veronmaksajat.fi

RAHAT

Millaiset yhtiöt pärjäävät Taloustaidon pörssilistalla?

1.8.2017

Taloustaidon pörssilistalla yhtiöille annetaan pisteitä, jotka lasketaan useasta keskeisestä tunnusluvusta. Tunnusluvut suhteutetaan yhtiön osakekurssiin, joten yhtiön pitää olla myös hyvä suhteessa hintaansa.

Osa laskennan pohjana olevista tunnusluvuista kuvaa yhtiön kehitystä viiden vuoden, osa yhden vuoden aikajänteellä. Luvuissa käytetään osin toteutuneita lukuja, osin ennusteita.

Yhtiöt saavat pisteitä muun muassa tuloksentekokyvystään, osinkotuotosta, omavaraisuudesta ja osakkeen arvostuksesta eri mittareilla. Yhtiön kasvu näkyy pisteissä, ja lisäpisteitä kertyy, jos yhtiön odotetaan kasvavan hyvin kahden seuraavan vuoden aikana.

Pistelaskennassa yhtiö hyötyy pitkän ajan hyvästä osinkotuotosta sekä vahvasta taseesta, joka pienentää pitkäaikaisen sijoittajan riskiä.

Taloustaidon pörssilista onkin tarkoitettu apuvälineeksi pitkäjänteiselle osakesäästäjälle. Lista ei ole sijoitusvinkki, vaan tarjoaa yhden näkökulman ja taustatietoa osakesäästäjän päätöksenteon tueksi.

Seurannassa on noin 140 pörssiyhtiötä. Seurannasta puuttuu joukko pieniä pörssiyhtiöitä. Isoista puuttuu Nordea, jota ei erilaisen tuloslaskelma- ja taserakenteen vuoksi voi pisteyttää samalla tavalla monien muiden yhtiöiden kanssa.

Taloustaidolle listan tuottaa osaketutkimusyhtiö Inderes Oy. Ennusteet ovat Inderesin analyytikoiden ennusteita.

Näitä muut lukevat nyt

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti