Korona-aikana on muutamaan otteeseen väläytelty sadan prosentin veroastetta. Ilmeisesti pandemian aikaan ihmisillä on ollut hyvin aikaa miettiä Konsta Pylkkäsen tunnetuksi tekemiä sinisiä ajatuksia. Sinivalkoisina kyseisiä vaatimuksia ei sen sijaan voi pitää.
Veroaiheen parissa ovat kunnostautuneet muun muassa vasemmistonuoret ja silakkaliikkeen perustajiin kuuluva Johannes Koski. Miljonäärien tai viisikertaisten miljonäärien oikea määrä olisi heidän mielestään pyöreä nolla. Vasemmiston junioriketju otsikoikin oman vaatimuksensa seuraavasti: ”superrikkaiden on aika lopettaa yhteiskunnan siivellä eläminen.” Kun varallisuus nousee hyväksytyn rajan yli, loput ulosmitataan valtion pohjattomaan kirstuun.
Vaatimukset osoittavat heikkoa historian tuntemusta, joten on paikallaan kerrata, miten nykyisten lihapatojen ääreen on päädytty. Suomen ”vauraus” bruttokansantuotteella, bkt:lla mitattuna kymmenkertaistui vuosien 1890 ja 2000 välillä. Kun lähtötaso oli varsin matalalla, kotimaamme onkin Norjan ja Japanin ohella yksi harvoista niin kutsutuista kiinnikurojamaista.
Reilut sata vuotta sitten kolmikko oli köyhiä maatalousmaita, joiden asukasta kohti laskettu bkt oli vain puolet ajan johtavien maiden, Ison-Britannian ja USA:n tasosta. Vuosisadassa erot tasoittuivat varsin pieniksi - johtavat maat ajettiin 1900-luvun aikana kiinni. Syitä siihen miten Suomi nousi köyhyydestä on läpikäyty Arto Kokkisen väitöskirjassa.
Talouden kymmenkertaistaminen sadassa vuodessa ei vaadi massiivista talouskasvua. Siihen riittää reilun 2,3 prosentin kasvu per vuosi. Pieni, mutta tasainen kasvu tuottaa korkoa korolle -efektin avulla suuria muutoksia talouteen ja ihmisten elintasoon.
Kasvava talous heijastuu nousseena elintasona ihmisten päivittäisessä elämässä. Vuoden 2022 köyhä on täysin eri tilanteessa kuin reilut sata vuotta sitten elänyt, vaikka suhteellisesti ero köyhän ja varakkaan välillä olisikin pysynyt prosenteissa samana. Vuoden 2022 köyhän elintaso vastaa vuoden 1890 rikkaan elintasoa, ainakin materiaalisesti.
Vuoden 1890 viitekehyksessä sadan prosentin varallisuusvero olisi tarkoittanut jotakin sellaista, että kaikki yli kymmenen lehmän, parinkymmenen kanan ja kolmen hevosen olisi ulosmitattu valtiolle. Epäilen vahvasti, että kyseisellä politiikalla olisi kasvatettu maan taloutta vuosisadassa kymmenkertaiseksi, koska hyvinvoinnin kasvun vaatima yksityinen yritteliäisyys olisi jäänyt tuolloin hyvin heiveröiseksi.
Näin olisi käynyt, jos uskomme tunnettuja kansainvälisiä esimerkkejä. Orlando Figesin kirjassa Vallankumouksen Venäjä 1891–1991 kuvataan yksityiskohtaisesti, kuinka talonpoikien veroaste nousi kolhooseihin siirtymisessä käytännössä sataan prosenttiin, ja mitä siirtyminen tarkoitti maataloustuotteiden tuotannolle (se romahti).
Olipa sadan prosentin varallisuusveron raja sitten miljoona tai viisi, yksi asia on varmaa. Ennen veron käyttöönottoa pääoma ja sen omistajat siirtyvät kotimaan rajojen ulkopuolelle. Jatkossa he osallistuisivat jonkin toisen maan hyvinvoinnin kasvattamiseen.
Kim Väisänen
Verotus toimii maamme eduksi sitä paremmin mitä korkeampaa se on?
Paras tapa turvata hyvinvointivaltiomme palvelut on nostaa verotusta jatkuvasti ja kasvattaa toimeentulotukia.
He taas vastaavasti eivät ymmärrä.
Miksi moni muuttaa ulkomaille halvemman verotuksen maihin.
Miksi varoja talletetaan veroparatiiseihin.
Miksi moni urheilija valitsee kotimaisen Liigan sijaan vaikkapa Sveitsin liigan tai yksilöurheilija asuu halvemman verotuksen maassa, vaikka kyse ei ole paremmista harjoitusolosuhteista tai matkustamisen helpottamisesta.
Kommentoi