Koti
-
KOTI 13.5.2026
KKV: Aurinkopaneelien ja akustojen kotimyynnistä ongelmia erityisesti iäkkäille
Kilpailu- ja kuluttajavirastolle (KKV) on tullut viime kesästä lähtien kymmeniä yhteydenottoja aurinkopaneelien ja akustojen painostavasta kotimyynnistä, sopimusten peruuttamisen vaikeuttamisesta ja reklamaatio-ongelmista. -
KOTI 12.5.2026
Määräaikainen sähkösopimus on yhä yleisin – kulutuksen ajoitus vaikuttaa jo monen sähkölaskuun
Viime vuodenvaihteessa 42 prosenttia kotitalouksista osti sähköä määräaikaisella sähkösopimuksella. Näistä jo kolmannes oli hybridisopimuksia. Pörssisähkön suosio pysyi ennallaan, ja vuoden lopussa pörssisähkösopimusten osuus oli 34 prosenttia. -
KOTI 8.5.2026
Asuntolaina 150 000 euroa – 8 tarjousta vertailuun
Taloustaidon saamissa lainatarjouksissa 150 000 euron asuntolainan matalin kokonaiskorko on 3,16 prosenttia ja korkein 3,58 prosenttia. Lainojen marginaalit vaihtelevat 0,5 prosentista 0,8 prosenttiin. -
KOTI 8.5.2026
Äidille lahjaksi klassikko – pelargonista iloa pitkään
Pelargoni on erinomainen äitienpäivälahja: se on kaunis ja pitkäikäinen kasvi, jonka kukinta ilahduttaa pitkälle kesään. Talvetettuna se voi kukkia myös tulevina kesinä parvekkeella, terassilla tai puutarhassa. -
KOTI 7.5.2026
Sadat tuhannet osakekirjat muutetaan sähköisiksi ensi vuonna
Maanmittauslaitos ja pankit valmistelevat osakekirjojen massasähköistämistä. Sen arvioidaan alkavan syksyllä 2027. -
KOTI 4.5.2026
Taloyhtiölle 300 000 euron remonttilaina – tässä 9 tarjousta
Velattomissa kerrostaloyhtiöissä Helsingissä ja Tampereella tehdään 500 000 euron peruskorjausremontit. Taloyhtiöt hakevat 300 000 euroa remonttilainaa. Omarahoitusosuudet ovat 200 000 euroa. -
KOTI 27.4.2026
Mökkikauppa vetää, mutta hinnasta kannattaa tinkiä
Mökkikauppa näyttää olevan vedossa, vaikka asuntokauppa on hyhmeessä. Pohjoisessa Suomessa vapaa-ajan asuntoja on rakennettu runsaasti, joten siellä riittää uutta mökkikantaa. Lapissa lisäksi ulkomaisten ostajien suuri määrä on nostanut hintatasoa. Nyt kuitenkin myös Uusimaa ja Hämeen maakunnat ovat kasvattaneet suosiotaan mökkialueina. -
KOTI 24.4.2026
Kotitalousvähennys nousee 2 100 euroon – katso esimerkit ehdotetuista muutoksista
Hallitus aikoo nostaa kotitalousvähennyksen enimmäismäärän 1 600 eurosta 2 100 euroon. Korvausprosentti yritykseltä ostettaessa korotetaan 35 prosentista 40 prosenttiin. Parannukset tulevat voimaan takautuvasti 1.1.2026 lähtien. -
KOTI 24.4.2026
Kuka kuuluu perheeseen, kun kyseessä on asuntokauppa?
Oman asunnon luovutusvoitto on verovapaa, jos on omistanut asunnon vähintään kaksi vuotta ja käyttänyt sitä omistusaikanaan yhtäjaksoisesti vähintään kaksi vuotta omana tai perheen vakituisena asuntona. Kuka kuuluu tässä tapauksessa perheeseen? -
KOTI 22.4.2026
Yhtiökokous vaikuttaa talouteesi – 9 vinkkiä taloyhtiön osakkaalle
Taloyhtiön yhtiökokouksessa tehdään päätöksiä, jotka voivat vaikuttaa osakkaan asumiskuluihin vuosiksi eteenpäin. Esillä ovat esimerkiksi vastikkeet, korjaukset ja se, onko taloyhtiö varautunut kustannusten nousuun riittävästi. -
KOTI 20.4.2026
Tekeillä mökkikaupat? Tässä sinulle 5 kätevää vinkkiä
Kun unelmien kesämökki on löytynyt, on hyvä hetki selvittää muutama perusasia. Tiedätkö, missä kulkevat mökkitontin rajat? Ulottuuko tontti rantaviivaan asti vai onko rannassa vesijättöä? Ovatko tieoikeudet kunnossa? Muistilistalla on viisi vinkkiä. -
KOTI 20.4.2026
Vanha reititin voi olla kotiverkon heikoin lenkki – näistä merkeistä tunnistat riskin
Vanhentunut reititin voi heikentää paitsi nettiyhteyttä myös koko kotiverkon tietoturvaa. Hälytyskellojen pitäisi soida erityisesti silloin, jos laite on vanha, sitä joutuu käynnistämään jatkuvasti uudelleen tai se ei enää saa päivityksiä. -
KOTI 14.4.2026
Korkeat hinnat ja haluttomat osakkaat jarruttavat taloyhtiöiden korjauksia
Talouspaineet vaikuttavat osakkaiden vastikkeisiin, mutta myös siihen, että tärkeitä korjauksia lykätään asuintaloissa. Isännöitsijöiden mukaan remontointia jarruttavat eniten osakkaiden haluttomuus tehdä korjauksia sekä korjausten liian korkea hinta. -
KOTI 13.4.2026
Yksi sääntö paljastaa huijarin – näin tunnistat aidon viranomaisviestin
Sähköinen viranomaisviestintä on nyt erityisen vilkasta, mikä aktivoinee myös huijareita. Vinkeillämme erotat aidon viestin huijausyrityksestä. -
KOTI 9.4.2026
Varavirtalähde auttaa sähkökatkossa – 6 vinkkiä, joilla vältät hutiostoksen
Sähköt poikki? Ei haittaa, jos pöytälaatikossa on ladattu varavirtalähde. Valitse virtamötikkä tarpeesi mukaan. -
KOTI 31.3.2026
Omakotitalojen hyvä veto jatkuu asuntomarkkinoilla – näkymät muutoin pirstaleiset
Asuntokaupan yleistä vilkastumista odotellessa omakotitalojen kysyntä näyttää jatkuvan vahvana. Asuntomarkkinoiden tilanne vaihtelee kuitenkin poikkeuksellisen paljon kaupungista, alueesta ja jopa talosta toiseen. Kauppamäärien lisääntyminen ei myöskään lupaa hintojen nousua. -
KOTI 26.3.2026
Tekoälyn talouskoulu: Vuokralle vai omaan asuntoon ‒ kumpi kannattaa nyt oikeasti?
Omistusasumista pidetään Suomessa lähes itsestään selvänä vaihtoehtona, sillä miksi maksaa vuokraa, kun lähes samalla rahalla saa kerrytettyä omaa varallisuutta. Mutta onko käsitys vain myytti? Tekoälyn talouskoulussa lasketaan, kumpi kannattaa oikeasti – omistaminen vai vuokraaminen. -
KOTI 24.3.2026
Suomi maksaa EU:lle muovista 90 miljoonaa – pakkauksia lajitellaan yhä väärin
Vuonna 2025 pantittomista muovisista kuluttajapakkauksista lajiteltiin muovinkeräykseen vain 36 prosenttia. Loput päätyivät väärään paikkaan, useimmiten sekajätteeseen. Laiska kierrätys kostautuu kalliimpina EU-maksuina. -
KOTI 23.3.2026
Asunnon ostaja: nämä taloyhtiön merkit voivat paljastaa kalliin riskin
Asunnon ostaja ei osta vain kotia vaan myös osuuden taloyhtiöstä. Remonttihistoria, hoitovastike, yhtiölainat ja tontin omistus voivat paljastaa tulevia kustannuksia – ja joskus myös kalliin riskin. -
KOTI 23.3.2026
Saanko kotitalousvähennyksen kotini korjaustöistä?
Kodissani tapahtui vahinko, jonka kotivakuutus korvasi. Tuttu yrittäjä tekee kodissani ensin muita tilaamiani remonttitöitä, ja vaurioalue korjataan myöhemmin. Saanko kotitalousvähennyksen näistä muista tilaamistani töistä?
Näitä muut lukevat nyt
-
KOTI 1.10.2026Asuntovelalle lainaturvaa? Älä maksa turhastaYhä useampi suojaa asuntolainansa lainaturvavakuutuksella elämän vaikeiden käänteiden varalta. Punnitse tarkasti turvan laajuus, sillä turhasta ei kannata maksaa. Tarkista myös huolella vakuutuksen...
-
KOTI 16.9.2026Asuntolaina 150 000 euroa – vertailussa 9 pankin tarjouksetTaloustaidon saamissa lainatarjouksissa 150 000 euron asuntolainan matalin todellinen vuosikorko on 3,21 prosenttia ja korkein 3,81 prosenttia. Halvimman ja kalleimman tarjouksen ero on siis 0,6 pr...
-
KOTI 21.9.2026Asuntojen myyntiajoissa isoja erojaAsuntojen myyntiajat näyttäisivät hiljalleen lyhenevän, mutta toistaiseksi lähinnä perheasunnoissa. Ne ovat jo ennestään liikkuneet markkinoilla vilkkaammin kuin pienet asunnot. Käytettyjen asuntoj...
-
KOTI 14.9.2026Jätemaksut kiristyvät taloyhtiöissä – roskapussin sisältö ratkaiseeTaloyhtiöiden jätemaksut jatkavat nousuaan, ja uusi jätelaki tuo niille lisää velvoitteita. Säästöjä voi silti syntyä, jos sekajätettä saadaan vähennettyä ja asukkaat lajittelevat jätteensä huolell...
-
KOTI 14.9.2026Taas täytyy ruveta vahtaamaan sähkölaskuaVillasukat esiin! Rahoistaan tarkka sähkölämmittäjä alkaa pian varautua talveen ja virkistäviin sisälämpötiloihin. Sähkön hinta voi nimittäin nousta reippaasti parin keskimäärin melko rauhallisen v...
Vapaalla
-
VAPAALLA 17.4.2026Kartanon ruokapöydässä vaalittiin makuja, muistoja ja suvun perinteitäSukuarkistojen kirjeet, reseptikirjat ja muistelmakatkelmat avaavat näkymän 1800-luvun ja 1900-luvun alun kartanoelämään. Yhteiset ateriat, etiketti, perintöreseptit ja kattausten symboliikka kerto...
-
VAPAALLA 17.4.2026Piemonten barolo nousussa – miksi klassikkoviini kiinnostaa nyt?Viinitrendejä ovat hallinneet keveys, kuplat ja valkoviinit, mutta yksi klassinen punaviini ui vastavirtaan. Barolon nousu kertoo halusta juoda vähemmän, mutta paremmin. Kevyet viinit ja erityisest...
-
VAPAALLA 10.4.2026Kielitieteilijä Janne Saarikivi: Osaatko puhua brainrottia?Kieli luo ihmisille yhteisöllisyyden tunnetta ja auttaa erottumaan muista. Siksi myös jokainen uusi sukupolvi kehittää itselleen oman slangin, jota aikuiset eivät ymmärrä. Miten lapsemme ja lapsenl...
-
VAPAALLA 8.4.2026Unohtunut liikennevakuutus voi tuoda tuhansien eurojen laskun – muista kilpi ja 25:n sääntöRekisteröidyn ajoneuvon liikennevakuutus kannattaa hoitaa kuntoon heti. Jos vakuutus unohtuu, seurauksena voi olla tuntuva vakuuttamattomuusmaksu. Pahimmillaan lasku voi nousta yli 10 000 euroon. V...
-
VAPAALLA 2.4.2026Laitteiden latailija kiittää USB-C-liittimistä! Pidä kuitenkin vanhat piuhat vielä tallellaEU:n alueella myytävissä, kaapelilla ladattavissa laitteissa on oltava USB-C-liitäntä. Tällainen laki tuli voimaan syksyllä 2024. Päätös koskee muun muassa älypuhelimia, taulutietokoneita, digitaal...
Rahat
-
RAHAT 3.7.2026Kassalla vilautetaan nyt kännykkää – iäkkäämmät maksavat kortillaSuomalaiset maksavat ostoksiaan kortilla ja kännykällä. Mitä nuorempi kuluttaja, sen todennäköisemmin lähimaksu hoituu älypuhelimella. Vanhemmat ihmiset suosivat lähimaksussa maksukorttia. Lähimaks...
-
RAHAT 1.7.2026Onko lapsesi valmis pankkikorttiin? Ota nämä asiat huomioonMoni lapsi saa ensimmäisen pankkikorttinsa noin 13–14-vuotiaana, vaikka pankkien ikärajat mahdollistavat kortin hankkimisen nuoremmallekin lapselle, jopa 6–7-vuotiaalle. Vanhemman on arvioitava, ym...
-
RAHAT 30.6.2026Osake-, yhdistelmä- ja korkorahastot – nyt listalla 32 rahaston tuototTaloustaidon rahastovertailu kertoo osake-, yhdistelmä- ja korkorahastojen tuotot vuoden, kolmen ja viiden vuoden jaksoilta. Listalla ovat kolmen vuoden vuosituoton perusteella parhaiksi rankatut r...
Blogeissa
-
KUKKASNIEMI 18.5.2026Laiskat totuudet voivat käydä sijoittajalle kalliiksiSijoittaisitko sinä maahan, jossa syntyy noin 0,8 lasta naista kohden, yli viidennes väestöstä on eläkeiässä ja talous kasvoi viime vuonna vain prosentin verran? Entä jos kertoisin lisäksi, että ma...
-
KOTAMÄKI 13.5.2026Tutkintojen eläkekarttuma poisEläkealalla puhuttiin aikanaan, että eläkettä karttuu ansioiden mukaan eli töitä tehden. Tuo sanonta on kaukaista historiaa, sillä nykyään eläkettä karttuu vähän kaikesta, kuten tutkinnosta sekä ty...
-
MIKKONEN 11.5.2026Miten yritykset ja kotitaloudet ovat reagoineet sotaan – hyytyvätkö kulutus ja investoinnit entisestään?Vappuaattona saatiin iloinen yllätys Tilastokeskukselta, kun se kertoi, että Suomen bruttokansantuote kasvoi 0,9 prosenttia edellisneljänneksestä vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Tämä löi ekono...
-
KALLUINEN 7.5.2026Yleinen arvonlisäverokanta nousi 2024 – kasvoiko arvonlisäverokertymä?Vastaus otsikon kysymykseen on yksiselitteinen: kyllä kasvoi. Keskeiset alv-muutokset 2024–2026 Yleinen arvonlisäverokanta nousi 1,5 prosenttiyksiköllä (24 % -> 25,5 %) 1.9.2024. Tämän ohella useid...
-
LATVALA 5.5.2026Tällaisista lahjoista äidit ilahtuvatTulevana sunnuntaina vietetään jälleen äitienpäivää. Muistan yhä, miten erityistä oli kokea ensimmäinen oma äitienpäiväni mieheni ja poikamme kanssa; millaista oli pitää sylissä pientä vauvaa, ihai...



