veronmaksajat.fi

VAPAALLA

Omia rapuja pöytään? Näin pääset alkuun ravustuksessa

Omia rapuja pöytään? Näin pääset alkuun ravustuksessa
16.8.2021

Ravustuskausi on paraikaa käynnissä ja pyyntikautta kestää aina lokakuun loppuun. Miten onnistuu ravustus vasta-alkajalta? Kysyimme asiaa Kalatalouden Keskusliiton tiedottajalta Tapio Gustafssonilta.  

”Liikkeelle kannattaa lähteä siitä, että hankkii kalastusluvat. Ravustukseen tarvitaan valtion kalastonhoitomaksu ja vesialueen omistajan lupa. Kalastonhoitomaksu vaaditaan kaikilta 18–64-vuotiailta.” 

Mistä rapuja kannattaa lähteä pyytämään?

”Ravustus on Suomessa pelkästään makean veden laji. Rapuja löytyy sekä isommilta järvialueilta, pienistä lammista että virtavesistä. Kaikki ovat mahdollisia, mutta aivan joka paikassa rapuja ei ole.”

Mitä välineitä tarvitaan ravustamisessa?

”Yleensä käytetään rapumertoja. Niitä saa ostettua monenlaisista kaupoista. Vene ei ole ihan välttämätön, mutta soutuveneellä rapumerran saa vietyä helpommin syvään veteen. Lisäksi tarvitaan syötti. Tavanomaisin syötti on kala tai kalan perkeet. Kalan pitää olla samasta vesistöstä pyydetty, ettei rapurutto leviä syötin mukana. Rapuruton takia liioin rapumertaa ei saa siirtää suoraan vesistöstä toiseen. Merta pitää ensin desinfioida, kuivattaa tai pakastaa. Syöteiksi kaupoissa myydään myös kuivarehupalloja.”

Onko ravulla alamittaa?

”Joskus aikoinaan ravuilla oli 10 senttimetrin alamitta. Enää sellaista ei ole. Mutta on hyvä pitää mielessä, että pienemmissä ravuissa on kovin vähän syötävää.” 

Milloin ravustus onnistuu parhaiten?

”Rapu liikkuu aktiivisimmin yöaikaan pimeässä, eikä sitä näe juuri ollenkaan keskellä päivää. Merran voi laskea esimerkiksi illalla ja nostaa aamulla. Rapuja voi pyytää myös muilla kuin merroilla. On olemassa esimerkiksi rapuonkia. Pikkupoikana kävin itse pyytämässä rapuja yöllä taskulampun valossa haavin kanssa.”

Outi Airaksinen

Näitä muut lukevat nyt

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti