veronmaksajat.fi

VERONMAKSAJAN
TALOUSTAITO
-
TAITAVAA
TALOUDENPITOA

KOTI

Asumistuki muuttuu: tarkista vuokrasopimus

Asumistuki muuttuu: tarkista vuokrasopimus
27.12.2016

Yhteisellä vuokrasopimuksella asuvia kohdellaan ensi elokuusta alkaen yhtenä ruokakuntana. Silloin molempien tulot vaikuttavat asumistuen saantiin.

Jos asut toisen kanssa yhteisellä vuokrasopimuksella, vuoden 2017 elokuun alusta asumistukea myönnetttäessä huomioidaan sekä yhteiset asumismenot että yhteenlasketut tulot. Myös kimppakämpässä asuvia opiskelijoita kohdellaan yhtenä ruokakuntana.  

Asia kannattaa miettiä jo vuokrasopimuksen tekovaiheessa tai pyrkiä neuvottelemaan vuokranantajan kanssa uusi sopimus. Jos vanha yhteisvastuullinen sopimus halutaan muuttaa, kannattaa tehdä kokonaan uudet sopimukset, joissa kerrotaan niiden korvaavan aiemmin tehdyn sopimuksen, neuvoo Suomen Vuokranantajat.

Vuokranantajan turvaksi yhteisvastuuehto

Vuokranantaja ei välttämättä innostu erillisistä sopimuksista. Hänen toiveissaan on mahdollisimman yksinkertaisesti hallinnoitavissa oleva sopimus ja se, että vuokranmaksu ja asunnon kunnossa pysyminen on turvattu.

Asunnon kunnon turvaksi vuokranantajan kannattaa kirjata vuokrasopimukseen asunnon huolellista hoitoa ja kunnossapitoa koskeva yhteisvastuuehto. Yleistä asumistukea koskeva sääntely mahdollistaa tämän ehdon, vaikka vuokraan kohdistuvaa yhteisvastuuehtoa ei voisikaan sopimukseen ottaa.

"Tämä on monelle vuokranantajalle tärkeä turva. Jos huoneistolle aiheutuu tavanomaisesta kulumisesta poikkeavaa vahinkoa, vuokralaiset vastaavat vahingosta yhdessä", sanoo toiminnanjohtaja Mia Koro-Kanerva Suomen Vuokranantajien tiedotteessa.

Alivuokramalli toinen vaihtoehto

Asumistuen sääntely mahdollistaa myös alivuokrausmallin kimppa-asunnon vuokrasopimuksiin. Alivuokramallissa vuokranantaja tekee vuokrasopimuksen vain yhden henkilön kanssa, ja tämä päävuokralainen tekee yhden tai useampia alivuokrasopimuksia muiden asuntoon muuttavien kanssa.

"Päävuokralainen maksaa vuokranantajalleen koko vuokrasopimuksen mukaisen vuokran ja alivuokralaiset maksavat puolestaan oman alivuokrasopimuksensa mukaisen vuokran alivuokranantajalleen, eli päävuokralaiselle. Toisin kuin yhteisellä sopimuksella olevalle kimppavuokralaiselle, alivuokralaiselle voidaan myöntää tukea asunnon osaan omana ruokakuntanaan", Koro-Kanerva kertoo.

Alivuokrauksessa päävuokralainen  vastaa vuokranmaksusta vuokranantajalle, vaikka joku alivuokralaisista jättäisi oman vuokransa maksamatta.

"Mikäli päävuokralainen kokee riskinä alivuokralaistensa maksukyvyn, hän voi hinnoitella riskin alivuokran hintaan. On kuitenkin muistettava, että jos päävuokralainen perii alivuokralaisiltaan vuokraa enemmän kuin itse maksaa, hänelle syntyy verotettavaa pääomatuloa", muistuttaa Koro-Kanerva.

Satu Alavalkama

Rahat, verot, työ & eläke

Haluatko lisää hyötytietoa taloudesta?

Tilaa tästä Veronmaksajien ilmainen uutiskirje.
Voit peruuttaa sen koska tahansa.