veronmaksajat.fi

VERONMAKSAJAN
TALOUSTAITO
-
TAITAVAA
TALOUDENPITOA

VEROT

Verovelkarekisterissä eniten rakennusalan yrityksiä

Verovelkarekisterissä eniten rakennusalan yrityksiä
28.11.2014

Joulukuun alussa avautuvaan verovelkarekisteriin päätyy yhteensä lähes 20 000 yritystä tai elinkeinonharjoittajaa. Rekisterissä on eniten yrityksiä rakennusalalta.

Verovelan rekisterimerkintä koskee yrityksiä tai elinkeinonharjoittajia, joilla on verovelkaa yli 10 000 euroa tai voimassaolevia ilmoituspuutteita. Ylitarkastaja Alexandra Hacklin Verohallinnosta sanoo, että verovelkarekisteriin päätyvien yritysten joukossa on joitakin raskaastikin verovelkaisia. 

Voimassaoleva maksujärjestely estää yrityksen rekisterimerkinnän. Verovelkarekisterissä ei ole henkilöasiakkaiden tietoja.

Ennen verovelkarekisteriin päätymistä verottaja informoi Hacklinin mukaan yritystä ja sillä on aikaa ainakin kaksi viikkoa korjata tilanne eli hoitaa velvoitteensa.

Merkintä verovelkarekisterissä ei ole lopullinen. Yritys poistetaan rekisteristä sen jälkeen, kun maksu on saapunut Verohallinnolle. Yleensä tämä vie aikaa 1-3 pankkipäivää. Merkintä verovelkarekisterissä ei myöskään automaattisesti vaikuta yrityksen luottotietoihin. 

Valtaosa hoitaa velvoitteensa mallikkaasti

Verohallinnon rekistereissä oli marraskuun puolivälissä yhteensä reilut 593 000 suomalaisyritystä. Verovelkansa perusteella näistä noin 3,3 prosenttia päätyy verovelkarekisteriin. Valtaosa yrityksistä hoitaa siis maksu- ja ilmoittamisvelvoitteensa hyvin.

Verovelkarekisteriin merkittävien yritysten joukossa on ylivoimaisesti eniten osakeyhtiöitä, joita on yhteensä 68 prosenttia (13 304 kpl) sekä yksityisiä elinkeinonharjoittajia, joita on 22 prosenttia (4 596 kpl). Kaikista osakeyhtiöistä 6 prosenttia ja yksityisistä elinkeinoharjoittajista 2,3 prosenttia on verovelkarekisterissä.

Rakennusala kärjessä 

Suurimmat verovelkarekisterissä olevat toimialat ovat rakennusala sekä tukku- ja vähittäiskauppa. Kaikista verovelkarekisterin yrityksistä 23 prosenttia on rakennusalalta (4 596 kpl) sekä 19,1 prosenttia tukku- ja vähittäiskaupan alalta (3 744 kpl)

Hacklin ei pidä rakennusalan kärkipaikkaa yllätyksenä. ”Rakennusala on muutenkin ollut harmaan talouden torjunnan kohteena”, hän sanoo. 

Kolmanneksi edustetuin toimiala verovelkarekisterissä on ammatillinen, tieteellinen ja tekninen ala 11 prosentin osuudella (2 155 kpl). Tähän toimialaan sisältyvät esimerkiksi lakiasiain ja laskentatoimen palvelut, liikkeenjohdon konsultointi, arkkitehti- ja insinööripalvelut, mainostoiminta ja markkinointitutkimus sekä muut liike-elämän palvelut.

Yrityksillä oli maksamattomia verovelkoja viime vuonna yhteensä noin 774 miljoonaa euroa. Viideltä vuodelta näitä on kertynyt noin 3,7 miljardia euroa. 

Verovelkarekisterissä merkityt yritykset velan euromäärän mukaan

Yritykset verovelkarekisterissä

”Rekisteristä on hyötyä myös yrityksille”

Veronmaksajain Keskusliiton lakiasiain johtaja Vesa Korpela huomauttaa, että vaikka verovelkarekisteri on rakennettu osaksi harmaan talouden torjuntaa ja sitä ylläpitää Verohallinto, voivat sitä hyödyntää myös yritykset. ”Rekisterissä olevalle yritykselle ei kannata kovin suurta velkaa antaa”, Korpela sanoo.

Tahattomat ja pienet virheet maksuissa tai ilmoituksissa eivät johda rekisteriin. ”Yrityksen pitäisi saada aina varoitus rekisteriin joutumisesta. Rekisteriin ei myöskään joudu velasta, josta on maksusuunnitelma tai jonka oikeellisuus on valituksen perusteella tutkittavana, jos muutosta hakiessa on vaatinut kyseisen veron täytäntöönpanon keskeytettäväksi. Rekisteri on yksi syy lisää, miksi yrittäjän on oltava tarkkana ilmoitusten ja maksujen kanssa”, Korpela tähdentää. 

Tiedot YTJ-palvelusta

Verovelkarekisterin tietoja voi tarkastella Yritys- ja yhteisötietojärjestelmän eli YTJ-palvelun verkkopalvelussa joulukuun alusta lähtien.

Yritystä haetaan joko nimellä tai Y-tunnuksella. Yritysten (mm. Oy, Ay ja Ky) verovelkatietoja voi hakea YTJ-tietopalvelusta kuka tahansa. Elinkeinonharjoittajien (Tmi) tai elinkeinotoimintaa harjoittavien kuolinpesien verovelkatietoja hakeva tunnistautuu palvelussa Katso-tunnisteella.  

Riitta Rimmi

Blogeissa

Rahat, verot, työ & raha