Vapaalla
-
VAPAALLA 13.9.2021
Autokatsastuksen hinnoissa kymmenien euron eroja – ajanvaraus netissä säästää euroja
Autokatsastuksen hinnoissa on lähes viidenkymmenen euron eroja. Vertailun halvimmat katsastukset tehtiin Turussa. Kalleimpia katsastukset ovat Hämeenlinnassa. -
VAPAALLA 10.9.2021
Lemmikille mikrosiru – mitä hyötyä sirusta on?
Vuoden 2023 alusta lähtien mikrosiru sekä rekisteröinti tulevat pakolliseksi koirilla. Tätä ennen syntyneillä koirilla on vuoden siirtymäaika. Koirien lisäksi siruja asennetaan muun muassa kissoille, freteille ja linnuille. -
VAPAALLA 6.9.2021
Klassikkotaiteilija Arvid Liljelund kuvasi kansapukuisia ihmisiä ja saaristoa
Arvid Liljelund (1844–1899) on 1800-luvun lopun kultakauden klassikkotaiteilija, joka tunnetaan erityisesti länsisuomalaisen rannikkokulttuurin kansanpukuisten ihmisten ja talonpoikaistupien interiöörien kuvaajana. -
VAPAALLA 3.9.2021
Euroopan erityiset viinit – persoonallisia makuja Alppien naapurista
Keskisessä Euroopassa on lukemattomia pieniä viinialueita, joiden viinejä saa maisteltavakseen lähinnä paikan päällä. Kuinka monelle ovat tuttuja vaikkapa Slovenian tai eteläisen Itävallan viinit? -
VAPAALLA 2.9.2021
Auto kuntoon riippumattomassa korjaamossa – merkkiosaamista pienessä pajassa
Automerkkiin erikoistunut, riippumaton korjaamo voi hyvin voittaa merkkikorjaamon niin osaamisessa kuin palvelutasossakin. Kannattaa silti pitää mielessä, että korjaamojen palveluissa ja kyvyissä on eroja. -
VAPAALLA 30.8.2021
Pyöräilijä, muista punainen takavalo ja vaalea etuvalo – valoton on vaarassa liikenteessä
Kun aamut ja illat pimenevät, pyöräilijän on pimeän tai hämärän aikaan käytettävä valoja. -
VAPAALLA 30.8.2021
Harvinainen 1 markan raha huutokaupassa – tämä kuparimarkka puuttuu monesta kokoelmasta
Vuoden 1949 kuparimarkka on Suomen itsenäisyyden ajan harvinaisin metalliraha. Kolikko huutokaupataan Suomen Numismaattisen Yhdistyksen juuri avatussa 420. huutokaupassa, ja sen lähtöhinta on 5 000 euroa. -
VAPAALLA 25.8.2021
Kalareissulle vauhtia perämoottorilla – näin onnistut kaupoilla
Kun haluaa rantaa kauemmas kalaan säällä kuin säällä, veneen perään on mukava hankkia hevosvoimia. Miten onnistua perämoottorikaupoilla? -
VAPAALLA 23.8.2021
Kiertomatka kotimaassa julkisilla – reittisovellus löytää isommat kaupungit, maaseutu hukassa
Käytännössä vain parinkymmenen isoimman kaupunkiseudun välinen kaukoliikenne on varmasti käytettävissä kotimaan kiertomatkan reittisuunnitteluun, muu on sattumanvaraista. Maaseudun väheneviä ja alituisten muutosten alaisia vuoroja on vaikeampi löytää. -
VAPAALLA 20.8.2021
Uusi suomalainen lasitaide innostaa keräilijöitä
Kiinnostus uuteen suomalaiseen lasitaiteeseen on kasvussa sekä kotimaassa että ulkomailla. Keräilijälle nykylasitaiteen hankkiminen on kuitenkin vaativampaa kuin keskittyminen suomalaisen lasitaiteen ns. kultakauden esineisiin. Kokenut keräilijä Lincoln Kayiwa antaa yllättävän neuvon: aloittelevan keräilijän kannattaa valita esineensä tunteella. -
