veronmaksajat.fi

VAPAALLA

Teinille ajokortti ajo-opetusluvalla? Lakimuutoksen jälkeen se on nyt aiempaa helpompaa

Teinille ajokortti ajo-opetusluvalla? Lakimuutoksen jälkeen se on nyt aiempaa helpompaa
26.3.2019

Miten henkilöauton, eli B-luokan ajokortin hankkiminen onnistuu opetusluvalla? Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen kertoo, mitä kaikkea siihen vaaditaan.

Ajokorttiin liittyvä lainsäädäntö muuttui kesällä 2018. Opetusluvan lupakäytännön helpottuminen näkyy opetuslupien määrissä. Vuonna 2018 myönnettiin noin 27 500 opetuslupaa, kun vastaava luku vuonna 2017 oli noin 16 000.

Useampi kuin joka viides henkilöauton eli B-luokan ajokortti hankittiin viime vuonna opetusluvalla. Nyt opetusluvan voi hakea heti, kun nuori on täyttänyt 16 vuotta.

”Kun opetusluvan hakee heti oppilaan täytettyä 16, jää aikaa harjoitteluun lähes kaksi vuotta. Tänä aikana ehtii ajamaan todella paljon, vaihtelevissa olosuhteissa ja ympäristöissä”, Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen kertoo.

Ajo-opetuksen saa aloittaa heti, kun opetuslupa on myönnetty, opetusauto varusteltu ja oppilas on suorittanut neljän tunnin mittaisen Ensimmäisen Ajokortin Suorittajan -turvallisuuskoulutuksen (EAS), joita järjestävät muun muassa autokoulut.

Opetusautoa ei tarvitse enää muutoskatsastaa

Lakimuutoksen jälkeen opetuslupaopettajan ei enää tarvitse suorittaa opettajan teoriakoetta hakeakseen opetuslupaa. Liioin opetusautoa ei enää tarvitse muutoskatsastaa.

”Varusteluvaatimus kuitenkin säilyi ja muutoskatsastusvelvoitteen poistuminen ei missään tapauksessa merkitse sitä, että varusteista tai niiden asentamisesta saisi jotenkin tinkiä. Varustelu tarkastetaan poliisin normaalin liikenteenvalvonnan yhteydessä ja kuljettajantutkinnon ajokokeeseen lähdettäessä”, Vesalainen sanoo.

Käytännössä opetusajoneuvoon on asennettava lisäjarrupoljin opettajalle sekä lisäpeili auton oikean sivupeilin yhteyteen. Lisäksi tarvitaan opetusajoneuvon tunnus, eli valkoinen tasasivuinen kolmio, joka sijoitetaan ulkopuolelle auton taakse. Kolmion sivun pituuden tulee olla 16–25 cm.

”Kolmion on todella oltava auton ulkopuolella, eli esimerkiksi takaikkunan sisäpintaan kiinnitetty paperista leikattu kolmio ei käy”, Vesalainen sanoo.

Hän suosittelee hankkimaan opettajalle myös imukupilla tuulilasiin kiinnitettävän taustapeilin sekä laajakulmapeilin, josta voi seurata oppilaan katseenkäyttöä.

Vain kymmenen pakollista ajotuntia

Pakollisia ajotunteja on nykyisin enää vain kymmenen, mutta opetuslupaopetuksessa ajetaan tyypillisesti huomattavasti enemmän. Nykylaissa ei ole määritelty pakollisten teoriatuntien määrää, vaan teoriaopetusta annetaan oppilaan yksilöllisen tarpeen mukaan.

Opetuslupaopetuksessa ei ole liioin määritelty ajo-opetuksen sisältöjä. Opetukseen ei enää tarvitse sisällyttää esimerkiksi liukkaan kelin koulututusta eikä pimeän ajon opetusta.

”Ennen ajokokeeseen menoa opetuslupaoppilaan on suoritettava kahdeksan tunnin mittainen Riskientunnistamiskoulutus (RTK). Pimeällä ajon opetus ja liukkaan kelin koulutus suoritetaan RTK:n yhteydessä autokoulussa tai muun Traficomin hyväksymän toimijan järjestämänä”, Vesalainen sanoo.

Lakimuutoksen jälkeen ajokortin voi saada poikkeusluvalla aiempaa helpommin jo 17-vuotiaana. Lisäksi nykyisin ajokorttia suorittava ei yleensä enää tarvitse lääkärintodistusta, vaan oma vakuutus terveydentilasta riittää.

”Kun henkilöauton ajokoe on hyväksytty, ei muuta opetusta enää nykyään tarvita, mikäli tuore kuljettaja ei hölmöile liikenteessä. Mikäli uusi kuljettaja määrätään ajokieltoon kahden vuoden sisällä kortin saannista, joutuu hän suorittamaan neljän tunnin koulutuksen, ennen kuin ajamista saa jatkaa”, Vesalainen kertoo.

Opetusluvalla enemmän ohjattuja ajotunteja

Henkilöauton ajokokeen läpäisi vuonna 2018 ensimmäisellä yrityskerralla hyväksytysti 64 % kokeen suorittaneista. Lakimuutoksen jälkeen heinä-joulukuussa 2018 ajokokeen läpäisi ensimmäisellä yrityskerralla 70 % opetuslupalaisista, kun vastaava luku oli autokouluissa opetuksen saaneista 61 %. Opetuslupalaiset suorittivat myös teoriakokeen ensimmäisellä kerralla hieman useammin kuin autokoulussa opiskelleet.

Opetuslupalaiset suorittivat lakimuutoksen jälkeen ajokokeen todennäköisemmin kuin autokoululaiset. Lähde: Traficom

Opetuslupaopetuksessa nuori voi saada opetusta selvästi enemmän kuin autokoulussa ilman, että kustannukset karkaavat mahdottomiksi.

”Jos opetuslupaopetuksen aloittaa heti oppilaan täytettyä 16 vuotta, on aikaa harjoitteluun kaksi vuotta. Jos tänä aikana ajaa esimerkiksi kaksi tuntia viikossa, ehtii kahden vuoden aikana ajamaan 208 tuntia. Se on aika paljon enemmän kuin lain vaatimat 10 tuntia, jotka kuuluvat usein autokoulun tarjoamaan peruspakettiin”, Vesalainen sanoo ja muistuttaa, että ajo-opetus tarjoaa nuorelle ja aikuiselle myös yhteistä kahdenkeskistä laatuaikaa.

Entä mitä ajo-opetusluvalla hankittu henkilöauton ajokortti tulee maksamaan?

”Tähän on mahdotonta vastata, koska asiaan vaikuttaa niin monta muuttujaa, kuten se, missä auto varustellaan ja miten se varustellaan sekä paljonko ajo-opetusta annetaan. Kustannussäästöä olennaisempia ovat muut edut, joita opetuslupaopetuksessa on autokouluun verrattuna”, Vesalainen sanoo.

Opetusluvan henkilöautokortin opettamiseen voi saada, jos…
•                    on täyttänyt 25 vuotta.
•                    on omistanut B-luokan ajokortin vähintään viisi vuotta.
•                    ei ole ajokiellossa. Ajokieltoa ei saa olla edelliseltä viideltä vuodelta mm. rattijuopumuksesta eikä törkeästä liikenteen vaarantamisesta, eikä vuoden sisään mm. toistuvista liikennerikkomuksista.
•                    hakija ei ole esimerkiksi rikosrekisterin tietojen perusteella sopimaton opetustehtävään.

 Outi Airaksinen 

Näitä muut lukevat nyt

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti