veronmaksajat.fi

VERONMAKSAJAN
TALOUSTAITO
-
TAITAVAA
TALOUDENPITOA

RAHAT

Ylioppilaille ja ammattiin valmistuville annetaan lahjaksi rahaa – eniten euroja heltiää vanhemmilta ja isovanhemmilta

Ylioppilaille ja ammattiin valmistuville annetaan lahjaksi rahaa – eniten euroja heltiää vanhemmilta ja isovanhemmilta
3.6.2021

Ylioppilaat ja ammattiin valmistuvat nuoret saavat tänä keväänä yleisemmin rahalahjoja. Tyypillisin rahalahja on 100 euroa, mutta lahjan koko vaihtelee paljon sen mukaan, kenelle lahja annetaan.

Raha on yleisin lahja ylioppilaaksi tai ammattiin tänä vuonna valmistuvalle. Danske Bankin kysely kertoo, että lahjoja antavista vajaa puolet kertoo antavansa lahjaksi rahaa. Rahan sijaan jotain muuta aikoo antaa noin neljännes ja neljännes ei osaa vielä sanoa.

Rahalahjan suuruus vaihtelee paljon sen mukaan kenelle lahja annettaan, Kaikkien rahalahjojen keskiarvo on 370 euroa ja mediaani 100 euroa.

Suurimpia lahjoja antavat valmistuvan vanhemmat ja isovanhemmat, joilla molemmilla lahjan mediaani on noin 100 euroa. Ystävän tai sukulaisperheen lapsille annettavan lahjan mediaani on noin 50 euroa.

Tutkimuksessa kysyttiin myös, miten suomalaiset suhtautuvat rahalahjojen kokoon. Vain 15 prosentin mielestä valmistuville annettavat rahalahjat ovat liian suuria.

Lahjanantajista vajaa kolmannes toivoi, että rahalahja säästettäisiin tai että sillä rahoitettaisiin isompia hankintoja. Vajaa viidennes toivoi, että lahjalla hankittaisiin sijoituksia. 40 prosenttia ei halunnut vaikuttaa siihen, mihin raha käytetään.

  • Omalle lapselle 29 prosenttia vastaajista aikoo antaa alle 50 euron rahalahjan, 36 prosenttia 51 - 100 euroa ja yli 100 euroa 36 prosenttia.
  • Lapsenlapselle 29 prosenttia vastaajista aikoo antaa alle 50 euron rahalahjan, 49 prosenttia 51 - 100 euroa ja yli 100 euroa 22 prosenttia.
  • Sukulaislapselle 79 prosenttia vastaajista aikoo antaa alle 50 euron rahalahjan, 16 prosenttia 51 - 100 euroa ja yli 100 euroa 6 prosenttia.
  • Ystäväperheen lapselle 92 prosenttia vastaajista aikoo antaa alle 50 euron rahalahjan, 8 prosenttia 51 - 100 euroa.

Tutkimuksen on toteuttanut Danske Bankin toimeksiannosta YouGov. Kyselyyn vastasi 26.-28. toukokuuta 1008 suomalaista. 

Lahjarahat osakesäästötilille? Lahjapakettiin vanhoja aarteita?

Minna Petäinen

Näitä muut lukevat nyt

Rahat, verot, työ & eläke, koti