VAPAALLA 17.8.2021
Harkinnassa leasing? Määritä sopimuksen pituus tarpeidesi mukaan
Ladattavat hybridit ovat nyt suosituin käyttövoima, leasingyhtiöt kertovat. Myös vaihtoleasingin suosio on kasvussa. Käytetyistä autoista voi tehdä hyvinkin lyhyen sopimuksen. -
VAPAALLA 16.8.2021
Omia rapuja pöytään? Näin pääset alkuun ravustuksessa
Ravustuskausi on paraikaa käynnissä ja pyyntikautta kestää aina lokakuun loppuun. Miten onnistuu ravustus vasta-alkajalta? Kysyimme asiaa Kalatalouden Keskusliiton tiedottajalta Tapio Gustafssonilta. -
VAPAALLA 12.8.2021
Hevosen selässä seikkailuun – ratsastuksen voi aloittaa aikuisenakin
Ystävä, joka ymmärtää sinua sanoitta, rauhoittaa ja rentouttaa, mutta tarjoaa myös vauhtia ja yllätyksiä. Sellainen ihanuus on hevonen. Ratsastus ja hevosen kanssa puuhailu kiinnostavat yhä useampa... -
VAPAALLA 6.8.2021
Suomen ensimmäinen ammattitaiteilija Isak Wacklin tunnetaan muotokuvista – maalauksissa siroja säätyläisiä
Rokokootaidemaalari Isak Wacklin (1720–1758) oli ensimmäinen suomalainen ammattitaiteilija. Wacklin tunnetaan parhaiten muotokuvista, joita hän alkoi maalata 1750-luvulla. -
VAPAALLA 4.8.2021
Elokuun tummenevan illan viilentäjissä sekoittuvat viini, mehu tai likööri
Coolerin tai spritzerin voi rakentaa lähes mistä tahansa ja helposti myös holittomana. Yksinkertaisimmillaan lisää viiniin vain kuplavettä. Esimerkiksi kuiva valkoviini tai rosee sopii erinomaisesti jatkettavaksi. -
VAPAALLA 3.8.2021
Houkutteleeko opiskelu? Poimi tärppejä syksyn kurssitarjonnasta
Vaikka kesä vielä jatkuu, nyt kannattaa pitää jo kiirettä, jos mielii päästä mukaan työväen- tai kansalaisopistojen kursseille syksyllä. Tarjolla on laaja kattaus niin kieltenopiskelijoille, kokkaajille kuin vaikkapa kädentaitajillekin. Poimimme pääkaupunkiseudun kurssitarjonnasta viisi omaan talouteen liittyvää tärppiä. -
VAPAALLA 23.7.2021
Hugo Simberg maalasi piruja ja enkeleitä – teoksia tarjolla säännöllisesti
Hugo Simberg (1873–1917) on suomalainen symbolistitaiteilija, jonka teoksia on säännöllisesti saatavilla taidemarkkinoilla. Simberg on tunnettu maalauksistaan, mutta eniten hän teki kevyen tekniikan teoksia. -
VAPAALLA 16.7.2021
Hellitä jo kaasujalkaa – ohitse ei tarvitse aina päästä
Omaa kaasujalkaa on paikallaan tarkastella kriittisesti, jos kuljettaja ajautuu jatkuvasti tilanteisiin, jossa kokee, että edellä ajavan ohi pitäisi päästä. -
VAPAALLA 16.7.2021
Kesälomalla korkealle – lomareissulla kipaistaan näkötorniin
Kotimaan näkötorneista korkeimmalle kurkottelee tänä vuonna 50 vuotta täyttävä Näsinneula Tampereella. Aina ei tarvitse kivuta korkealle: Aavasaksan 13 metriä korkeasta näkötornista Ylitorniossa avautuu upea näkymä Tornionjokilaaksoon. -
VAPAALLA 13.7.2021
Keräätkö pakuria, mahlaa tai pettua myyntiin? Muista tämä ennen metsään kirmaamista
Suomen luonto tarjoilee monenlaista villinä kasvavaa kerättävää. Millaisia keräämis- ja verotusseikkoja pakurista, mahlasta ja petusta on tiedettävä ennen metsään kirmaamista?
Näitä muut lukevat nyt
-
VAPAALLA 9.5.2025Kuiva siideri on mainio ruokajuoma – testaa vaikkapa frittikalan tai salaatin keraHyppään näin kevätkesän ja terassikauden avajaisten kunniaksi hetkeksi sivuun viineistä ja tarjoilen annoksen siideriä. Laadukkaiden siidereiden valikoima on laajentunut Suomessakin ilahduttavasti,...
-
VAPAALLA 28.4.2025Tämä automerkki kurvasi kolaritilastojen johtoon – kärjessä muitakin premium-autojaKolaritilastojen kiistaton kunkku on Tesla, jolle sattuu jopa 60 prosenttia enemmän kolareita kuin tilastossa toiseksi sijoittuneelle BMW:lle. Audi on POP Vakuutuksen tilastossa neljäntenä ja Merce...
-
VAPAALLA 24.4.2025Tässä kesäkukka, joka ei kavahda kylmää kevättäLämpimien säiden viivästyminen harmittaa kotipuutarhuria, mutta ei hätää, suomalaisten suosikkikukka ei kylmää kavahda. Huhtikuun sesonkikukka orvokki kestää pienen lumisateen ja jopa –5 astetta pa...
-
VAPAALLA 8.5.2025Äidit juhlivat sunnuntaina – tässä viisi edullista vinkkiä äitienpäiväänToukokuun toisena sunnuntaina juhlitaan äitejä ja isoäitejä. Lahjoja on mukava antaa ja saada, mutta useimmilla on jo liikaa tavaraa. Kokosimme viime hetken vinkit muutamista aineettomista tai edul...
-
VAPAALLA 30.4.2025Iloista vappua! Tässä vinkit vappuroskien lajitteluunVäsähtänyt foliopallo on sekajätettä, ja kauniisti kimalteleva sipsipussi on puolestaan muovia. Likainen ylioppilaslakki lisää kantajansa katu-uskottavuutta vapunpäivän karkeloissa. Ääritapauksessa...
Blogeissa
-
MIKKONEN 5.4.2022Suomalaisten kriisitietoisuus nousussa – älä tee isoja talouspäätöksiä paniikissaTuore kansalaisten tuntoja havainnoiva Kansalaispulssi kertoo, että suomalaisten huoli ja kriisitietoisuus ovat kasvaneet Ukrainan sodan syttymisen jälkeen. Sota ymmärrettävästi huolestuttaa. Olenp...
-
KALLUINEN 4.4.2022Kuinka paljon 95 E10 -litran hinnassa on bensaveroa?Vastaus otsikon kysymykseen on noin 73 senttiä kuluttajahinnasta riippumatta, mikäli polttoaineseos sisältää 10 % etanolia. ”Bensavero”, sikäli kun sillä viitataan polttoaineen valmisteveroon, on n...
-
LATVALA 1.4.2022Vain hölmö menee naimisiin rahastaKatsoin hiljattain varsin nopeaan tahtiin supersuositun Bridgerton -sarjan toisen tuotantokauden, joka julkaistiin Netflixissä viime perjantaina. Sarja toimii oivallisena todellisuuspakona kuohuvie...
-
ITKONEN 31.3.2022Hinnat nousevat ja moni vaatii ratkaisuksi talouspolitiikkaa, joka veisi mehut markkinataloudestaVenäjän hyökättyä Ukrainaan länsimaat ovat ottaneet tavoitteekseen purkaa riippuvuutensa venäläisistä tuontituotteista. Se muuttaa talouden rakenteita myös Suomessa. Energiaa, lannoitteita ja monia...
-
ISBOM 30.3.2022Maailman onnellisimmalta kansalta löytyy kriisinkestävyyttäJos joku olisi kertonut meille syksyllä 2019, mitä maailmassa seuraavan kahden ja puolen vuoden aikana tapahtuu, ei moni varmaankaan olisi uskonut. Vaikka kaikenlaisiin skenaarioihin valtion tasoll...



