Etusivu
-
KOTI 13.12.2018
Halpisverkkokauppojen tuotteita testissä: lähes kaikki lelut, lastentarvikkeet ja sähkölaitteet vaarallisia
Tukes testasi syksyllä EU:n ulkopuolisissa verkkokaupoissa myytäviä suomalaisten suosimien tuotteiden turvallisuutta. Tulokset olivat karuja: vain yksi 32:stä Tukesin ostamasta lelusta, lastentarvikkeesta, korusta ja sähkölaitteesta täytti eurooppalaiset vaatimukset. -
RAHAT 13.12.2018
Talvivaaraa salkussa – saanko vähentää luovutustappioni verotuksessa?
Ostin aikoinaan 1 200 eurolla Talvivaaran osakkeita. Koska Verohallinto on nyt todennut osakkeen arvonmenetyksen lopulliseksi, saanko vähentää verotuksessani luovutustappion? Minulla ei ole verovuonna 2018 muita luovutuksia. -
RAHAT 12.12.2018
Poltitko rahaa ex-Talvivaaralla? Nyt Ahtiumin tappiot saa vähentää
Talvivaaran osakkeista syntynyt tappio vähennetään pääomatuloista verovuoden 2018 verotuksessa. Verohallinto on antanut tiistaina ilmoituksen, jonka mukaan osakkeiden arvonmenetys on nyt lopullinen. -
BLOGIT 12.12.2018
Kuinka vähän joululahja saa maksaa?
Joululahjat ja niiden hinnat voivat aiheuttaa kiusallisia tilanteita esimerkiksi parisuhteessa. Entä jos toinen saa kumppaniltaan lahjaksi lentoliput Lissaboniin, ja toinen suihkugeelin? Jotkut parit sopivatkin etukäteen, kuinka paljon lahjat saavat maksaa. -
RAHAT 12.12.2018
Vesa Puttosen sijoitusvuosi vei kymmenen vuoden palkan ja toi mielenrauhan
KARON PÖRSSI Vesa Puttoselta pelkästään Taalerin kurssilasku on vienyt syksyn aikana professorin kymmenen vuoden nettopalkan. Alkuvuonna 180 000 osakkeen arvo oli parhaimmillaan reilut kaksi miljoonaa euroa, itsenäisyyspäivän aattona enää 1,4 miljoonaa euroa. -
VEROT 11.12.2018
Opintoraha 2019 – Kela ei enää automaattisesti vähennä ennakonpidätystä
Tammikuusta 2019 alkaen opintorahasta ei enää automaattisesti vähennetä ennakonpidätystä. -
VAPAALLA 11.12.2018
Ford Focus on sporttinen perusauto
Vaikka vuoden auto 2019 Ford on perinteinen massamerkki ja Focus on tyypillinen kansanauto, fordilaisilla on edelleen sekä intohimoa että osaamista rakentaa perusajokista yllättävän hauska ajopeli. -
RAHAT 11.12.2018
Talletuskorot lähellä nollaa – inflaatioherätys viimeistään nyt!
Säästäjän kannattaa seurata inflaatiota, sillä se syö säästöjen todellista arvoa. Vaikka esimerkiksi talletuskorot nousisivat, usein inflaatio nopeutuu samaan aikaan, jolloin talletuskorosta ei välttämättä jää käteen mitään. -
BLOGIT 11.12.2018
Onko laskeva syntyvyys tikittävä eläkepommi?
Alhainen syntyvyys haastaa eläkkeiden rahoituksen. Lapsille eläkejärjestelmän perintö on enemmän uhka kuin mukava ketjukirje. Eläke tarjoaa perusturvan, mutta elintaso on pidettävissä yllä vain omatoimisella säästämisellä. -
VEROT 10.12.2018
Veronpalautukset pankkitileillä tiistaina 11. joulukuuta
Verovuoden 2017 veronpalautukset ovat pankkitileillä 11.12.2018. Veronpalautus maksetaan ilmoittamallesi pankkitilille. Verovuoden 2017 veronpalautukset ovat pankkitileillä 11.12.2018. Veronpalautus maksetaan ilmoittamallesi pankkitilille. Maksuosoituksena veronpalautukset maksetaan OP:n välityksellä 19.12.2018 alkaen. -
RAHAT 10.12.2018
Nordea, Sampo, Aktia – olisiko nyt hyvä aika ostaa?
Useimmat finanssialan yhtiöt tekivät viime tuloskaudella edelleen hyvää tulosta. Riskit ovat kasvaneet, mutta samalla osakkeiden hinnat ovat pudonneet houkutteleviksi. -
RAHAT 7.12.2018
Osakesäästötili tulossa käyttöön vuonna 2020
Yksityinen sijoittaja pääsee avaamaan itselleen osakesäästötilin vuonna 2020, jos hallituksen eduskunnalle jättämä esitys hyväksytään. -
TYÖ & ELÄKE 7.12.2018
Ansiot korkeimmillaan 42-vuotiailla miehillä – nuoret naiset tienaavat vähiten
Ikäryhmittäin ja sukupuolen mukaan tarkasteltuna vähiten ansaitsivat 17–30-vuotiaat naiset, keskimäärin 1 500 euroa kuukaudessa. Eniten ansaitsivat nelikymppiset miehet, keskimäärin 4 000 euroa kuukaudessa. -
TYÖ & ELÄKE 7.12.2018
Paljonko opiskelijan tulisi tehdä töitä?
Taloudellisesta näkökulmasta yksinasuvan korkeakouluopiskelijan työnteko on rahassa mitattuna varsin kannattavaa vielä noin 800–1 000 euron keskimääräisillä kuukausittaisilla työtuloilla. Mutta miten löytää sopiva tasapaino työlle ja opiskelulle? -
RAHAT 5.12.2018
Ruotsin eläkejärjestelmä tappoi suomalaisen rahastolegendan – FIM Russia päätyy pataan
FIM perusti Venäjälle sijoittavan osakerahaston keväällä 1998, eikä kulunut kuin muutama kuukausi, kun Venäjän talous romahti. Murheen alhosta alkoi väkevä nousu. Jo kesällä 2003 FIM Russia -rahastosta tuli tenbaggeri eli sen arvo oli kohonnut pohjalta laskettuna kymmenkertaiseksi. -
BLOGIT 5.12.2018
Hyvän hallitusohjelman resepti
Hallitusohjelma on dokumentti, jossa hallitus kertoo, mitä se aikoo vaalikauden aikana tehdä. Talous- ja veropolitiikassa on olennaista selvästi ilmaista, minkä perusperiaatteiden pohjalta politiikkaa seuraavat neljä vuotta harjoitetaan. -
RAHAT 5.12.2018
Eurot määräajaksi pankkiin – mitä kuuluu koroille?
Miten käy joulukuun alussa säästöille, jos tallettaa 10 000 euroa pankkiin määräajaksi? Taloustaito kysyi, millaisia korkoja on tarjolla 6, 12 ja 24 kuukauden talletuksille. -
VEROT 4.12.2018
Suomen ja Portugalin uusi verosopimus ei tule voimaan vuoden 2019 alussa – Suomi saa verottaa yksityissektorin eläkkeitä
Suomi alkaa vuoden 2019 alusta lähtien verottaa Portugalissa asuvien henkilöiden Suomesta saamaa tuloa – esimerkiksi yksityissektorin eläkkeitä – ilman verosopimuksen rajoituksia. -
BLOGIT 4.12.2018
Onko sinulla asuntolainaa – joko panikoit nousevia korkoja?
Suuri osa suomalaisista asuntolainoista on sidottu euribor-korkoihin. 12 kuukauden euriborin ennustetaan kääntyvän positiiviseksi ensi vuonna. -
VAPAALLA 4.12.2018
Hannu Palosuo lataa kankaalle tunnelmaa – vastavärit kertovat tarinaa
Taiteilija Hannu Palosuo käsitteellistää onnistuneesti yksinkertaisen aiheen. Hänen teoksessaan on usein esine tai ihminen, jota reunustaa selkeä ja joskus jopa liioitellunkin suuri varjostus.
Näitä muut lukevat nyt
-
VAPAALLA 10.6.2024Näin tunnistat hyvän kelluntapukineen ja pelastusliivin – tässä viisi vinkkiä vesilleUimavedet ovat jo lämmenneet, ja vesi houkuttelee nyt kesänviettäjiä. Pelastusliivi tai kelluntapukine on syytä olla päällä aina vesillä liikuttaessa, olipa uimataito hallussa tai ei. Vain päällä o...
-
VAPAALLA 11.6.2024Kannattaako äänikirjoja kuunnella nopeutetusti?Äänikirjoja tai esimerkiksi podcasteja voi kuunnella nopeutetusti, jopa kaksinkertaisella nopeudella. Mutta onko se järkevää? Kysyimme asiaa aivotutkijalta. Kannattaako kuuntelemaansa nopeuttaa, Te...
-
RAHAT 10.6.2024Vähitellen orastaa muuallakin kuin pellollaKeväällä jaettiin ilouutista siitä, että Suomen talouden taantuma jäi taakse. Olihan se hyvä uutinen, mutta kuinka hyvä? ”Teknisessä mielessä voidaan taantuma julistaa päättyneeksi, koska bruttokan...
-
VAPAALLA 10.6.2024Puhelinvaras iski Italiassa – kuukausi ilman kännykkää oli kiperä kokemusKun puhelin varastetaan, suurin ongelma ei ole puhelimen vaan sen sisällön katoaminen. Jopa rikosilmoituksen tekeminen ilman puhelinta voi osoittautua mahdottomaksi. Joulukuinen ilta Roomassa on ki...
-
TYÖ & ELÄKE 11.6.2024Laskuhuijarit piinaavat yrityksiä – ensin murtaudutaan sähköpostiinSuomalaisilta yksityishenkilöiltä yritetään viedä vuosittain miljoonia euroja, mutta yrityskentällä huijareita odottaa vielä suuremmat apajat. Niin sanotut laskuhuijaukset ovat yksi yleisimmistä yr...
Toimituksen valinnat
- Tarkista, onko talletuksesi turvattu
- Omaisuus aviopuolison lapselle ja lapsenlapsille – mikä on lasten perintöveroluokka?
- Mistä säästöille paras parkkipaikka?
- Huijarit löysivät mobiilivarmenteen – aseta ihmeessä häirinnänestokoodi
- Miten onnistuu testamentin peruminen?
- Puhelin on todellinen pöpömagneetti – 5 vinkkiä puhdistukseen
- Vesivahinko taloyhtiössä! Kenen vakuutus korvaa?
-
🅑 JÄSENILLE
Miten lahjaksi saadun asunnon myyntiä verotetaan? - Miten estän, ettei perintöni päädy ex-puolisolleni?
Taloustaito 9/2026: Mitä sähkö maksaa tulevana talvena?
Sähkön hinta pompsahtaa taas talvella. Miten paljon sähkösopimuksen valinta vaikuttaa laskun loppusummaan?
- Mitä saa satasella puhelinkaupoilla?
- Perinnönjakokirjalla omaisuus jakoon
- Palkkaa vai osinkoa yrittäjälle?
- Kannattaako ottaa vauvavakuutus?
- Jakautumiset tuovat uutta verta pörssiin
- Ensiasunnon ostajat heräilevät
Veronmaksajien jäsen, lue tai kuuntele digilehti täällä »
Seuraava Taloustaito ilmestyy 12.11.2026.
Kirjautuminen
👉 Kirjaudu sisään tästä, jos haluat lukea Bonus-juttuja tai näköislehteä.
Jos olet Veronmaksajien jäsen, mutta sinulla ei ole käyttäjätunnusta, voit luoda tunnuksen tästä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus, mutta et muista salasanaasi, voit luoda uuden salasanan tästä.
Täältä voit katsoa lisää ohjeita kirjautumisesta ja käyttäjätunnuksista.
Taloustaidon suosituimmat
-
VAPAALLA 11.11.2016Seat Atecaan mahtuu mukavastiSeatin uusi katumaasturi on todella onnistunut perusauto, jossa vanhoillisuus on vahvuutta, mutta varustelu voi nostaa Atecan hinnan pilviin. Seat Ateca on ristiriitainen koeajoauto: toisaalta siit...
-
RAHAT 10.11.2016Selviääkö säästäjä, jos rahastoyhtiö kaatuu?Kun rahoitusalalla myrskyää, rahastosäästäjä saattaa hermostua. Mitä tapahtuu säästäjän sijoittamille varoille, jos rahastoyhtiö tai rahasto-osuudet myynyt pankki joutuu vaikeuksiin? Finanssikriisi...
-
KOTI 17.11.2016Suoratoistopalvelusta musiikkia mainoksilla tai ilmanMusiikin suoratoistopalvelusta saa kympin kuukausimaksulla kymmeniä miljoonia hittejä tai huteja, mausta riippuen. Ilmaiseksi saa mainoksilla rahoitetun version. ”Tilaajana voit kuunnella koko maa...
-
VAPAALLA 18.11.2016Lukuisia ensi-iltoja autotapahtumassaAuto 2016 -tapahtumassa 18.–20.11. on nähtävänä yllättävän laaja valikoima automalleja. Esillä on myös paljon uutuuksia eikä urheiluautojakaan ole unohdettu. Suomalaisten automaahantuojien väki on...
-
VAPAALLA 14.11.2016Volkswagen Golf uuteen aikaanUlkonaisesti Volkswagen Golf muuttuu ensi vuonna niin vähän, että sitä tuskin huomaa, mutta varustelu vie ikonisen automallin digiaikaan. Uusi Golf esiteltiin viime viikolla autotoimittajille Wolfs...
-
KOTI 16.11.2016Pitääkö Venäjällä myydystä asunnosta ilmoittaa verottajalle?Olen myynyt Venäjällä sijaitsevan asuntoni tammikuussa 2016. Olen omistanut ja asunut asunnossa yli 15 vuotta. Muutin vuoden 2015 alussa Suomeen ja olen asunut täällä sen jälkeen pysyvästi. Pitääkö...
-
KOTI 10.11.2016Verotetaanko asumiskorvaus vuokratulona?Muutan pois entisen avopuolisoni kanssa yhteisesti omistamastamme omakotitalokiinteistöstä. Ex-avopuolisoni haluaa jäädä asumaan kyseiseen taloon. Hän maksaa kaikki kiinteistön kulut. Olemme sopine...
-
RAHAT 15.11.2016Millaista korkoa saa nyt säästö- ja sijoitustileille?Säästö- ja sijoitustilien korot ovat samoissa lukemissa kuin syyskuussa. Vertailemiemme tilien vuosikorko oli lokakuun lopussa matalimmillaan 0,05 prosenttia ja korkeimmillaan 1,75 prosenttia. Kesk...
-
RAHAT 15.11.2016Rakentajien kurssit hurjassa kiidossa pörssissäHelsingin pörssiin listattujen rakennusyhtiöiden osakekurssit ovat olleet alkuvuonna reippaassa nosteessa. Miltä tilanne näyttää tästä eteenpäin? Vaikka maailman ja Suomen talous ovat hitaalla, rak...
-
KOTI 12.11.2016Mistä pankista edullisinta asuntolainaa?Asuntolaina on nyt halpaa. Taloustaidon vertailussa halvimman esimerkkitarjouksen korko oli lokakuun lopussa 1,04 % ja kalleimman 1,34 %. Lainan korko muodostuu nyt lähes kokonaan pankin perimästä...
-
VAPAALLA 14.11.2016Volkswagenin Herbert Diess: Ihmisten luottamus täytyy voittaa takaisin”Meidän Euro6-dieselmoottorimme ovat puhtaampia kuin vastaavat koneet useimmilla muilla valmistajilla, tämän ovat riippumattomat tahot vahvistaneet”, Volkswagenin henkilöautoista vastaava johtaja H...
-
VEROT 10.11.2016Veronpalautuksia yritetään huijata sähköpostiviesteilläSaitko sähköpostiisi viestin veronpalautuksesta? Tuhoa viesti saman tien. Verohallinto ei kysele asiakkaidensa tilinumeroja tai luottokorttien numeroita koskaan sähköpostilla tai tekstiviestillä. V...
-
VAPAALLA 21.11.2016Liikennevakuutuksen laiminlyönti kallistuu ensi vuonnaUusi liikennevakuutuslaki tulee voimaan vuodenvaihteessa. Vaikka laki muuttuu, vakuutuksenottajan ei tarvitse tehdä mitään. Liikennevakuutukset jatkuvat entisellään. Autoilijan on kuitenkin hyvä t...
-
VEROT 18.11.2016Veronpalautusta voidaan käyttää verovelan maksuunJos veronpalautuksen saajalla on maksamattomia veroja, tullaan 29.11. maksettavaa veronpalautusta tai osaa siitä käyttämään verovelkojen maksuun, Verohallinto muistuttaa. Verohallinto lähettää vero...
-
VAPAALLA 16.11.2016Lapin luonto kuvittaa uusia passeja ja henkilökorttejaSuomen passin ja henkilökortin ulkoasut muuttuvat ensi vuoden alussa. Asiakirjojen ulkoasua kuvittavat Lapin tunturit, revontulet ja lumihiutaleet. Uuden passin sisäsivujen jokaisella aukeamalla o...
-
VEROT 11.11.2016Voiko mätkyille saada maksuaikaa?Jäännösverojen eli mätkyjen ensimmäinen maksupäivä on tänä vuonna 25. marraskuuta. Jos jäännösvero on 170 euroa tai enemmän, summa jaetaan henkilöasiakkailla kahteen maksuerään. Toinen erä maksetaa...
-
TYÖ & ELÄKE 15.11.2016KHO hyväksyi eläketulon raippaveronKorkein hallinto-oikeus on hylännyt eläketulon lisäveroa koskevan valituksen. KHO:n mukaan tuloverolain eläketulon lisäveroa koskevien säännösten soveltaminen ei ollut ristiriidassa Suomen perustus...
-
RAHAT 16.11.2016Tulossa: Sijoitusrahasto Oy?KARON PÖRSSI Osakeyhtiömuotoiset sijoitusrahastot saattavat tulla Suomeenkin. Asia nostetaan voimakkaasti esiin valtiovarainministeriön arviomuistiossa, joka panee aluille sijoitusrahastolainsäädän...
-
KOTI 21.11.2016Miten viitekorko vaikutti asuntolainaan lokakuussa?Taloustaidon esimerkkilainassa 12 kuukauden euribor on ollut pitkään edullisin viitekorko. Lokakuussa 2016 euriborlainan kuukausierä oli peräti vajaat 50 euroa edullisempi kuin 3 vuoden kiinteäkork...
-
KOTI 10.11.2016Kiinteistöveron alarajoihin korotus vuoden 2017 alussaEduskunta hyväksyi keskiviikkona yleisen kiinteistöveroprosentin ja vakituisten asuinrakennusten kiinteistöveroprosenttien alarajoja korotuksen. Lisäksi korotetaan myös muiden vakituisten asuinrake...






