilastokeskuksen mukaan maaliskuussa vanhojen osakeasuntojen hinnat taas laskivat, nyt kuudessa suurimmassa kaupungissa 4,9 prosenttia edellise...
Blogeissa
-
MIKKONEN 7.2.2024Diginatiiveilta taloushommat sujuvat netissä – vai sujuvatko?Kun katsoo omien teini-ikäisten lastensa digitaalista käyttäytymistä, tuntee itsensä vanhaksi. Heillä uusien digitaalisten palveluiden omaksuminen tapahtuu sekunneissa, kun itse vielä kaivelen luku...
-
KALLUINEN 5.2.2024Verotammeko me liikennettä vai liikenne meitä?Vuodenvaihteessa tuli voimaan ensimmäisiä pääministeri Orpon hallituksen veronkevennyksistä liikennepolttoaineisiin ja ajoneuvoveroon. Muutoksilla toteutetaan hallitusohjelmakirjauksen mukaisesti k...
-
LATVALA 1.2.2024Onko suuri unelmasi vielä toteutumatta – lue tämä ja ryhdy toimiin!Jo vuosia sitten minusta alkoi tuntua, että haluaisin elämääni lisää musiikkia. Olen lapsesta asti ollut musikaalinen, osaan laulaa ja soittaa pianoa, mutta yhtäkkiä aikuisiällä huomasin, että en h...
-
HANÉN 31.1.2024Meidän on päivitettävä kapea näkemyksemme työmarkkinoista nykypäiväänElämme työelämän ja työmarkkinoiden rinnakkaistodellisuudessa, eikä enää voi puhua marginaali-ilmiöstä. Nykypäivän työmarkkinat eivät ole vain työnantajien ja työntekijöiden perinteiset markkinat, ...
-
ITKONEN 29.1.2024Suomen on varustauduttava Venäjän hyökkäykseenViime viikkoina eri maissa turvallisuusasiantuntijat ja -viranomaiset ovat muistuttaneet, että Venäjä saattaa hyökätä Nato-maahan jo lähivuosina. Vaikka nämä varoitukset olisivat pessimistisiä, maa...
Toimituksen valinnat
- Palkka ja eläke 2024 – kenen ansioverotus kevenee, kenen kiristyy?
- Verkko-osoite paljastaa vedätyksen – opettele tärkeimmät ulkoa
-
🅑 JÄSENILLE
Hutiloiden tehty kuntotarkastus on riski talokaupoissa – tarkastuksen tekijä kannattaa valita huolella - Miten perun testamenttini?
-
🅑 JÄSENILLE
Onko rahalahjani turvassa, jos teen siitä ilmoituksen? -
🅑 JÄSENILLE
Yrittäjä, tyhjentämätön tietokoneesi on tietoturvariski - Turvaako talletussuoja kaikki säästösi?
- Jättääkö avioehto puolison perinnöttä?
Taloustaito 5/2024: Kaikki irti pyöräedusta
Millaista hyötyä saa työsuhdepyörästä? Vastoin kuin moni luulee, työsuhdepyörällä ei tarvitse polkea työmatkoja.
- Mitä saat kunnalta veroeuroillasi?
- Yksiö, kaksio vai solu? Asunto opiskelijalle
- Katuminen voi kannattaa verotuksessa
- Oma salkku ajoissa vihreään siirtymään
- Nousiko kiinteistöverosi?
- Hirviä liikkeellä, pysy rauhallisena
Seuraava numero ilmestyy 12.6.2024.
Mitä kuuluu rahalle ja veroille? Taloustaito Podcast kertoo. Tästä Podcast-kirjastoon
Nyt ajankohtaista
- Näin pääset alkuun metsäsi hoidossa ‒ metsänhoitaja Kalle Vanhatalon neuvot
- Tunne vastuut, vältä riidat asuntokaupassa – Marina Furuhjelm Kuhanen, Asikainen & Kanerva Oy:stä neuvoo
- Miten osakesäästötiliä verotetaan? Kati Malinen Veronmaksajista vastaa
- Millaisella kaupankäynnillä osakesäästötili tuottaa? Kaisa Kivipelto Danske Bankista vastaa.
- Kannattaisiko osakesäästötilillä sijoittaa ulkomaille? Suvi Tuppurainen Nordnetista vastaa.
- Miten torjua riskejä osakesäästötilillä hajauttamalla sijoituksia? Tanja Eronen Nordeasta vastaa.
Kirjautuminen
👉 Kirjaudu sisään tästä, jos haluat lukea Bonus-juttuja tai näköislehteä.
Jos olet Veronmaksajien jäsen, mutta sinulla ei ole käyttäjätunnusta, voit luoda tunnuksen tästä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus, mutta et muista salasanaasi, voit luoda uuden salasanan tästä.
Täältä voit katsoa lisää ohjeita kirjautumisesta ja käyttäjätunnuksista.
Oppia omaan talouteen – Taloustaidon juttupaketti nuorille! Tutustu
Taloustaidon suosituimmat
-
VEROT 25.4.2024Vuokraan kalustettua yksiötä – miten vähennän kalustehankinnat?Omistan yksiön, jota vuokraan kalustettuna. Voinko vähentää vuokratuloista sekä laskennallisen kalustevähennyksen 40 euroa kuukaudessa että kalusteiden hankintahinnat? Vai miten teen vähennyksen ve...
-
KOTI 26.4.2024Asuntolaina 150 000 euroa – tässä huhtikuun yhdeksän korkotarjoustaTaloustaidon saamissa lainatarjouksissa 150 000 euron asuntolainan korkein kokonaiskorko oli 4,69 prosenttia ja matalin 4,36 prosenttia. Lainojen marginaalit vaihtelivat huhtikuun alussa 0,5 pros...
-
VEROT 24.4.2024Myyn ravintolassani drinkkejä – mikä on juomasekoituksen arvonlisäverokanta?Minulla on ravintola, jossa asiakkaani tilaavat silloin tällöin drinkkejä. Mikä on gintonic-juomasekoituksen arvonlisäverokanta? Verojuristi Miika Härkönen vastaa : Voit myydä koko juomasekoituksen...
-
KOTI 23.4.2024Käyttöohje hukassa – nappaa omasi verkostaUuden teknisen hyödykkeen ostaja saa yleensä käyttöohjeet hankintansa mukana. Käytetyn tavaran hankinnassa käyttöohjeita ei aina saa, ja uushankinnankin mukana tullut plari taisi mennä roskiin pakk...
-
KOTI 26.4.2024Edessä iso remontti? Hyvä talo sietää muuttuvia säitäViistosateet piiskaavat seiniä, kosteus uhkaa tunkeutua rakenteisiin, kuumuus kiusaa asukkaita kesäisin. Säästä ja sään muuttumisesta johtuvien riskien torjunta on taloyhtiöiden osakkaille ja muill...
-
KOTI 29.4.2024Joka kymmenes suomalainen on uittanut puhelimensa wc-pöntössä – koti on kännykälle vaarallinen paikkaPuhelin putoaa lattialle, wc-pönttöön, pihakaivoon, lantakouruun, koiran juomakippoon. Missä ikinä ihmiset liikkuvatkin, siellä putoavat heidän puhelimensa. Suomalaisista vajaan kahden kolmasosan...
-
VEROT 26.4.2024Lainaan rahaa lapselle – pitääkö siitä maksaa veroa?Voiko lapselle lainata rahaa verotta? Entä onko lainasta perittävä korkoa? Veronmaksajien verojuristi Juuso Loikkanen vastaa kysymykseen. Mitä sanoo verottaja, jos lapselle lainaa rahaa? Verojurist...
-
RAHAT 29.4.2024Miten lasken Finnairin merkintäoikeuden hankintahinnan?Myin syksyllä 2023 Finnairin osakeannin yhteydessä vanhojen osakeomistusteni perusteella saatuja merkintäoikeuksia. Miten lasken merkintäoikeuksieni hankintahinnan, jota verottaja käyttää niistä sa...
-
KOTI 30.4.2024EU-vaalien äänioikeusilmoitukset tulossa kirjeinä tai sähköisesti – vaalipäivä 9. kesäkuutaÄänioikeusilmoitukset tulevat äänioikeutetulle joko kirjepostina tai sähköisesti Suomi.fi-palveluun huhti-toukokuun aikana. Ilmoitukset lähetetään äänestäjille viimeistään 16.5.2024, kertoo oikeusm...
-
VAPAALLA 29.4.2024Ruutu ohittaa vivut ja painikkeet autoissa – hyvä kosketusnäyttö ei eksytä kuljettajaaAutojen kosketusnäytöt tarjoavat lähes loputtomasti mahdollisuuksia uusille ja hyödyllisille toiminnoille. Mutta mitä kaikkea ehtii tapahtua, kun kuskin katse siirtyy kolmeksi sekunniksi liikentees...
-
VAPAALLA 29.4.2024Kosketusnäytöt ovat tulleet autoihin jäädäkseen – näyttöjen ja painikkeiden välille etsitään tasapainoaMoni autotoimittaja koeajaa joka vuosi kymmeniä uusia automalleja, ja niistä kertyy valtavasti kokemusperäistä tietoa. Näin kokenut pitkän linjan autotoimittaja kommentoi näyttöjä ja painikkeita. T...
-
RAHAT 30.4.2024Osakerahastot, yhdistelmärahastot ja korkorahastot nyt vertailussaTaloustaidon rahastovertailussa vertaillaan osake-, yhdistelmä ja korkorahastoja. Vertailu kertoo rahastojen vuosituotot yhden, kolmen ja viiden vuoden jaksoilta. Listoille on otettu kolmen vuoden ...
-
VAPAALLA 24.4.2024Lähes joka viides sähköauto hylättiin katsastuksessa viime vuonnaSuomessa tehtiin vuonna 2023 yli 2,1 miljoonaa henkilöauton määräaikaiskatsastusta, joista 28 prosenttia päättyi hylkäykseen. Yleisin syy henkilöauton hylkäykseen tai korjauskehotukseen oli etuakse...
-
VAPAALLA 23.4.2024Tässä kesäkukka, joka ei kavahda kylmää kevättäLämpimien säiden viivästyminen harmittaa kotipuutarhuria, mutta ei hätää, suomalaisten suosikkikukka kestää kylmänkin kevätsään. Huhtikuun sesonkikukka orvokki kestää jopa –5 astetta pakkasta. Kylm...
-
TYÖ & ELÄKE 25.4.2024Työntekijät toivovat työpaikoiltaan ilmastotekoja – ilmastonmuutoksen arvellaan lisäävän työtilaisuuksiaTyöntekijät suhtautuvat ilmastonmuutoksen työmarkkinavaikutuksiin useammin optimistisesti kuin pessimistisesti. Enemmistö palkansaajista ei usko ilmastonmuutoksella olevan dramaattisia työmarkkinav...
-
RAHAT 29.4.2024Säästö- ja sijoitustilit vertailussa – kovimmat korot jo 3,75 prosenttiaSäästö- ja sijoitustilien korot vaihtelivat huhtikuun alussa 0,25 prosentista 3,75 prosenttiin. Taloustaidon vertailussa on esimerkkejä tileistä, joiden korko ylittää nollan. Lähde: Suomen Rahatie...
-
RAHAT 23.4.2024Mitä Helsingin pörssin nousu edellyttää?Helsingin pörssin alavire on jatkunut myös kuluvan vuoden alkukuukaudet. Miksi Helsinki laahaa muiden länsimaisten pörssien jäljessä, Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeri? ”Yksi syy on teo...
-
BLOGIT 25.4.2024Minna Kuusisto
-
BLOGIT 25.4.2024Minna Kuusisto
-
KARON PÖRSSI 24.4.2024
🅑 JÄSENILLE
Kuinka indeksi voitetaan, Juha Varis?KARON GRILLI Helsingin pörssin yhtiöihin sijoittavan S-Pankki Fennon salkunhoitaja Juha Varis on näkyvä sijoituskeskustelija, joka ottaa kantaa suomalaisten pörssiyhtiöiden edesottamuksiin ja jakaa...