veronmaksajat.fi

VAPAALLA

Kesälomaretkelle linnaan – aikamatka heittää vuosisatojen taa

Kesälomaretkelle linnaan – aikamatka heittää vuosisatojen taa
13.7.2022

Minne mennä kesäretkelle? No vaikkapa linnaan! Ohessa viisi vinkkiä linnakierrokselle.

1. Turun linna 

Turun linnan historia ulottuu 1280-luvulle. Päälinnassa esitellään keskiajan ja renessanssin elämää. Esilinnassa pääosassa on linnan historia. Vaihtuva näyttely Vanitas Isossa linnantuvassa kertoo nuoruuden janosta ja kauneuden ihannoinnista, yltäkylläisen elämän ja hyvän aseman tavoittelusta sekä toisaalta kaiken turhuudesta ja katoavaisuudesta.

Lasten (yli 4 v.) kera lomailevien valinta on pikkuritarikierros. Luvassa on esimerkiksi aarteiden etsintää ja jännittäviä tarinoita. Palaat seikkailusta Turun linnan pikkuritarina! 

  • Turun linna, lippu 5–14 e, alle 7-vuotiaat maksutta, Pikkuritarikierros + 3 e, ma–su 10.00–18.00. 

2. Hämeen linna

Hämeen linna Kuva: Istockphoto

Hämeen linnan vanhimmat rakennustyöt on aloitettu 1200-luvun lopulla. Vanajaveden rannalla sijaitsevassa linnassa samoillaan huoneissa, joissa on eletty jo keskiajalla. Näyttelyt kertovat linnan menneisyydestä ja Hämeen historiasta.

Näet linnassa haarniskoja ja miekkoja, muun muassa Vanajaveden rannasta löydetyn 1400-luvulta olevan kahdenkäden miekan. Esillä on myös syyskuussa 2017 löydetty Sysmän aarre, joka koostuu hopearahoista ja -koruista. Aarteen vanhimmat rahat ovat 900-luvun alkupuolelta. 

  • Hämeen linna, lippu 6–12 e, alle 7-vuotiaat maksutta, yleisöopastuksia, ma–su 10.00–17.00. 

3. Kastelholman linna

Kastelholman linna Kuva: Visit Åland

Ahvenanmaalaisen Kastelholman linnan rakentaminen alkoi 1300-luvun lopulla. Alun perin puolustuslinnakkeeksi rakennettu rauniolinna tarjoaa aimoannoksen Ahvenanmaan, Suomen ja Ruotsin historiaa. Siellä on asunut sekä Kustaa Vaasa että Suomen herttua Juhana III. Eerik XIV ja vaimonsa Kaarina Maununtytär olivat linnassa vankeina muutamia kuukausia vuonna 1571.

Lapsille on luvassa aarrejahtia, ja lopuksi voi pukeutua vaikkapa prinsessaksi tai kokeilla rengashaarniskaa tai kypärää. 

  • Kastelholman linna, lippu 5–12 e, alle 7-vuotiaat maksutta, yleisöopastuksia 24.6 –7.8., avoinna 10–17.

4. Kajaanin rauniolinna

Kajaanin rauniolinna. Kuva: Elias Lahtinen, Metsähallitus

Kajaanin linna rakennettiin 1600-luvun alussa Ruotsin valtakunnan itärajalle. Linna toimi varuskuntana ja hallinnollisena keskuksena, mutta myös vankilana. Venäläiset räjäyttivät linnan 1716.

Virran yli oli kulkenut 1600-luvun alkuvuosista lähtien tie, joka kulki linnan ja myöhemmin linnanraunion halki. Nykyinen rauniot ylittävä betonisilta rakennettiin 1937. Kajaaninjoen Linnanvirta on suosittu kaupunkikalastuskohde. Metsähallitus on kunnostanut rakenteita kesällä 2021. 

5. Olavinlinna

Olavinlinna Kuva: iStockphoto

Olavinlinnan perusti vuonna 1475 Viipurin käskynhaltijana toiminut tanskalaissyntyinen ritari Erik Akselinpoika Tott. Linna sijaitsee Savonlinnassa kallioluodolla Haukiveden ja Pihlajaveden yhdistävässä Kyrönsalmessa.

Linnassa toimi varuskunta aina vuoteen 1847 asti, vaikka linna menettikin sotilaallisen merkityksensä Suomen sodan jälkeen. Olavinlinnan perusnäyttely esittelee linnan historiaa. Olavinlinnan torneihin pääsee opastetuilla kierroksilla.

Pikku herttuan salissa lapset ja lapsenmieliset voivat eläytyä elämään keskiaikaisessa linnassa. 

Olavinlinna, lippu 6–12 e, yleisöopastuksia, avoinna kesä-elokuu 11–18, heinäkuu 10–17.

LISÄÄ LINNOJA JA LINNOITUKSIA! Raaseporin Snappertunassa sijaitseva Raaseporin linna mainitaan ensimmäistä kertaa historiallisissa dokumenteissa vuonna 1378. Linna oli keskiajalla Länsi-Uudenmaan hallintokeskus. Kuusiston linna Piikkiönlahden rannalla oli aikoinaan Suomen piispojen hallinto- ja turvapaikka. Linnan rakennustyöt aloitettiin luultavasti 1200-luvun lopulla. 
Loviisanlahden suulla sijaitseva Svartholman merilinnoitus on Suomenlinnan sisarlinnoitus ja kuuluu samaan puolustusketjuun. Linnoituksia on myös Lappeenrannassa. Haminassa ja Kotkassa. Lähde: museovirastoi.fi, luontoon.fi

Minna Petäinen

Näitä muut lukevat nyt

Rahat, verot, työ & eläke, koti