veronmaksajat.fi

VAPAALLA

Volkswagenin Herbert Diess: Ihmisten luottamus täytyy voittaa takaisin

14.11.2016

”Meidän Euro6-dieselmoottorimme ovat puhtaampia kuin vastaavat koneet useimmilla muilla valmistajilla, tämän ovat riippumattomat tahot vahvistaneet”, Volkswagenin henkilöautoista vastaava johtaja Herbert Diess totesi uutta Golfia Wolfsburgissa esitellessään.

Herbert Diess

Diessin mukaan viranomaiset ovat hyväksyneet Volkswagenin ehdottamat tekniset toimenpiteet 8,2 miljoonan auton osalta kaikkiaan kymmenestä miljoonasta päästöskandaalin piirissä olevasta autosta.

”Olemme vahvisti sitoutuneita saamaan hyväksynnän kaikille Euroopassa oleville autoille vuoden loppuun mennessä”, Diess vakuutti. Tähän mennessä 1,3 miljoonaa autoa on korjattu ja luku kasvaa vauhdilla viikko viikolta.

Volkswagenin myynti on ollut taas kasvussa viime elokuusta lähtien. Lokakuussa toimitukset ylsivät 512 000 ajokkiin, missä on kasvua 4,4 prosenttia edellisvuoteen verrattuna.

Diess kertoi, että ensi vuoden aikana Volkswagen tulee lanseeraamaan vähintään kymmenen uutta mallia tai merkittävää mallin päivitystä. Esimerkkeinä uusista malleista Diess mainitsi sulavalinjaisen fastback-mallin ja T-ROCin, joka on seuraava askel Volkswagenin offensiivissa katumaastureiden markkinoille.

Vuoteen 2020 mennessä Volkswagen tulee Diessin mukaan uusimaan koko mallistonsa.

Volkswagen Golf uuteen aikaan

Juha Partanen

 

Näitä muut lukevat nyt

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti