veronmaksajat.fi

RAHAT

Sijoittaja arvostaa vastuullisuutta – EU haluaa helpottaa yritysvastuun arviointia

Sijoittaja arvostaa vastuullisuutta – EU haluaa helpottaa yritysvastuun arviointia
18.4.2019

Yli puolet suomalaisista yksityissijoittajista huomioi vastuullisuuden sijoituspäätöksissään, kertoo tuore kysely. Vastuullisuuden arviointi helpottuu, jos EU saa luotua yritysvastuulle yhtenäiset kriteerit.

Sijoituspäätöksen tekemisessä vastuullisuusnäkökulma on tärkeä 57 prosentille yksityissijoittajista. Vain 34 prosenttia yksityissijoittajista ei arvioi sijoituskohteidensa vastuullisuutta. Näin sijoittajat vastasivat Sijoittajabarometrissa, joka on Pörssisäätiön ja Suomen Osakesäästäjien kyselytutkimus.

Vastaajista 42 prosenttia jättää vastuullisuussyistä sijoittamatta joihinkin yrityksiin ja 35 prosenttia joihinkin toimialoihin.

Kyselyn mukaan naiset huomioivat vastuullisuusnäkökulmat hieman useammin kuin miehet. Nuoret, alle 30-vuotiaat sijoittajat puolestaan olivat vähiten kiinnostuneita vastuullisuuden arvioimisesta. Heistä 43 prosenttia ei arvioi kohteiden vastuullisuutta sijoituspäätöksiä tehdessään.

Vastuullisuus on riskinhallintaa

”Vastuullisuus kiinnostaa yhä enemmän, ja se näkyy konkreettisesti sijoituspäätöksissä”, toteaa Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeri kyselyn tuloksista.

Hän myös painottaa, että vastuullisuuden huomioiminen on taloudellisesti järkevää ja osa sijoittajan riskinhallintaa, sillä epäilyttävä toiminta laskee yhtiön arvoa. 

Läpinäkyvyys lisääntyy jo tänä kesänä

Sijoituskohteiden vastuullisuusarviointi voi tulevaisuudessa onnistua sijoittajalle nykyistä helpommin. EU on nimittäin puuhaamassa yhtenäisiä yritysvastuun kriteerejä koko unionin alueelle.

Suomessa tulevat jo tänä kesänä voimaan säännökset, joilla pannaan kansallisesti toimeen osakkeenomistajan oikeuksia koskeva EU-direktiivi. Sillä pyritään lisäämään päätöksenteon läpinäkyvyyttä ja omistajien päätösvaltaa. Esimerkiksi johdon palkitseminen tuodaan yhtiökokouksen päätettäväksi.

Ulla Simola

Suomalaisten sijoittajien näkemyksiä selvittävän Sijoittajabarometrin kyselytutkimus tehtiin maaliskuussa 2019. Kysely lähetettiin Suomen Osakesäästäjien jäsenille sekä Pörssisäätiön sähköisen uutiskirjeen tilaajille. Tutkimuksen toteutti Tietoykkönen Oy, ja siihen vastasi 1961 ihmistä.

Näitä muut lukevat nyt

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti