veronmaksajat.fi

VAPAALLA

Lähtisinkö retkelle kansallispuistoon?

Lähtisinkö retkelle kansallispuistoon?
10.11.2021

Viime vuonna kansallispuistoihin tehtiin yhteensä 3,96 miljoonaa käyntiä, mikä oli 23 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Kävijöillä mitattuna suosituin puisto on Pallas-Yllästunturin kansallispuisto.

Mitä palveluja kansallispuistoissa on, erikoissuunnittelija Liisa Kajala Metsähallituksesta? 

”Upean luonnon lisäksi kansallispuistoissa on maksuttomat peruspalvelut eli reitit ja rakenteet. Huolletuilla ja merkityillä reiteillä on opastukset ja viitoitukset. Polkuja on eritasoisia, esimerkiksi kosteitten paikkojen yli on pitkoksia ja siltoja. Jylhimpien kohteiden yli on riippusiltoja.

Monissa puistoissa on myös esteettömiä palveluita, mikä mahdollistaa muun muassa lastenvaunujen kanssa liikkumisen.”

Voiko kansallispuistossa majoittua?

”Kansallispuistoissa on autio-, päivä-, varaus- ja vuokratupia. Myös telttailu on sallittua sille osoitetuilla alueilla. Majoittautumisen hinnat vaihtelevat. Varaustuvissa petipaikka maksaa 12 euroa yöltä ja autiotuvissa majoittuminen on maksutonta.”

NUMERO 40! Suomessa on 40 kansallispuistoa, jotka edustavat tyypillistä suomalaista luontoa ja myös arvokkaimpia luontokohteitamme. Niihin kuuluu kansallismaisemia ja muita luonnonnähtävyyksiä. Kansallispuistot palvelevat luonnonsuojelun ehdoilla myös virkistystä.

Onko jotain, mitä kansallispuistossa ei saa tehdä?

”Retkietiketti-kampanjassa on määritelty retkeilijän hyvä käyttäytymismalli: kunnioita luontoa, älä muuta sitä ja pidä lemmikit kytkettynä. Esimerkiksi kiviä ei saa poimia kotiin vietäviksi. Tuli pitää tehdä merkityillä paikoilla ja vain jos alueella ei ole metsäpalovaroitusta.

Kannattaa suosia merkittyjä reittejä, eikä vesistöissä saa peseytyä tai pestä tiskejä. Älä roskaa. Sieniä ja marjoja saa kerätä, mutta esimerkiksi luonnon yrttien keräily ei ole sallittua. Luontoon.fi-sivustolta löytyy paljon tietoa mm. aloittelevalle retkeilijälle.”

Millä välineillä kansallispuistossa saa liikkua?

”Suksilla ja omin voimin liikkuminen kuuluu jokamiehen oikeuteen. Pyöräilylle eri puistoissa on erilaisia käytäntöjä. Usein pyöräilyä on jouduttu rajoittamaan ja ohjaamaan tietyille reiteille.”

Outi Airaksinen 

Kuva: Leivonmaki-kansallispuisto-kirveslampi-luontotorni-retkella_Upe_Nykänen_RetkeilyKS

Näitä muut lukevat nyt

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti