veronmaksajat.fi

VERONMAKSAJAN
TALOUSTAITO
-
TAITAVAA
TALOUDENPITOA

VAPAALLA

Auto kuntoon riippumattomassa korjaamossa – merkkiosaamista pienessä pajassa

Auto kuntoon riippumattomassa korjaamossa – merkkiosaamista pienessä pajassa
2.9.2021

Automerkkiin erikoistunut, riippumaton korjaamo voi hyvin voittaa merkkikorjaamon niin osaamisessa kuin palvelutasossakin. Kannattaa silti pitää mielessä, että korjaamojen palveluissa ja kyvyissä on eroja.

Kun Toyotan maahantuoja nosti 2000-luvun alussa valtuuttamiensa palvelupisteiden vastaanottotilojen vaatimuksia, orimattilalainen korjaamo päätti luopua merkin tunnuksista. Toyota-osaaminen ei kuitenkaan kadonnut minnekään ja asiakkaat tulivat edelleen tuttuun paikkaan autoineen.

Samanlaisia merkkiosaamista omaavia korjaamoja on ympäri Suomea. Niiden joukossa on entisiä merkkikorjaamoja, merkkikorjaamojen entisten työntekijöiden perustamia korjaamoja tai joko asiakaskunnan ja kysynnän tai henkilökunnan harrastetoiminnan kautta tiettyyn automerkkiin perehtyneitä korjaamoja.

Tällainen erikoisosaamista  ja yleensä myös tarvittavia laitteita ja ohjelmistoja hankkinut korjaamo voi olla hyvä vaihtoehto, jos paikallisen merkkikorjaamon palvelu tai laatutaso ei tyydytä.  Esimerkiksi Volkswagenin merkkihuollot ovat saaneet Tekniikan Maailman korjaamotesteissä huonoja tuloksia vuodesta 1971 lähtien.

Sekin on mahdollista, että korjaamoa ei löydy lainkaan. Esimerkiksi tunnettu jääkiekkovalmentaja Juhani Tamminen purki hiljattain harmistumistaan siitä, että Turussa ei enää ole Jaguarin merkkikorjaamoa.

"Purkuosien lisäksi käytämme paljon alkuperäisiä OE-varaosia. Tarvikevaraosia käytämme silloin, kun olemme varmoja niiden laadusta. Eli toimimme mieluummin turvallisuushakuisesti kuin hinnan mukaan. Tästä syystä emme myöskään tilaa osia ulkomailta, jos varaosa on Suomesta saatavilla", Volvoksin Kari Laine kertoo. Kuva: Patrik Lindström

Merkkikerhot ja niiden keskustelupalstat tai Facebook-ryhmät ovat lähteitä, joissa käyttäjät kertovat vinkkejä tiettyihin merkkeihin erikoistuneista korjaamoista. Niitä löytää myös verkosta. Opeleita korjaavan Oplian, Citroëniin erikoistuneen Rekaran ja BMW-Mini-korjaamo Helsinki Motor Companyn (HMC) mainoksia on näkynyt myös Kaasujalka-lehdessä. 

HMC:n Olli Visa listaa kolme paikkaa, joissa tieto korjaamosta leviää: ”Puskaradio, Facebook ja Google”.

Vuosikymmenien kokemus automerkistä

Vanhimmat erikoistuneet korjaamot ovat hankkineet mainetta automerkin käyttäjien ja harrastajien keskuudessa vuosikymmenien ajan. Vuodesta 1991 Alfa Romeoita huoltanut Auto Milano huoltaa nykyään myös Fiateja. Jaguar-Rover-korjaamo Karaasi on toiminut Espoon Juvanmalmilla vuodesta 1977 lähtien. Legendaarisen Mersu-pajan maineessa olevan Rollen Tähtihuollon perusti Rolf Segersven vuonna 1992 korjattuaan sitä ennen Mercedes-Benzejä Veholla kuudentoista vuoden ajan.

Mersuosaamista on monilla muillakin korjaamoilla kuten Kahvimaan Autolla Vihdin Nummelassa, Autokorjaamo Tähtihuollolla Jyväskylässä ja MB-Osalla Ylivieskassa, Oulussa ja Keminmaassa.

Osalla konkariyrityksistä palveluvalikoima on tavallista laajempi: Auto Milano tarjoaa tuning-osia ja autojen talvisäilytystä. Karaasista saa offroad-osia ja -tarvikkeita sekä niillä tehtäviä toteutuksia Land Rovereihin.

Auto Milano on toiminut eri vaiheissa muun muassa Alfa Romeon ja Ferrarin merkkikorjaamona. Karaasi puolestaan on aikoinaan lähtenyt liikkeelle vetäjänsä Kimmo Linnavuoren kiintymyksestä brittiautoihin.

Jo 1980-luvulla Volvoihin erikoistuneen Volvoksin korjaamo syntyi liiketoimintakaupan myötä vuonna 2003. Tätä ennen toiminnan pääpaino oli purkamossa, joka toimii edelleen ja tuottaa edullisia varaosia niin omalle korjaamolle kuin monille muillekin Volvo-korjaamoille.

Kolmen vuoden ikäinen Helsinki Motor Company on puolestaan neljän BMW-merkkihuollossa työskennelleen kaverin yritys. Osakkailla on yhteensä 48 vuoden kokemus baijerilaisautoista. Se on aivan toista luokkaa kuin monissa merkkihuolloissa, joissa henkilökunta vaihtuu tiheään tahtiin.

”Meillä on pieni organisaatio; asiakkaan yhteys suoraan tekijään tekee asiakaspalvelusta erittäin henkilökohtaista. Useiden varaosatoimittajien ansiosta meillä on merkkiliikkeitä enemmän valinnanvaraa, josta syystä myös hinnat ovat edullisemmat. Ja lisäksi tietenkin erittäin ammattitaitoinen henkilökunta on vahvuus”, HMC:n Olli Visa kertoo.

Mersu olkapäässä

Merkkiin erikoistuneessa riippumattomassa korjaamossa sitoutuminen on parhaimmillaan aivan toista luokkaa kuin valtuutetuissa korjaamoissa, joissa on usein aivan arpapeliä, osuuko oma auto jollekin kokeneelle osaajalle, vastikään aloittaneelle rekryytille vai kiireen ja liukuhihnamaisen työn lannistamalle slarvarille.

Mercedes-Benzejä korjaavassa espoolaisessa Hort Autossa yhdellä työntekijällä on jopa Mersun merkki tatuoituna olkapäähän. Samantapaista kiintymystä automerkkiin on monissa muissakin erikoistuneissa korjaamoissa.

”Volvoks on saanut alkunsa kiinnostuksesta 160-mallisarjan autoihin ja niiden virittämiseen. Volvo on edustanut meille aina skandinaavista luotettavuutta ja edelläkävijyyttä. Samat piirteet sopivat myös Volvo-henkilöautojen omistajiin, jotka ovat paljon autoa käyttäviä ja turvallisuushakuisia ihmisiä. Harrastuksesta alkoi syntyä asiakkuuksia ja työtä, joka vei mennessään”, Kari Laine valottaa yrityksen historiaa.

”Erikoistuminen on vaatinut ennen kaikkea mielenkiinnon kyseiseen työhön. Alkuun ei ollut tietoa eikä varallisuutta kouluttautua tai hankkia kalliiksi miellettyjä työkaluja, mutta tunnistimme koulutuksen ja kunnollisten työkalujen tarpeen tosi aikaisessa vaiheessa.

Panostimme niihin sillä ajatuksella, että jos me tarvitsemme jonkin työkalun tai koulutuksen tänään, niin tällä konseptilla meillä on sille käyttöä myös huomenna”, Laine kertoo.

”Purkamo on ollut myös hyvä kokeilualusta vianhaulle. Sen ansiosta asiakas ei maksa meille harjoittelusta tai turhaan hankitusta varaosasta.”

Uutta tekniikkaa

Riippumattomien korjaamojen toiminnassa on isoja eroja. Auto Milano, Karaasi ja Volvoks korjaavat kaikenikäisiä autoja, kun taas HMC keskittyy tuoreeseen kalustoon.

”Pääsääntöisesti korjaamme ja huollamme 0–15-vuotiaita autoja. Pystyisimme kyllä korjaamaan paljon vanhempiakin BMW:n malleja, mutta emme tee sitä. Vanhemmat autot eivät kuulu liiketoimintaamme – ainakaan tällä hetkellä”, Helsinki Motor Companyn Olli Visa kertoo.  

Hyvien riippumattomien korjaamojen palveluille on niin kova kysyntä, että niilläkin on usein asiakkaita muutaman viikon mittaisessa jonossa. Näin on myös BMW:n ja Minin malleihin erikoistuneessa Helsinki Motor Companyssä. Kuva: Juha Partanen

”Korin ja korkeajänniteakun korjauksia lukuun ottamatta pystymme tekemään kaikki korjaukset ”in-house” eli ilman alihankkijoita. Lähitulevaisuudessa akkujenkin korjaus on mahdollista”, Visa toteaa..

”Meillä on käytettävissä BMW:n ohjelmistot, testerit, tekninen tuki ja tiedotteet sekä varaosaselain. Tämä on iso rahallinen investointi lisenssi- ja laitemaksuihin, mutta toki ehdoton liiketoiminnan edellytys.”

Volvoks palvelee myös vanhojen Volvo-henkilöautojen omistajia, mutta Kari Laine myöntää, että vanhimmat PV:t ja Pyhimykset alkavat olla työläitä korjattavia. Niiden varaosien saatavuus vaikeutuu iästä ja kysynnästäkin johtuen.

 Samaan aikaan uusien autojen tekniikka asettaa omanlaisiaan haasteita.

”Panostaminen koulutukseen, työkaluihin ja ohjelmistoihin on avainasemassa. Esimerkiksi Vida-ohjelmisto ilmoittaa hienosti huoltokampanjoista eli maahantuojan omaehtoisista korjauksista ja parannuksista, joita nykyään on joka merkillä”, Laine sanoo.

Juha Partanen 

Rahat, verot, työ & eläke, koti