veronmaksajat.fi

VAPAALLA

Yrjö Saarinen – räiskyvät värit tunnistaa jo kaukaa

Yrjö Saarinen – räiskyvät värit tunnistaa jo kaukaa
3.12.2019

Yrjö Saarinen (1899–1958) on yksi merkittävimmistä suomalaisista 1940-luvun taidemaalareista. Hän on tunnettu sekä ekspressionistina että koloristina, joka opiskeli itse tiensä menestykseen. Hänen tuotantoaan leimaa vahva värinkäyttö, jonka tunnistaa kaukaa.
 Yrjö Saarinen: Lepohetki. 1942. Öljy kankaalle, 130,5 × 162,5 cm. Teos on esillä Suomen taiteen tarina –kokoelmanäyttelyssä Ateneumissa 31.12.2020 asti. Kuva: Hannu Aaltonen / Kansallisgalleria. © Kuvasto 2019.

Saarisen paras tuotantokausi osuu sotavuosiin, jolloin taiteen tekeminen ei aina ollut helppoa: materiaaleista oli pulaa, eikä ateljeetiloja välttämättä löytynyt. Saarinen tunnettiin omalle tyylilleen omistautuneena erittäin boheemina taiteilijana. Hän maalasi muotokuvia rehevistä naisista, maisemia, omakuvia, kukkamaalauksia ja kuvauksia tanssiaisista ja muista sosiaalisista tilaisuuksista.

Ensimmäisen kerran Saarinen esitteli akvarellejaan julkisesti yhdessä ystävänsä Feliks Ojasen kanssa Jyväskylä Kauppalaisseuran tiloissa vuonna 1927. Varsinaisen ensimmäisen yksityisnäyttelynsä ja debyyttinäyttelyn Saarinen piti vuonna 1942 Bäckbackan taidesalongissa. Hän piti toisen yksityisnäyttelyn vuonna 1949. Lisäksi Saarinen esitteli teoksiaan useissa Suomen Taiteilijan ryhmänäyttelyissä vuosina 1937–1953.

Hänen teoksiaan oli näytteillä myös ulkomailla – esimerkiksi Ruotsissa, Norjassa ja Italiassa. Norjalaista 1940-luvun nykytaidetta Saarinen piti avantgardistisena, ja hän otti oppia norjalaisten taiteilijoiden tyylistä. Saarinen kutsuttiin mukaan vuonna 1940 Taidehallissa järjestettyyn Nuorten näyttelyyn, mikä oli tuohon aikaan merkittävä meriitti taidemaailmassa Suomessa.

Maalauksen hinta 1 000–4 000 euroa

Saarisen teoksia on tasaisesti myynnissä taidemarkkinoilla. Maalausten hinnat vaihtelevat noin 1 000 eurosta 4 000 euroon teoksen kiinnostavuuden mukaan. Hänen piirrostensa hinnat ovat 150–400 euron tuntumassa. Akvarellien hinnat nousevat jopa yli tuhanteen euroon.

On todennäköistä, että Saarisen parhaimpien teosten hinnat nousevat talouden piristyessä, sillä näin on käynyt aikaisemminkin.

Esimerkiksi Tsaijun juojat vuodelta 1942 huutokaupattiin 2001 Bukowskilla 8 750 eurolla. Monet ennen tätä aikakautta ja myöhemmin tehdyt maalaukset ovat taidemarkkinoilla selvästi edullisempia.

Tuottelias taiteilija

Sijoitusmielessä Yrjö Saarisen tuotannosta kannattaa hankkia 1940-luvun loppupuolen maalaus. Signeeratun teoksen aihe voi periaatteessa olla mikä tahansa, mutta mieluiten sellainen, jossa on kuvattuna vähintään yksi ihminen. Teoksen omitushistoriasta eli provenienssista pitää käydä ilmi, että teos on ollut esillä jossakin hänen teoksiaan esittelevässä näyttelyssä.

Saarinen yleensä sekä signeerasi että päiväsi teoksensa. Hänen nimiinsä tehtyihin väärennöksiin en ole koskaan törmännyt, mutta se ei tarkoita, ettei riskiä ole olemassa. Kun ostat Yrjö Saarisen 40-luvun teoksen, vertaa sitä taiteilijan uraa käsittelevän kirjan teoksiin ja muihin kyseisen aikakauden teoksiin. Taiteilija oli myös aktiivinen kirjeiden kirjoittaja, mikä auttaa teosten aitouden tarkistamisessa.

Hyvinkään taidemuseoon on lahjoitettu 60 Saarisen tekemää maalausta ja yli 200 piirustusta. Sinne kannattaa ottaa yhteyttä, jos jokin Saarisen tuotantoon liittyvä asia askarruttaa. Kaiken kaikkiaan Saarisen tuotantoon kuuluu yli 1 100 teosta.

Yrjö Saariselle myönnettiin Pro Finlandia -mitali vuonna 1955, ja hän sai myös valtion taiteilijaeläkkeen.

Johanna Helin on laatinut Yrjö Saarisen taiteesta ja tuotannosta erinomaisen pro gradu –tutkielman: Boheemi temperamenttimaalari: Yrjö Saarisen taiteilijakuva, 2002, Jyväskylän yliopisto.

Pauliina Littorin

Näitä muut lukevat nyt

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti