veronmaksajat.fi

VERONMAKSAJAN
TALOUSTAITO
-
TAITAVAA
TALOUDENPITOA

VAPAALLA

Donald Trumpin kohupatsaasta auton hinta huutokaupassa

Donald Trumpin kohupatsaasta auton hinta huutokaupassa
6.7.2018

Keräilyerikoisuudet tai jopa -omituisuudet jäävät usein myymättä huutokaupoissa. Jotkut erikoisuudet voivat kuitenkin nousta jopa yllättäviin hintoihin varsinkin ulkomailla. Näin kävi muun muassa presidentti Donald Trumpin alastonpatsaalle.

Alkukesän ehkä hauskin tai mielenkiintoisin keräilyesine kaupattiin Jerseyssä Yhdysvalloissa kuuluisuuksiin tai kuuluisuuksien esineisiin erikoistuneen Juliensin huutokaupassa. Siellä oli tarjolla nimettömien taiteilijoiden muodostaman anarkistisen Indecline-kollektiivin kohuakin aiheuttanut veistos nimeltään ”Keisarilla ei ole palleja”. Kuvaavampi nimitys on ”Alaston Trump”.

Näitä veistoksia ilmaantui yllättäen muutamia viikkoja ennen presidentti Trumpin virkaanastujaisia keskeisille paikoille pitkin Yhdysvaltoja New Yorkista Hollywoodiin, ja nyt myyty oli yksi harvoista jäljellä olevista. Muut on tuhottu.

Veistos on suunnilleen luonnollisen kokoinen.

Ostaja – mm. paranormaaleja asioita tutkiva tv-esiintyjä Zak Bagans – maksoi patsaasta noin 23 000 euroa. Huutaja aikoo sijoittaa sen näytteille museoonsa, johon hän on keräämässä kiinnostavia ja erikoisia esineitä.

Maailman suurimassa pinssikokoelmassa 100 metriä pinssejä

Suomen Filateliapalvelun huutokaupassa oli puolestaan tarjolla maailman suurin pinssikokoelma, jossa on yli 44 000 erilaista pinssiä. Niiden keräily näyttää olleen keräilijälle varsinainen elämän työ, sillä hän oli järjestellyt pinssinsä myös upeisiin esittelytauluihin, joita oli kokoelmassa 125 kpl yhteispituudeltaan yli 100 metriä.

Kokoelma painoikin peräti yli 540 kiloa esittelytauluineen. Kokoelma on myös päässyt Guinnesin ennätysten kirjaan.

Pinssikokoelmasta pyydettiin huutokaupassa 450 000 euroa, eli 10 euroa/pinssi. Ostajaa ei kuitenkaan löytynyt.

Grotto-keinutuoli kuului Hagelstamin toukokuussa järjestämän Classic-huutokaupan harvinaisuuksiin, ja siitä maksettiin jopa lähtöhintaa enemmän. Hinta huutomaksuineen nousi lopulta yli 2 600 euroon. Tämä keinutuoli on 1800-luvulta ja on omanlaisensa näköinen, joten sitä ei ole ihan helppo sijoittaa ainakaan modernin funktionalistisesti sisutettuun suomalaiskotiin. Todennäköisesti se matkasikin ulkomaille, jossa näistä venetsialaisista, käsityönä tehdyistä, usein simpukkamaiseksi veistetyistä huonekaluista maksetaan paljon enemmänkin. Kuva:Hagelstam

Arvokas Sydän-tuoli

Keräilijöitä kohahdutti kesäkuussa VR:n pääkonttorin kalustemyynti, johon sisältyi mm. kymmeniä Eliel Saarisen nimenomaan asemarakennusta varten suunnittelemia huonekaluja. Niitä on kulkeutunut huutokauppoihin pieniä määriä jo aikaisemminkin.

Tämä Eliel Saarisen suunnittelema tuoli Helsingin päärautatieaseman asemaravintolaan ei ole alkuperäinen, vaan myöhemmin valmistettu – ilmeisesti korvaamaan rikki mennyt tuoli. Tästä maksettiin huutokaupassa 400 euroa. Tarjolla oli myös alkuperäinen, uudelleen verhoiltu ja muutoinkin ehostettu tuoli, josta maksettiin peräti 1 560 euroa. Ja vielä oli tarjolla Eliel Saarisen henkeen valmistettuja tuoleja kabinettikäyttöön. Ne on suunnitellut Ursula Nakai. Kuva: Huutokaupat.com

Huutokaupat.comilla arvokkain tuoli maksoi peräti 8 500 euroa. Se oli Eliel Saarisen ns. Sydäntuoli. 

Viulusta puoli miljoonaa

Ulkomaisissa huutokaupoissa oli erikoisuuksia tarjolla vaikka kuinka paljon. Esimerkiksi Bonhamsin New Yorkin huutokaupassa myytiin Albert Einsteinin viulu noin puolella miljoonalla eurolla. Se on enemmän kuin mistään muusta Einsteiniin liitetystä esineestä on milloinkaan maksettu, ja hinta oli viisi kertaa korkeampi kuin arviohinta.

Viulun on tehnyt Oscar Steger vuonna 1933. Einstein oli antanut sen myöhemmin tiedemiesystävänsä pojalle, jonka suvulta viulu tuli nyt myyntiin. Tuntematon ostaja oli tehnyt tarjouksensa puhelimitse.

Loppukevät ja alkukesä ovat myös otollista aikaa autojen ja muiden moottoriajoneuvojen keräilijöille. Heille oli tarjolla mm. tosi hieno ja kunnioitusta herättävä moottoripyörä Indien Racer vuodelta 1915. Se oli myynnissä Auktionskammaren i Vätterbygden -huutokaupassa, ja menopelistä maksettiin hoitomaksuineen noin 30 000 euroa.

 Tämä jo yli satavuotias moottoripyörä on alan keräilijöiden himoitsema, mutta kyllä se voisi olla iäkkäämpien kuljettajien unelma-ajokkikin, koska erilaisia toimintoja moottoripyörän hallitsemiseksi on varsin vähän: siinä kun ei ole jarruja, ei vaihteita ja kaasuttimessakin on vain kaksi asentoa: täysillä tai ei lainkaan. Kuva Auktionskammare

Pentti Avomaa

Kirjoittaja on sijoitus- ja keräilymarkkinoiden asiantuntija.

 

Rahat, verot, työ & eläke

Haluatko lisää hyötytietoa taloudesta?

Tilaa tästä Veronmaksajien ilmainen uutiskirje.
Voit peruuttaa sen koska tahansa.