veronmaksajat.fi

VERONMAKSAJAN
TALOUSTAITO
-
TAITAVAA
TALOUDENPITOA

VAPAALLA

Liittyisinkö veneseuraan? Jäsenyydesta voi saada monia etuja

Liittyisinkö veneseuraan? Jäsenyydesta voi saada monia etuja
30.7.2020

Suomessa on yli 300 veneseuraa. Veneillä voi toki itsenäisesti, mutta kannattaisiko veneseuraan liittyä? Millaisia etuja veneseuran jäsenyys tuo? Kysyimme asiaa toiminnanjohtaja Jan Thorströmiltä Suomen purjehdus ja veneily ry:stä. 

”Veneilijät liittyvät seuraan yleensä venepaikan, yhteisöllisyyden tai tukikohtien takia. Lisäksi he voivat hyödyntää muun muassa seuran tarjoamia kotisatamapalveluita, koulutuksia, katsastustoimintaa tai veneilyturvallisuuteen liittyviä asioita. Yksi iso etu on myös se, että seurojen satamissa vartiointi toimii, joten veneestä ei tarvitse olla huolissaan. Kaikki seurojen jäsenet ovat automaattisesti myös kattojärjestön jäseniä ja sitä kautta avautuu lisää jäsenetuja, kuten huomattavia vakuutusetuja.” 

Millaista harrastetoimintaa seuroilla on?

”Harrastetoiminta riippuu pitkälti siitä, millaisesta seurasta on kyse. Monella seuralla on laajaa juniori-, koulutus- ja teematoimintaa, yhteisveneilyä sekä esimerkiksi retkisaaritoimintaa ja myös sosiaalisia tapahtumia. Moni seura pyörittää myös kilpailutoimintaa ja lapsille on esimerkiksi jollakouluja. Koko perhe pääsee tekemään yhteisiä asioita.” 

Mitä veneseuraan liittyminen maksaa?

”Useimmissa seuroissa jäsenmaksut ovat ehkä 50–100 euroa vuodessa. Lisäksi joillain seuroilla on liittymismaksut. Juniorijäsenille maksut ovat usein edullisemmat. Jäsenmaksun päälle tulevat venepaikkamaksut.”

Miten valita itselle sopiva veneseura?

”Sopivaa seuraa voi hakea osoitteesta spv.fi. Useimmiten tärkeänä kriteerinä on veneseuran sijainti sekä se, että seuran toiminta täsmäisi siihen, mitä toiminnalta hakee. Seurojen toiminnasta voi kysellä myös muilta seuran jäseniltä.”

Joutuuko veneseurassa tekemään paljon vapaaehtoistöitä?

”Niille, joilla on venepaikka, kuuluu vartiointi yleensä kerran vuodessa. Lisäksi seurassa järjestetään talkoita, joilla pidetään paikkoja kunnossa. Ne kannattaa nähdä kivana yhteisenä tekemisenä.”

Outi Airaksinen

Rahat, verot, työ & eläke, koti