veronmaksajat.fi

VAPAALLA

Ostaisinko käytetyn puhelimen? Kuusi vinkkiä kännykkäkaupoille

Ostaisinko käytetyn puhelimen? Kuusi vinkkiä kännykkäkaupoille
12.4.2021

Käytettyjä kännyköitä, jopa lähes uuden veroisia päätyy vaihdossa kauppiaille edelleen myytäviksi. Laadukas puhelin kestää silti vuosikausia, jos sitä kohdellaan hyvin, ja asianmukainen huolto vielä pidentää käyttöikää.

Käytetty kolmevuotias on parhaimmillaan edullisempi ja silti mukavampi kuin ominaisuuksiltaan vaatimattomampi tehdasuusi kännykkä.

Käytetty puhelin on turvallisinta ostaa tunnetulta kotimaiselta yritykseltä. Kannattaa muistaa, että kuluttajansuoja ei koske yksityishenkilöiden välistä kauppaa.

Kuusi vinkkiä kännykkäkaupoille

1. Tarkista puhelimen ulkoinen olemus 

Vauriot kuoressa ennustavat ongelmia, sillä puhelimen putoaminen on voinut heikentää laitetta monin tavoin. Naarmut sen sijaan ovat normaaleja käytön jälkiä, eikä niistä yleensä ole haittaa toiminnalle.

Virheetön näyttö kolhuisessa laitteessa kielii korjauksesta. Korjaus on tehty huolimattomasti, jos laite pullistelee tai osat eivät aivan näytä sopivan yhteen.

Kastuminen voi jättää monenlaisia piileviä ongelmia, mutta maallikon on hyvin vaikea tunnistaa merkkejä kastumisesta. Joidenkin laitteiden kuulokeliittimen pohjassa ja sisuksissa on tarroja, joiden värin muutos kertoo kastumisesta.

2. Kokeile latausta

On tärkeätä kokeilla lataus ja latausliitin. Latausliittimessä saattaa olla väljyyttä, ja lataus ehkä toimii vain tietyssä asennossa.

3. Akun varauskyky heikkenee

Akun varauskyky heikkenee ajan myötä vääjäämättä, ja usein 2,5‒3-vuotias akku lähestyy jo käyttöikänsä loppua. Nopeasti hyytyvä akku on viheliäinen puute. Monet verkkokauppiaat lupaavat akulle vähintään 80 prosentin kapasiteettia alkuperäisestä.

Ostajan kannalta selkeämpää olisi kertoa esimerkiksi tulokset tunnetulla testillä, jonka ostaja voi itse toistaa.

Iphone-puhelimen akun kunnon voi tarkistaa suuntaa-antavasti asetusten kohdasta akku. Android-puhelimen akun kuntoa voi tarkastella esimerkiksi ilmaisella sovelluksella Accubattery. Tuloksista kannattaa tallentaa ruutukaappaukset.

Akun riittoisuudesta saa tarkemman tiedon vaikkapa suoratoistamalla videoita, kunnes akkuvirta loppuu, mutta tämä ei liikkeessä onnistu.

Puhelinta kannattaa kokeilla myös viileässä, sillä kylmä kangistaa käyttöiän loppua lähestyvän akun nopeasti.

4. Vertaile takuuehdot

Takuuehtoja kannattaa vertailla. Takuu ei välttämättä koske akkua. Jotkut verkkokaupat lupaavat korjauksen, jos akun kapasiteetti heikkenee oleellisesti takuuaikana.

5. Rasita puhelinta vaativilla tehtävillä

Katsele vaikkapa täysteräväpiirtoisia videoita. Jotakin on vialla, jos laite kuumenee heti voimakkaasti tai akun huomaa heti kuluvan kohtuuttoman nopeasti. Pikaisiksi rasituskokeiksi käyvät myös vaativat pelit.

6. Testaa toimintoja

Kolhut ja kosteus ovat voineet aiheuttaa monenlaisia vaurioita. Kokeile toiminnot kattavasti.

  • Kuvaa video ja näppäile valokuvia.
  • Kokeile kuulokeliitin.
  • Varmista, että langattomat yhteydet toimivat pätkimättä.
  • Operaattorin verkkoyhteyden nopeustesti kannattaa sekin ajaa.

OSTOSLISTALLA KÄYTETTY PUHELIN Lue lisää käytetyn puhelimen ostamisesta maaliskuun Taloustaidon jutusta Riittäisikö sittenkin käytetty puhelin? Voit lukea jutun näköislehdestä, jos olet rekisteröitynyt verkkopalvelujemme käyttäjäksi.

Vesa Ylä-Jääski

Näitä muut lukevat nyt

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti