veronmaksajat.fi

VAPAALLA

Uusi Honda CR-V tuntuu tutulta – autossa näppäriä yksityiskohtia

Uusi Honda CR-V tuntuu tutulta – autossa näppäriä yksityiskohtia
12.2.2019

Vain nimi ja idea ovat ennallaan, Honda julistaa uudesta CR-V-mallistaan. Tätä taustaa vasten viidennen sukupolven CR-V tuntuu ällistyttävästi edeltäjänsä kaltaiselta.

Kolmannen sukupolven Honda CR-V oli aikoinaan ennen vuoden 2008 autoveromuutosta suosittu auto Suomessa. Sittemmin CR-V on menettänyt suosiotaan toisin kuin muualla maailmassa, missä Honda on maahantuojan kertoman mukaan ollut vuosina 2013–2017 maailman eniten myyty katumaasturi.

Ohjaamo näyttää japanilaisen koukeroiselta. Kaikissa varusteversioissa oleva seitsemän tuuman infotainment-keskusnäyttö näyttää ja tuntuu tuulahdukselta menneisyydestä.

Suomessakin liikenteessä pyörii yli 25 000 CR-V:tä, vaikka mallin myynti putosi neljännen sukupolven mallin tullessa markkinoille vuonna 2012. Aika oli ajanut Hondan moottoreiden ohitse, eivätkä niiden päästöarvot enää mahtuneet yritysten työsuhdeautoilleen määrittelemiin päästörajoihin. Esimerkiksi alle 120 grammaa kilometrillä päästävää automaattivaihteista versiota ei ollut tarjolla. Manuaalivaihteisenakin CR-V pääsi tuon rajan alle vasta, kun 1,6-litrainen i-DETC-dieselmoottori tuli moottorivalikoimaan syksyllä 2013.

Samaan aikaan kilpailevilta merkeiltä tuli jatkuvasti uusia katumaasturimalleja, eikä CR-V pystynyt säilyttämään asemaansa. 

Huovalla hellemmin

Viidennen sukupolven CR-V:n muodonmuutos on edeltäjään verrattuna niin hillitty, että sitä ei välttämättä edes huomaa ennen kuin kiinnittää huomiota yksityiskohtiin. Hondan pituusmittakin on säilynyt ennallaan, mutta kolme senttiä kasvanut akseliväli ja 3,2 senttiä suurempi leveys ovat kasvattaneet sisätiloja.

Alemman varustetason istuimissa on portaittain säätyvät selkänojat, joiden ergonomia jättää toivomisen varaa. Sen sijaan koeajoon tulleen Executive-version sähkösäädöillä etuistuimista löytää varsin hyvän istuma-asennon. Jotkut kuljettajat ovat kuitenkin moittineet istuinosaa lyhyeksi.

Avattava lasikatto ja 19 tuuman vanteet kuuluvat Executive-varusteisen Honda CR-V:n varustukseen. CR-V:n keulasäleikkö sulkeutuu aerodynamiikan parantamiseksi ja polttoaineen kulutuksen vähentämiseksi, kun jäähdytystarvetta sen kautta ei ole.

Lisäksi istuimista puuttuu pintapehmeyttä, minkä vuoksi vartalo väsyy ajomatkan pidentyessä. Istuin tuntui selvästi paremmalta, kun sille levitti pintaa pehmentävän fleecehuovan. Huopaa käytettiin koeajossa pakkassäillä, koska nahkaverhoilu lämpiää hitaanlaisesti.

Modernia ilmettä tavoittelevan digitaalimittariston luettavuus on kaukana perinteisistä pyöreistä mittareista. Piristeenä mittaristossa on vääntömomentti-ilmaisin, joka kertoo, paljonko voimaa välittyy nelivetoversion etu- ja takapyörille.

Kasvaneen akselivälin ansiosta takapenkillä on hyvin tilaa, mutta istuimet ovat kovapintaiset. Takaovet aukeavat reilusti ja kaikkien ovien – myös kuljettajan oven – yläpuolella on kauhukahvat. 

Mittariston luettavuus ei ole kovin kaksinen. Vääntömomentti-ilmaisin kertoo, paljonko voimaa välittyy nelivetoversion etu- ja takapyörille.

Pehmeästi kallistellen

Nelivetoisen CR-V:n maavara on kasvanut 3,6 senttiä 20,1 senttiin. Se on kelpo lukema. Alustassa on kunnolla joustovaraa, ja Honda kulkee siististi kehnoillakin teillä.

Maasturimaisuudestaan huolimatta CR-V on moottoritienopeuksissakin vakaa kulkija, mutta jousitusmukavuus ei ole niin hyvä kuin lähtökohtaisesti voisi luulla. Isot töyssyt Hondan alusta nielee hyvin, mutta ainakin 19-tuumaisilla pyörillä karkeapintaisen tien aiheuttamaa tärinää välittyy matkustamoon.

CR-V:n muuttavavälityksistä ohjausta on nopeutettu 0,8 kierrosta ja ratti kääntyy nyt vain 2,3 kierrosta lukosta lukkoon. Muutos on tehty onnistuneesti, sillä nopeutumisesta huolimatta CR-V reagoi auton luonteeseen sopivan pehmeästi ohjausliikkeisiin eikä Hondan katumaasturi muutenkaan seuraile nykyään muodikasta urheilullista ajettavuustrendiä. Kaarreajossa CR-V kallistelee perinteisen katumaasturin tavoin.

Hondan edustajien mukaan CR-V aliohjautuu ja puskee aiempaa vähemmän. Kaarrekäytöksen parantamiseksi VSA-ajonvakautukseen on lisätty AHA-ajoavustusjärjestelmä, joka jarruttaa kaarteen sisäpuolista pyörää tunnistimien välittämän informaation mukaan. Honda käyttäytyykin sivistyneesti, mutta mitään ajamisen riemua tarjoavia kaarreominaisuuksia CR-V ei tarjoa.

 Trippi- eli osamatkamittarin nollaamiseen on perinteinen tappipainike.

Taajama-ajossa CR-V on monin tavoin muuten mukava auto, mutta sen kulmia ei näe. Ahtaissa paikoissa Honda vaatii kuljettajaltaan hyvää arviointikykyä isojen katumaastureiden tavoin. Etukulmia on vaikea arvioida kapeilla ajoradoillakin, mutta varsinkin pysäköintipaikoilla CR-V on usein helpompi peruuttaa kuin tunkea keula edellä ahtaisiin koloihin. 

Pikkukone on janoinen

Ensi alkuun CR-V:n moottorivalikoima rajoittuu yhteen moottorivaihtoon, 1,5-litraiseen turboahdettuun bensakoneeseen. Manuaalivaihteisessa versiossa on 173 hevosvoimaa ja CVT-tyyppisen automaattivaihteiston seurassa 20 hevosvoimaa enemmän.

Koeajossa ollut automaattivaihteinen versio ei tunnu niin tehokkaalta kuin 193 hevosvoiman teholukema antaisi olettaa. Tehoa riittää kyllä perusliikkumiseen, mutta mitään erityistä potkua Hondassa ei ole.

Puolitoistalitrainen kone 1,6–1,7 tonnia painavassa nelivetoisessa autossa tuntuu pieneltä. Polttoaineen kulutuksen perusteella se vaikuttaakin alimittaiselta, sillä kulutus voi katkonaisessa kaupunkiajossa lähestyä jopa kymmentä litraa sadalla kilometrillä. WLTP:n mukainen eri ajotilanteista yhdistetty kulutuslukemakin on 8,9 litraa sataa kilometriä kohden. 

Laadussa haastetta

Japanilainen konservatiivisuus leimaa viidennen sukupolven CR-V-mallia. Honda tuntuu seurailevan muita, sillä kaikki uuden mallin uudet ominaisuudet on nähty muilla automerkeillä ja vain valmistajan nimikkeet, kuten Agile Handling Assist, joissain tapauksissa erottavat ne muista. AHA:n tapaisista järjestelmistäkin kilpailijoilla on nähty paljon pidemmälle vietyjä Vectoring-systeemejä.

Toyota on pyrkinyt perustelemaan omaa konservatiivisuuttaan autojensa luotettavuudella ja on siinä onnistunutkin – tosin ainakin osittain korjaamalla autot takuukysymyksistä riitelemättä.

Tavaratilaa uudessa CR-V:ssä on 561 litraa, ja kunnon katumaasturin tavoin varapyörä mahtuu silti lattian alle. Takapenkin selkänoja taittuu vain kahdessa osassa – ei kolmessa – eikä suksiluukkua ole.

Honda CR-V:n kuva on aivan toisenlainen ainakin Tekniikan Maailman vastikään kertomien, uusissa autoissa ilmenneiden vikojen valossa. Vikoja oli peräti 34 prosentissa uusista CR-V Hondista ja 11 prosenttia vioista ei edes hoidettu. CR-V-vastaajia oli vain 37, mutta se, että Hondan katumaasturi oli kokoluokan 38 automallista huonoin, ei anna hyvää kuvaa autosta. Kolme muuta mallia, joissa on uusina ollut vikoja yli 30 prosentissa autoista, olivat Mitsubishi ASX ja Outlander sekä Citroën C4.

Uuden CR-V:n laatumielikuvaa heikentävät rääkättynä karkeana sisään kuuluva moottorin ääni ja peltiseltä kuulostavat ja tuntuvat ovet. 

Vastinetta rahalle

Uuden CR-V-malliston hinnat lähtevät 33 950 eurosta, jolloin kyseessä on etuvetoinen ja manuaalivaihteinen Comfort-varusteinen versio. Sekin on kohtalaisen hyvin varusteltu ja tyylikkään näköinen. Edeltävästä CR-V-mallista 80 % myytiin nelivetoisena – uuden mallin halvin nelivetoinen versio maksaa 40 825 euroa.

Nelivetoinen CR-V on saatavana seitsemän hengen versionakin, mutta vain Lifestyle-varusteisena 50 356 euron hintaan. CR-V:n hinnat ovat samaa tasoa kuin samanluonteisella Mazda CX-5:llä. Hieman isompi ja ajettavuudeltaan dynaamisempi Škoda Kodiaq liikkuu sekin samalla hintatasolla.

PLUSSAT

+ Helppokäyttöinen 
+ Tilavantuntuinen 
+ Kulkee vakaasti

MIINUKSET 

- Pintakovat istuimet
- Korkeahko kulutus
- Pintakova alusta 

TEKNIIKKAA

Merkki ja malli Honda CR-V Executive 1,5 VTEC Turbo AWD CVT
Sylinteritilavuus cm3 1 498
Suurin teho kW/hv/r/min   142/193/5 600  
Suurin vääntömomentti Nm/r/min  243/2 000–5 000
NEDC-kulutus, kaupunki, maantie, yhdistetty l/100 km  8,6/6,2/7,1
WLTP-kulutus, yhdistetty l/100 km  8,9
CO2-päästö g/km 162 (NEDC), 200 (WLTP)
Omamassa kg 1 598–1 705
Kiihtyvyys 0-100 km/t sekuntia 10
Huippunopeus km/t    200
Kokonaishinta alkaen / koeajoauto euroa 51 265,32 / 52 028

Mitat (pituus/leveys ilman peilejä/korkeus/akseliväli) cm

4 600/1 855/1 689/2 662

Verrokit

Juha Partanen

 

Näitä muut lukevat nyt

Rahat, verot, työ & eläke, koti