Etusivu
-
RAHAT 10.5.2022
Vain joka kymmenes turvaa perhettään henkivakuutuksella
Suomalaisista noin 10 prosentilla on vapaaehtoinen, kuoleman varalta otettu henkivakuutus. Henkivakuutus turvaa perheen taloutta, jos huoltaja kuolee. Laajassa tutkimuksessa selvitettiin, miten suuri aukko perheen talouteen syntyy liian pienestä tai puuttuvasta vakuutusturvasta. -
VEROT 10.5.2022
Esitäytetyn veroilmoituksen ensimmäinen määräpäivä tiistaina 10.5. – ilmoita vähennyksesi ajoissa
Palkan- ja eläkkeensaajien esitäytetyn veroilmoituksen ensimmäinen määräpäivä on tiistaina 10.5. Jos ilmoituksen tiedoissa on korjattavaa, muutokset pitää ilmoittaa viimeistään veroilmoitukseen merkittynä määräpäivänä. Verohallinto muistuttaa, ettei mahdollista veroetua saa käyttöön tänä vuonna veronpalautuksena, jos vähennysten tietoja ei ilmoita ajoissa. -
VEROJURISTI VASTAA 10.5.2022
Maksan tulonhankkimisvelasta korkoa 500 euroa vuodessa – onko verohyötyni 500 euroa?
🅑 JÄSENILLE
Minulla on sijoitusasunto. Maksan asunnon hankintaa varten ottamastani lainasta korkoja 500 euroa vuodessa. Tiedän, että tulonhankkimislainan korot saa vähentää kokonaan. Saanko siis 500 euroa verohyötyä? -
VAPAALLA 10.5.2022
Mitä kaikkea kirjastosta voi saada lainaksi?
Vuonna 2020 kirjastoista tehtiin Suomessa 70,4 miljoonaa lainaa, joista kirjoja oli 28,2 miljoonaa nidettä. Vaikka kirjojen lainaaminen on Suomessa vähentynyt, kirjastoista saa lainaan nykyisin paljon muutakin. -
KOTI 10.5.2022
Asuntolainan kuukausierä: näin viitekorko tuntuu kukkarossasi
12 kuukauden euriboriin sidotun asuntolainan kuukausierä oli maaliskuussa 38 euroa edullisempi kuin primeen sidotun lainan erä ja 35 euroa edullisempi kuin kolmen vuoden kiinteään korkoon sidotun asuntolainan erä. -
BLOGIT 10.5.2022
Miten huomioida inflaatio omassa taloudessa?
Inflaatio näkyy ja tuntuu nyt arjessakin. Siinä kun tankin täyttäminen maksoi taannoin 60 euroa, menee siihen nyt lähes 120 euroa. Kahvipaketin hinta puolestaan on noussut monta euroa. -
VEROT 10.5.2022
Työmatka yhteiskäyttöautolla – saanko kilometrikorvausta?
Käytän silloin tällöin yhteiskäyttöautoa, jonka vuokraan yhteiskäyttöpalvelun välittäjältä. Voinko veloittaa nämä kilometrikorvaukset matkalaskulla verottomasti työnantajaltani, vaikka en ajele omalla autollani? -
VEROT 9.5.2022
Mitä aviopuoliso voi periä verotta, vai periikö mitään?
Minua askarruttaa, miten aviopuolisoa kohdellaan perintöverotuksessa, kun puoliso kuolee. Paljonko aviopuoliso voi periä verovapaasti? Vai meneekö kaikesta perinnöstä vero? Miten henkivakuutuskorvaus vaikuttaa asiaan? -
VEROT 9.5.2022
Hallintaoikeus keventää omistajan verotusta
Perintö- tai lahjavero määrätään omistuksen perusteella. Hallintaoikeus keventää omistajan verotusta, koska omistaja ei saa täysimääräistä vallintavaltaa saamaansa omaisuuserään. -
RAHAT 9.5.2022
Vertailussa määräaikaistalletusten korot – inflaatio ahmaisee talletuksesi tuoton
Parhaimmillaan 10 000 euron talletukselle saa vuodessa 1,50 prosentin tuoton. Paras korkotarjous puolelle vuodelle oli 1 prosenttia ja kahden vuoden talletuksella 1,90 prosenttia. -
VAPAALLA 9.5.2022
Hillitty kustavilainen tyyli sopii suomalaiseen makuun – tyylisuunta pitänyt pintansa antiikkimarkkinoilla
Trendit eivät ole mikään uusi asia. Euroopassa tyylit ovat seuranneet aina toisiaan – tosin verkkaisemmassa syklissä kuin nykyään. Kustavilainen aika alkoi täällä Pohjolassa noin 1770-luvulla. Pariisissa uusi tyyli esiteltiin 1700-luvun puolivälissä. -
KOTI 6.5.2022
Sähkötarkastuksia tyrkytetty ikäihmisille vilpillisin keinoin –vanha sähköasennus ei ole laiton
Sähkösaneerauksia on markkinoitu esittämällä virheellistä tietoa vanhojen asennusten laittomuudesta. Sähkötarkastuksen markkinointipuheluissa ihmisiä on jopa lähes peloteltu ja painostettu ottamaan ilmainen tarkastus kotiinsa. -
KOTI 6.5.2022
Asuntolaina 150 000 euroa – tällaisia korkoja luvassa
Taloustaidon vertailussa 150 000 euron asuntolainan korot vaihtelevat 0,49 prosentista 0,90 prosenttiin. -
VEROT 6.5.2022
Teettäisinkö koirallani pentuja? Harrastuksenkin tulot pitää ilmoittaa verottajalle
Vaikka koirallaan teettäisi vain yhden pentueen, jos siitä saa tuloja, ne on ilmoitettava verottajalle. Myös uroksen astutuksesta saatavat tulot ovat veronalaisia tuloja. -
KOTI 6.5.2022
Perhe myy tyttären käyttämän asunnon – onko myyntivoitto verovapaa?
Vanhemmat omistavat kaksi asuntoa samassa kaupungissa. Toisessa asuvat vanhemmat ja toisessa aikuinen tytär. Molemmat asunnot ovat olleet perheen käytössä yli 10 vuotta. Nyt tytär muuttaa pois, ja asunto myydään. Onko asunnon myynnistä saatava luovutusvoitto verovapaa? -
VAPAALLA 6.5.2022
Rauhoitettu kangasvuokko kukkii harjuilla ja kankailla – ethän poimi, tallaa tai siirrä varhaista kukkijaa
Kangasvuokko on kevään ensimmäisiä kukkivia kasveja, jota voi ihailla harjuilla ja kuivilla, valoisilla kankailla. Laji on rauhoitettu jo vuonna 1952. -
VAPAALLA 5.5.2022
Naarmut pois ja säihkettä auton pintaan – näin se onnistuu
Jossakin vaiheessa elinkaartaan auto alkaa näyttää vanhalta ja väsyneeltä. Onneksi ammattilainen pystyy loihtimaan iäkkäästä tai muuten nuhjuisen näköisestä autosta lähes uutta vastaavan säihkyvän kaunottaren. -
BLOGIT 5.5.2022
Onko alkoholin rehottava verkkokauppa ulkomailta kenenkään hallinnassa?
Alkoholin verkkokauppa käy nyt siinä määrin vilkkaasti, että Viron viinarallikin on kalvennut sen rinnalla – eikä auta, vaikka lukuun ottaisi matkustajatuonnin Viron ulkopuoleltakin. -
OMA TALOUS 5.5.2022
Taloyhtiön kaksi tapaa kerätä rahaa remonttiin – tunnetko vaikutukset?
🅑 JÄSENILLE
Asunto-osakeyhtiö voi kerätä tulevia remontteja varten varoja rahastoon. Korjausrahaston käyttöaikaa ei ole enää rajoitettu verotuksessa viiteen vuoteen. Asuintalovaraus on kuitenkin usein joustavampi vaihtoehto ennakkosäästämiseen. Se voi olla myös asuntosijoittajan mieleen. -
VEROT 4.5.2022
Verohallinto: Ulkomaisesta virtuaalivaluuttapörssistä saatu paljon suomalaisia koskevia tietoja
Verohallinto kertoo saaneensa ulkomaisesta virtuaalivaluuttapörssistä paljon suomalaisia koskevia tietoja. Tiedot kattavat useita kymmeniä eri kryptovaluuttoja, eniten tietoja löytyy bitcoinien ostoista ja myynneistä.
Näitä muut lukevat nyt
-
RAHAT 7.2.2025Halpa, halvempi, huijaus – kierrä karikot verkkokaupoillaSuomalaiset kuluttajat ovat menneet verkko-ostamisesta sekaisin. Turhan tavaran hankkimisen kokemus on itsessään muodostunut tärkeäksi arjen rituaaliksi sen sijaan, että verkosta ostettaisiin tarpe...
-
VAPAALLA 7.2.2025Kolarikorjaus on varma bisnes – kärsiikö kilpailu?Kolarikorjaus on viime vuosina keskittynyt ja alan johtavat yritykset ovat kasvaneet voimakkaasti. Jopa duopolin vaarasta puhutaan. Vakuutusyhtiöiden mukaan kilpailu kuitenkin toimii. Moni kolariko...
-
VEROT 6.2.2025Maksan perintöveroni lainalla – saanko vähentää velan korot?Olen perinyt metsätilan ja joudun rahoittamaan perintöverojen maksun pankkilainalla. Voinko vähentää tämän pankkilainan korot verotuksessani? Verojuristi Juha Salmikivi vastaa: Et voi vähentää vero...
-
RAHAT 6.2.2025Isät jäävät aiempaa innokkaammin kotiin hoitamaan lapsiaIsät käyttivät jo yli viidenneksen vanhempainrahapäivistä vuonna 2024. Miehille korvattujen vanhempainrahapäivien osuus kasvoi viime vuonna 5,3 prosenttiyksikköä edellisvuoteen verrattuna. Isien ...
-
KOTI 6.2.2025Energian hinta puskee taloyhtiöitä energiaremontteihin, mutta moni hanke tyssää rahaanEnergian kalleus saa taloyhtiöt miettimään energiaremontteja tai energiatehokkuuden parantamista keveämmin keinoin. Yhä useammin energiatehokkuuden parannushankkeet jäävät kuitenkin kiinni rahoituk...
Toimituksen valinnat
- Tarkista, onko talletuksesi turvattu
- Sain lahjaksi alle 5 000 euroa syksyllä 2023 – voinko saada jo nyt uuden verottoman rahalahjan?
- Mistä säästöille paras parkkipaikka?
- Puhelin on todellinen pöpömagneetti – 5 vinkkiä puhdistukseen
- Vesivahinko taloyhtiössä! Kenen vakuutus korvaa?
-
🅑 JÄSENILLE
Lapseton aviopari – mihin testamentti vaikuttaa? - Miten estän, ettei perintöni päädy ex-puolisolleni?
- Miten perun testamenttini?
-
🅑 JÄSENILLE
Mercedes-Benz CLA 250+ on ajajan auto isolla A:lla
Taloustaito 3/2026: Tarkista esitäytetty veroilmoituksesi
Veronmaksajien verojuristien vinkit veroilmoituksen tarkistamiseen, korjaamiseen ja täydentämiseen.
- Asunnonostaja, kaiva esiin faktat taloyhtiöstä
- Sijoitussuunnitelma auttaa tavoitteeseen
- Tilintarkastaja vai toiminnantarkastaja taloyhtiölle?
- Alakouluikäisen harrastusten hintahaitari on lavea
- Suojaosuus ei aina suojaa ikäihmistä
Veronmaksajien jäsen, lue tai kuuntele digilehti täällä »
Seuraava Taloustaito ilmestyy 30.4.2026.
Kirjautuminen
👉 Kirjaudu sisään tästä, jos haluat lukea Bonus-juttuja tai näköislehteä.
Jos olet Veronmaksajien jäsen, mutta sinulla ei ole käyttäjätunnusta, voit luoda tunnuksen tästä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus, mutta et muista salasanaasi, voit luoda uuden salasanan tästä.
Täältä voit katsoa lisää ohjeita kirjautumisesta ja käyttäjätunnuksista.
Taloustaidon suosituimmat
-
KOTI 23.7.2021Vanhemmillani on omakotitaloni hallintaoikeus – saavatko he taloon asennetusta aurinkopaneeleista kotitalousvähennyksen?Ostin vanhempieni omakotitalon, mutta heille jäi asuntoon elinikäinen hallintaoikeus. Nyt he asennuttivat taloon aurinkopaneelit. Voivatko he tehdä kokonaan itse maksamastaan asennustyöstä kotitalo...
-
KOTI 3.8.2021Pelastustielle pysäköidyt autot taloyhtiön riesa – miten niitä saisi valvottua?Luvattomasti pelastustielle pysäköity auto on taloyhtiölle vaarallinen riesa. Hätätilanteessa ajokki tukkii paloauton tai ambulanssin kulkureitin. Ongelmapaikat ovat siellä, missä kunta sanoo, että...
-
RAHAT 4.8.2021Osakkeen p/e-luku – sijoittajan ohittamaton arvostusmittari vai harhaanjohtava tunnusluku?KARON PÖRSSI Onko osake halpa vai kallis? Tähän osakesijoittajan peruskysymykseen ei ole yksiselitteistä vastausta eikä kaikkien yleisesti hyväksymää mittaria, mutta varsin usein siihen haetaan näk...
-
KOTI 29.7.2021Puhelin ekaluokkalaiselle – mitä vanhemman pitää tietää?Puhelimen ostaminen koulutiensä aloittavalle ei ole lastenleikkiä. Fiksu vanhempi miettii merkkiä ja mallia, mutta myös sitä, miten lapsi oppii puhelimen ja netin käyttäjäksi. Tässä vinkit onnistun...
-
RAHAT 5.8.2021Osakesäästötilillä ulkomaille? Millaiset osakkeet sopivat?Usein sanotaan, että osakesäästötili sopii apuvälineeksi erityisesti kotimaisiin osinko-osakkeisiin sijoittavalle. Sopiipa hyvinkin, mutta sopii se myös monille muille. Jos hankkii osakesäästötilil...
-
RAHAT 30.7.2021Kannattaako iäkkään isän arvokas pörssisalkku realisoida jo nyt vai vasta kuoleman jälkeen?Iäkkäälle isälleni on kertynyt vuosien saatossa satojentuhansien eurojen arvoinen pörssisalkku 1990-luvulla kuolleen äitini jälkeen, jolloin isäni aloitti pörssisijoittamisen. Salkun arvo on noussu...
-
VEROT 28.7.2021Muista maksaa jäännösvero maanantaina 2. elokuutaJäännösveron eräpäivä on maanantaina 2. elokuuta 330 000 suomalaisella. Maksettavaa on kertynyt yhteensä 119 miljoonaa euroa. Suurimmalla osalla henkilöasiakkaista jäännösveron eräpäivät ovat elo- ...
-
RAHAT 2.8.2021Lentopisteillä etuja elämään? Pistetiliä voi kartuttaa myös muuten kuin lentämälläLähes jokaisella lentoyhtiöllä on kanta-asiakasohjelma, jossa matkustaja voi kerätä itselleen lentopisteitä. Mistä lentopisteitä kertyy ja mihin niitä voi käyttää? Lentoyhtiöiden kanta-asiakasohjel...
-
TYÖ & ELÄKE 26.7.2021Miksi kevytyrittäjä ei saa vähennystä arvonlisäverosta?Toimin laskutuspalvelun asiakkaana ilman omaa Y-tunnusta. Oma tuloveroprosenttini on 18,5 %. Kun laskutusyhtiö laskuttaa asiakastani, se perii palkastani tuloveroprosenttini lisäksi arvonlisäveron ...
-
VAPAALLA 4.8.2021Elokuun tummenevan illan viilentäjissä sekoittuvat viini, mehu tai likööriHellekesän virkistäjinä ovat maistuneet erilaiset coolerit, runsaasti jäitä ja raikkaita makuja sisältävät juomasekoitukset. Yleensä näiden pohjana ovat viini ja erilaiset mehut ja/tai liköörit. He...
-
VEROT 2.8.2021Kuka saa metsävähennyksen?Olen osakas metsäyhtymässä, jonka osakkaina on yksityishenkilöitä. Meistä kukin omistaa yhden kolmasosan metsäkiinteistöstä. Aion ostaa yhden osakkaan osuuden itselleni, jonka jälkeen osuuteni kiin...
-
RAHAT 29.7.2021Säästätkö osakesäästötilille? Vältä suomalaisten perisynti osakkeiden valinnassaSijoittamisen riskiä voi pienentää sijoitusten hyvällä hajautuksella. Se pätee myös osakesäästötilillä. Osakesäästötilille tarvittava hajautus riippuu kuitenkin myös siitä, mitä muita sijoituksia s...
-
VAPAALLA 3.8.2021Houkutteleeko opiskelu? Poimi tärppejä syksyn kurssitarjonnastaVaikka kesä vielä jatkuu, nyt kannattaa pitää jo kiirettä, jos mielii päästä mukaan työväen- tai kansalaisopistojen kursseille syksyllä. Tarjolla on laaja kattaus niin kieltenopiskelijoille, kokkaa...
-
KOTI 27.7.2021Omakotitalo- ja mökkikauppa kiihtyy – tarkasta edes riskirakenteetOmakotitalot ja kesämökit käyvät nyt hyvin kaupaksi. Monelta riidalta vältyttäisiin, jos kiinteistön kunto tarkastettaisiin perusteellisesti jo ennen kaupantekoa. Tähän suuntaan ohjaavat kehitystä ...
-
RAHAT 5.8.2021Tilille korkoa metsästävän vaihtoehdot vähissäEnimmäkseen nollaa tarjotaan määräaikaistalletusten koroksi pankeissa. Taloustaidon vertailussa kolme pankkia maksaa elokuussa korkoa määräaikaistalletukselle, kun talletettavana on 10 000 euron s...
-
KOTI 30.7.2021Talokaupoissa syksystä voi tulla kevättäkin vilkkaampi – omakotitalojen hinnat nousussaSuurin kysyntä kohdistuu uudehkoihin omakotitaloihin, joissa on oma piha ja tilaa tehdä etätöitä. Nyt myös pitkään myynnissä olleille kohteille löytyy aiempaa helpommin ostajia. Omakotitalojen kaup...
-
RAHAT 5.8.2021Pankkikortti viuhuu ostoksilla – laskuri mittaa hiilijalanjälkesiKun ostokset maksaa kortilla, ostoskorinsa ympäristövaikutuksia voi seurata pankkien ja päivittäistavarakauppojen tarjoamilla sovelluksilla. Pankin laskelmat ovat vähemmän tarkkoja kuin ruokakauppo...
-
VEROTUS 3.8.2021
🅑 JÄSENILLE
Vahinkovakuutuksen korvauksestakin voi mennä vero, mutta milloin?Voiko vahinkovakuutuksesta saadusta korvauksesta mennä veroakin? Se tulee korvauksensaajilla harvoin mieleen. Jos saat vahinkovakuutuksen perusteella vakuutuskorvauksen ja mietit, onko se veronalai... -
KARON PÖRSSI 28.7.2021
🅑 JÄSENILLE
Sijoita tyylisi mukaan: oletko arvo-, kasvu-, laatu- vai kenties arpajaissijoittaja?KARON PÖRSSI Rahoituksen tutkimuksessa ja sijoituspalveluyhtiöiden brosyyreissä on eroteltu kosolti erilaisia sijoitustyylejä, jotka yleensä ainakin jollain ajanjaksolla ovat olleet muita tuottoisa... -
KOTI & AUTOT 27.7.2021
🅑 JÄSENILLE
Cupra Formentor e-Hybrid – tyylikäs päristin ja loistava ajettavaCupra Formentor on hauskan näköinen auto, joka on hyvä ajaa. Sen e-Hybrid-versio ei kuitenkaan vastaa kaikilta osin urheilullisen mielikuvan luomiin odotuksiin, ja keskusnäyttöön vietyjä toimintoja...
Oppia omaan talouteen – Taloustaidon juttupaketti nuorille! Tutustu







