Venäjän hyökättyä Ukrainaan länsimaat ovat ottaneet tavoitteekseen purkaa riippuvuutensa venäläisistä tuontituotteista. Se muuttaa talouden rakenteita myös Suomessa. Energiaa, lannoitteita ja monia muita raaka-aineita on aiempaa niukemmin saatavilla. Se näkyy ennen kaikkea hintojen nousuna.
Onko hintojen nousu huono asia? Moni saattaa hämmästellä kysymystä, sillä kukapa haluaisi maksaa tavaroista ja palveluista aiempaa enemmän. Koko kansantalouden näkökulmasta kysymys ei kuitenkaan ole niin yksioikoinen.
Markkinataloudessa hinnat ovat keskeinen mekanismi, joka ohjaa resursseja sinne, missä niiden arvo on suurin. Kun hinta nousee, vähemmän hyödyllinen käyttö putoaa pois ja markkinoille tulee uutta tuotantoa. Tämä mekanismi, vaikkei se aina ole miellyttävä, on meidän korkean elintasomme perusta.
On ymmärrettävää, että poliittinen paine puuttua hintoihin kasvaa, kun arjessa tärkeiden hyödykkeiden hinnat nousevat nopeasti. Valtio voi yrittää säännellä hintoja tai ohjata niitä verotuksella.
Valtio ei kuitenkaan pysty vaikuttamaan raakaöljyn määrään maailmassa. Kun raakaöljyä on aiempaa vähemmän tarjolla, jossain jonkun on kulutettava sitä vähemmän.
Tyypillisesti hintasääntely vain siirtää ongelman muualle ja pahentaa sitä. Neuvostoliiton suunnitelmatalous tarjoaa runsaasti anekdootteja hintasääntelyn ongelmista. Yhden tarinan mukaan leipä oli hinnoiteltu niin halvaksi suhteessa polttopuihin, että ihmiset lämmittävät kotejaan leivillä.
Valtio ei toki ole täysin vailla roolia markkinataloudessakaan. Suomessa meillä on sekatalous, jossa valtio korjailee markkinahäiriöitä ja tasaa tuloja. Hintojen nousu vaikuttaa tulonjakoon, ja on poliittinen kysymys, halutaanko siihen puuttua.
Hintojen peukalointi on kuitenkin huono keino tasata tuloja, ja sille olisi myös parempia vaihtoehtoja. Valtio voi esimerkiksi säätää tulonsiirtoja tai tuloverojen progressiivisuutta.
Viime viikkoina onkin puhuttu paljon siitä, että valtion pitäisi kompensoida hintojen nousun vaikutukset tulonjakoon.
Hintojen nousu kurittaa erityisesti niitä kotitalouksia, jotka käyttävät verrattain paljon nopeasti kallistuvia hyödykkeitä. Jokaisella ihmisellä on ikään kuin oma inflaationsa, joka riippuu siitä, missä määrin kuluttaa eri hyödykkeitä. Virallinen kuluttajahintaindeksi kuvaa vain keskimääräisen kotitalouden kohtaamaa inflaatiota.
On kuitenkin mahdollista laskea inflaatioluku erilaisille väestöryhmille käyttämällä Tilastokeskuksen kulutustutkimuksen ja kuluttajahintaindeksin tietoja.
Tällä hetkellä pienituloisten inflaatio on noin 1,4 prosenttiyksikköä hitaampaa kuin muilla. Pienituloisten kulutusmenoista pienempi osa koostuu polttoaineista, joiden hinnat ovat nousseet nopeasti. Lisäksi vuokrat, joiden osuus kulutusmenoista on pienituloisilla verrattain suuri, ovat nousseet poikkeuksellisen hitaasti.
Inflaatio tuloviidenneksittäin
Tällä hetkellä siis inflaatio tasaa reaalisia tuloeroja. Inflaatio syö pienituloisten ostovoimaa vähemmän kuin muiden.
Pienituloisten suhteellista asemaa parantaa myös se, että heidän tulonsa koostuvat suuremmalta osin tulonsiirroista, jotka ovat pääosin sidottu kuluttajahintaindeksiin. Tulonsiirrot siis kasvavat automaattisesti inflaation tahdissa.
Palkansaajat eivät ole yhtä onnekkaita, sillä hinnat ovat nousseet nopeammin kuin palkat. Viime vuoden lopulla reaaliansiot supistuivat peräti 1,1 % vuodentakaisesta. Inflaation kiihtyminen on päässyt yllättämään palkansaajajärjestöt, joiden neuvottelemat palkankorotukset eivät ole pysyneet hintojen tahdissa.
Hintojen muutosten tulojakovaikutusten kumoamisen mielekkyyttä on myös hyvä pohtia yleisemmin.
Kuvitellaan, että järjestämme kaikki suomalaiset elintason perusteella kymmeneen ryhmään. Oletetaan, että hintashokin iskiessä yksi kotitalous putoaa neljänneksi vauraimmasta ryhmästä kolmanneksi vauraimpien ryhmään. On matemaattisesti vääjäämätöntä, että silloin joku toinen kotitalous kolmannesta ryhmästä nousee heidän tilalleen neljänteen ryhmään. Onko tosiaan valtion tehtävä palauttaa kotitaloudet alkuperäiseen järjestykseen?
Parempi olisi keskittyä siihen, että kaikkien kotitalouksien hyvinvointi kasvaa, ja se edellyttää sitä, että kansantalous sopeutuu uuteen maailmantilanteeseen. Siihen vapaasti markkinoilla määräytyvät hinnat tarjoavat arvokkaan ohjenuoran. Kalliimpi hinta kannustaa tehostamaan energian kulutusta ja kehittämään vaihtoehtoja Venäjän fossiilisille polttoaineille.
Hinnat välittävät tärkeän viestin ja kertovat sen tosiasian, että maailma on muuttunut. Sitä ei pidä häivyttää politiikkatempuilla, vaan tosiasiat on viisasta tunnustaa.
Juha Itkonen
Kommentoi