”Tänä yönä mun kroppa valittaa, jokaista kokemaansa kolhua. Tänä yönä tunnen heikkouteni tarkemmin kuin koskaan.”
Näin riimitteli Kolmas nainen reilut kolmekymmentä vuotta sitten. Saksalla tuo yö on edessä tulevana talvena. Krimin valloituksen jälkeen hapankaalin luvatussa maassa on nostettu riippuvuutta venäläisestä kaasusta ihan urakalla. Kun maahantuodusta kaasusta noin kolmekymmentä prosenttia tuli Putinin valtakunnasta ennen pieniä vihreitä miehiä, Ukrainan hyökkäyssodan alkaessa osuus oli jo yli puolet. Maan entinen liittokansleri Gerhard Schröder koki kaasukauppiaana vähintääkin paavolipposmaisen menestyksen.
Tuttu venäläinen (ei-putinistinen) pääomasijoittaja kertoi helteisessä heinäkuisessa hallituksen kokouksessa varmana tietona, ettei itänaapuri tule toimittamaan syksyn sateiden jälkeen valtaosaan Eurooppaan kaasua lainkaan. Wandel durch Handel -sloganin nimiin vannoneet kielsivät halvan energian kiimassaan, että riippuvuussuhde voi hyvinkin olla yksisuuntainen.
Venäjän yhteiskunnan ”myönteinen” kehitys oli kuin keisarin uudet vaatteet. Kukaan ei sitä päässyt todistamaan vuoden 2008 jälkeen, mutta kovasti asiaa puheissa vakuuteltiin. Venäjälle on Eurooppaan myydyllä kaasulla muuten sen verran vähäinen taloudellinen merkitys, että hanan voi vääntää kiinni ilman suurempia omia seuraamuksia. Kaikki muut suhteet on tuhottu jo kivijalkaa myöten.
Kun hana on kiinni, kaasuriippuvaiset mannereurooppalaiset tulevat hylkäämään Ukrainan nopeammin kuin oppositiopoliitikko löytää Venäjällä tiensä vankilaan. Suomessa itäisen raja-alueen idiootit hylkäsivät jo yhteisen sinikeltaisen asian. Itärajan auettua riennettiin välittömästi tankkaamaan modernin tsaarin sotakassaan lisää ruplia. Perusteena käytettiin sitä, että ”ne on ihan eri ihmiset, jotka siellä sotivat.”
Jokaikinen naapurissa tankkaamassa käyvä varmasti tietää, että öljy- ja bensiinikauppa ovat Putinin lähipiirin hallussa. Kaikki litrat tukevat naisten ja lasten tappamista ja raiskaamista. Siitä huolimatta halutaan säästää jokainen mahdollinen sentti omassa polttoainelaskussa. Bensiini on verta sakeampaa. Niin on kaasukin. Kun syksyllä Berliinissä hanuri huurtuu, tulevat nousemaan vaatimukset sille, että Ukrainan tulee suostua Venäjän vaatimuksiin – ja mahdollisimman pian. Berliiniläiset tulevat olemaan täysin yhtä itsekkäitä kuin rajaseudun bensaturistit. Energia-ja raha-asioissa ei ole muuta etua kuin oma etu.
Suomalaisten valtionyhtiöiden himoa Saksaan ei taas voi järkisyillä mitenkään selittää. Soneran UMTS-kaupat olivat typeryydessään ihan omaa luokkaansa, kunnes toinen valtionyhtiö Fortum lähti vihamielisesti valtaamaan teutoonien kivihiilijätti Uniperiä. Olipa jälkiviisaudesta miten imelää mieltä tahansa, ei voida vedota, ettei me tiedetty riskeistä. Kyllä tiedettiin, muttei välitetty. Lopputulos on kuitenkin se, että Fortum myi monopolimaisen sähkönsiirtobisneksen lähes yhdeksällä miljardilla, ja on hukannut kaikki kaupan rahat ja paljon päälle. Tätä kirjoitettaessa loppulasku ei ole tiedossa, mutta varmaa on, että Sonera jää kakkoseksi tappioiden kokonaismäärässä.
Se, että ihmiset tekevät idioottimaisia ja itsekkäitä ostoksia on aivan fine, kunhan se tehdään omilla rahoilla ja omalla riskillä. Valtionyhtiöt sensijaan tekevät sen meidän kaikkien rahoilla. Fortumin toimitusjohtajalle ehdittiin maksamaan reilut 400 000 euroa kannustinpalkkiota hyvin sujuneen Uniper-yhteistyön perusteella. Tulee olemaan mielenkiintoista seurata millä perusteilla vuoden 2022 ylimääräisiä kannustinpalkkioita maksetaan?
Soneran ja Uniperin perimmäinen opetus on se, ettei julkisen sektorin tulisi omistaa muuta yritysomaisuutta kuin luonnollisiin monopoleihin ja kansalliseen turvallisuuteen liittyvää. Kaikki muu riski tulisi jättää yksityisen sektorin kannattavaksi. Silloin on ainakin mahdollisuus, että idioottimaisen itsekkyyden lasku lankeaa oikeaan osoitteeseen.
Riskin ottajalle.
Kim Väisänen
Kommentoi