veronmaksajat.fi

VAPAALLA

Vanha kännykkä taipuu vaikka mihin – 6 vinkkiä kokeilijalle

Vanha kännykkä taipuu vaikka mihin – 6 vinkkiä kokeilijalle
26.4.2021

Vanha älypuhelin ei ole pelkkä pölyä keräävä turhake. Siitä on sekä hyötyä että hupia.

Jutun ideoissa tarvitaan laitteeksi älypuhelin paitsi ensimmäisessä ja tärkeimmässä, jossa toimii myös näppäinlaite. Toimittaja testasi vinkit omalla Android-puhelimellaan.

1. Hätänumero 112

Tarvitset ladatun puhelimen.

Tärkein ensiksi! Muista, että ladattu vanha puhelimesi toimii aina myös ilman operaattorin SIM-korttia yhteytenä hätänumeroon 112, jos sellaisen tarve tulee. Kännykkä kannattaa säilöä kotona jossakin yhteisesti sovitussa paikassa.

2. Web-kamera

Tarvitset usb-johdon kännykän ja läppärin väliin sekä ohjelmiston kännykkään ja läppäriin. Ja puhelimelle laturin. Mutta ennen kaikkea – pöytäjalustan!

Läppäreissä on huononlaisia kameroita, mutta kännyköissä varsin hyviä. Sattuneesta pandemiasta johtuu, että kännyköille on viime aikoina tuotettu web-kameraominaisuutta monenlaisten toimijoiden ohjelmistoilla.

Nappasin Google Play -sovelluskaupasta oululaisen Iriunin tuotteen. Se solahti nätisti luuriin ja työasemaohjelmisto vanhaan Windowsiin ja toimi kuten pitää.

Omassa käytössäni vanhan puhelimen hiukan läppäriä paremman kuvalaadun lisäarvo on mitätön, mutta jollakin muulla tilanne voi olla toinen.

3. Kojelautakamera

Tarvitset telineen luurille, autolaturin ja muistikortin.

Valtioissa, joiden virkavallan moraali vaihtelee autoilijan maksukyvyn mukaan, autojen kojelautakamerat ovat suorastaan välttämättömiä.

Täällä Suomessa voi ennen varsinaisen kameran hankkimista kokeilla autokameran filosofiaa vanhan kännynsä avulla. Yksi suosittu softa on Google Playsta löytyvä Autoboy.

Hankalin rasti on kameran kiinnittäminen tuulilasiin. Telineitä on tarvikekaupoista saatavana monen hintaisia ja -laatuisia. Toinen rajoite on vanhan kännykän kameran kapea kuva-ala.

Nettiyhteyttä et tarvitse, mutta autolaturin kylläkin ja todennäköisesti muistikortin luuriin. Vanhaakaan kännykkää ei kannata jättää killumaan näkösälle kylällä pysäköidessä, kaikki kun kelpaa pikarahoitusta hakevalle kamanvälittäjälle.

Lisätietoa saadaksesi kirjoita verkkohakuun ”Androidista kojelautakamera”.

4. Ääni- tai e-kirjan lavetti

Tarvitset wlan-yhteyden ja kuulokkeet.

Tulin äsken ladanneeksi varsinaiseen puhelimeeni äänikirjan. Sitä lenkillä kuunnellessa rupesivat sähköposti- ja muut viesti-ilmoitukset häiritsemään, mutta free-toimittajan hommani tähden en uskaltanut niitä vaimentaakaan.

Seuraavan kirjani lataan tähän joutavampaan varaluuriin. Tosin siihen en voi valita operaattorin oman kirjakaupan puhelinlaskulla tulevaa maksuvaihtoehtoa, mutta maksutapojahan tässä maailmassa on jo liikaakin.

Kuulokkeet tietenkin olla pitää, joko sitten varsinaisessa kuulokeliitännässä, usb- tai bluetooth-kytkennässä.

5. Sääksien pesäkamerat

Tarvitset wlan-yhteyden.

Parhaillaan vanhassa Sonyssani läppärin vieressä suhisee Luonnontieteellisen keskusmuseon Satakunnan sääksiparin numero 1 eli Alman ja Ossin reaaliaikainen pesäkamera.

Video on vielä nyt huhtikuun alussa ykstotinen ”virike”, sillä linnut ovat tätä 9.4. kirjoittaessani muuttomatkalla. Mutta pesämaisema ja tuulen suhina ovat ikkuna syvälle luontoon. Ja pesintä alkaa pian!

Tarvitset vain vanhan kännykän, wlan-yhteyden ja selaimen hakukenttään tekstin ”Luomuksen sääksikamerat”.

Luomuksen sivuilla on mahdollisuus tutustua neljän kalasääksiparin elämään reaaliaikaista kuvaa välittävien kameroiden avulla.

Koronaeristyksen ajan orpoutta voi lääkitä myös kirjoittamalla selaimen hakukenttään ”Platypus cam”, ja ykskaks on tuijottamassa Yhdysvaltain San Diegossa oleilevaa maan ainutta vankeudessa pulikoivaa vesinokkaeläintä. Sana ”Earthcam” vie vaikka New Yorkin Time Squarelle tai Niagaralle.

Amerikkalaisista tosiaikakameroista on maksullisia versioita, ja Earthcam on alan laitteistotoimittaja.

Akkuahan nämä videoleikit syövät toki rumasti.

6. Omat kuvat kulkevat

Tarvitset wlan-yhteyden.

Samaan visuaaliseen laariin menee luurin käyttö kuva-albumin elävöittäjänä. Minulla on omia valokuvia Google-kuvissa. Android-käyttäjä valitsee minkä tahansa otoksen ja sen jälkeen kuvan päälle avautuvien kolmen pisteen takaa vaihtoehdon ”diaesitys”.

Temppu onnistuu tietenkin millä tahansa luurilla webin kuvapalveluissa, kuten Kuvat.fi, jos tili sattuu olemaan sellaisessa.

+ 10 VINKKIÄ LISÄÄ! Varapuhelin, radio, digikamera, kello, itkuhälytin jne. Lue lisää täältä >>

Kauko Ollila

Näitä muut lukevat nyt

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti