Kia Niro yhdistää perusauton ja hybriditekniikan

Kia Niroa on kuvattu SUV:n, crossoverin ja hybridin risteytykseksi, Hybrid Utility Vehicleksi, HUV:ksi, ekoautoksi, sportiksi ja ties miksi. Lyhyesti voi todeta, että Kia Niro yhdistää konstailemattoman perusauton hybriditekniikkaan.

Kia Niro on monessa mielessä arkinen auto. Luonnehdinta ei ole moite, sillä moni ostaja hakee ja tarvitsee nimenomaan käytännöllistä ja järkevää kulkupeliä arkeensa. Jos mukana tulee jotain hauskaa tai kiehtovaa, sen parempi, mutta sen ei haluta tapahtuvan järkevyyden kustannuksella.

Saman valmistajan toisen brändin alla myytävän sisarmallinsa Hyundai Ioniqin kanssa Niro on jo lähtökohtaisesti suunniteltu hybridivoimanlähdettä tai sähköä hyödyntäväksi autoksi.

Nirossa ja Ioniqissa on samaa moottoriteknologiaa ja sama täysin uusi pohjalevy, joka soveltuu nimenomaan uuden sukupolven voimalinjoille. Tuotantokaavailuissa on jo esillä plug-in-hybridiversio, joka nähtäneen lähitulevaisuudessa.

Kian mallistossa Niro on 12,5 senttiä katumaasturi Sportagea lyhyempi, yhdeksän senttiä matalampi ja kahdeksan senttiä kapeampi. 2,7 metrin akselivälin ja lyhyiden etu- ja takaylitysten ansiosta Nirossa on sen kokonaispituuteen nähden hyvät sisätilat ja auto on hyvin toimiva niin etäisyyksien arvioinnin kuin huonoilla tienpinnoilla liikkumisen osalta. Niron maavara on kuitenkin vain 16 senttiä, joten maastossa se häviää monille katumaastureillekin. 

Huomaamaton sähkömoottori

Niro on hybridiautoksi vekkulisti vanhanaikainen. Se käynnistetään perinteisellä avaimella ja seisontajarru vapautetaan jalkapolkimella, jollainen ennen vanhaan löytyi Mercedes-Benzeistä – tosin niissä jarru poljettiin päälle ja vapautus tapahtui käsin vaakasuoralla liipasimella. Ainakin koeajoautossa Niron seisontajarru kaiken lisäksi narahti vapautuessaan kuin joissain vuosikymmenten takaisissa autoissa.

Käynnistyksen jälkeen heti ei aina kuulunut mitään, monet hybridithän lähtevät sähköllä liikkeelle. Koeajossa Nirossa bensiinimoottori hörähti kuitenkin niin usein käyntiin, että sähkömoottorin merkitys tuntui varsin vähäiseltä. Ajossakin Niro tuntui kulkevan melkein aina polttomoottorin voimalla, mikä näkyi myös kulutuksessa.

Vaikka hybridin pitäisi olla säästäväinen nimenomaan kaupunkiajossa, ajotietokone näytti muutaman kilometrin kauppamatkalla kulutukseksi 12,6 litraa/100 km parin lämpöasteen säässä.

Maantieajossa kulutuslukemat pyörivät parhaimmillaan 5,6–5,8 litran lukemissa sataa kilometriä kohden, mikä on vähän mutta samaan pääsevät taloudellisimmat autot ilman sähkömoottoriakin. Koko koeajon kulutus oli 6,4 litraa/100 km.

Normikulutuslukemat Nirolla ovat samaa luokkaa kuin Toyotan uudella hybridi-crossoverilla C-HR:llä, jossa on kuitenkin 27 hevosvoimaa tehokkaampi sähkömoottori kuin Nirossa. USA:ssa Niro teki Guinnessin kirjaaman hybridiautojen virallisen maailmanennätyksen, kun parivaljakko Wayne Gerde – Robert Winger onnistui ajamaan mantereen halki 3,07 litran keskikulutuksella/100 km. 

Kulmikkaan käytännöllinen

Ajossa Niro on perusauto, joka ei herätä mitään erityistä innostusta mutta on vaivattoman helppo käsitellä. Kia on erityisesti edukseen taajama-ajossa, missä hyvin jouheasti toimiva voimalinja, miellyttävän vaivattomasti käänneltävä mutta riittävän tunnon tarjoava ohjaus ja perinteiseen tyyliin neliskulmaisen korin edut tulevat parhaiten esiin.

Kulmikas ohjaamo on avaran tuntuinen, ei miltään osin ahtaan tyköistuva monien nykyautojen tapaan. Ratin takanakin kaikki on kohdallaan. Ainakin 1 717,45 euroa veroineen maksavaan Premium Packiin kuuluvalla sähkösäätöisellä kuljettajan istuimella Nirosta löytää luontevasti ryhdikkään ajoasennon. Kahdeksaan suuntaan sähköisesti säädettävässä istuimessa on korkeus-, pitkittäis- ja kallistussäädot sekä ristiseläntuen säätö.

Takaistuimilla on yllättävän hyvin jalkatilaa 180-senttisen kuljettajan ja etumatkustajan takana. Istuma-asento on kohtuuhyvä ja istuinkorkeus kelvollinen mutta takaistuimet ovat turhan kovat, varsinkin selkänoja on epämiellyttävän joustamaton. Keskipaikalla on suorastaan kamalaa istua. 

Vailla äkkinäisyyttä

Moottoritieajossa Niron ohjaus muuttuu jähmeäksi mutta keskittää hieman paremmin kuin Kian isommassa mallissa Optimassa. Kokonaisuutena Niro on suuntavakaa ja kaikin puolin ongelmaton ajettava, mutta mikään ajajan auto se ei ole sporttisuudesta puhumattakaan.

Mutkaisella kantatielläkin Niro osoittautuu ensivaikutelmaa luonteikkaammaksi kulkijaksi. Se tosin reagoi ohjausliikkeisiin laiskasti, mutta monille kuljettajille lienee tärkeintä, että minkäänlaista rauhattomuutta tai äkkinäisyyttä Kian käytöksessä ei ole.

Niron alusta on jämäkästi jousitettu, mikä pitää auton hyvin ryhdissä ja korin liikkeet hallittuina, mutta tiukkuus kostautuu 16-tuumaisillakin pyörillä usein tuntuvana pintatärinänä suomalaisilla teillä.

Kian kuusivaihteinen kaksoiskytkintyyppinen automaattivaihteisto ei vaihda yhtä sulavasti kuin kilpailijoiden parhaat vaihteistot, sillä vaihtamiset tuntuvat selvinä nykäyksinä, mutta laatikko täyttää tehtävänsä ja kiihdytyksissä moottori kuulostaa sen ansiosta mukavammalta kuin Toyotan hybridien CVT-vaihteistolla. 

Ilman kierroslukumittaria

Vaihteenvalitsimen asteikolla manuaaliasento on merkitty S-kirjaimella, mikä tarkoittanee Sportia, ja Kian manuaaliasentoon siirryttäessä Niron käytös todella terävöityy.

Kun automaattiasennossa kaasupolkimen saa polkea lattiaan asti ennen kuin auto kiivastuu, manuaalina Niro vastaa polkimen liikkeisiin niin terävästi, että sen huomaa niskassaankin, kun auton temperamenttia ei automaatin käytöksen perusteella osaa varoa.

Vaikka Kia manuaaliasennossa on reipas ajokki, sen kiihtyvyysarvot kertovat että mikään raketti Niro ei varsinkaan suurissa nopeuksissa ole. Tämä on hyvä muistaa esimerkiksi ohituksiin lähdettäessä.

Nirossa ei ole kierroslukumittaria, joten manuaalivaihtaminen on tehtävä korvakuulolta tai uskottava vaihtamisopastimeen tulevaa nuolta. Mielenkiintoinen piirre opastimessa on se, että jos ajaa rauhallisesti isolla vaihteella, nuoli kehottaa vaihtamaan pienemmälle sellaisissakin nopeuksissa, joissa kone tuntuu ilman vaihtamistakin vetävän hyvin. 

Kuin ikkuna auki

Moottorimelu on Nirossa vaimeaa, mutta jyristävää rengasmelua tulee matkustamoon jonkun verran. Äänieristyksen vaatimattomuudesta kielii se, että kun sorakuormassa oleva täysperävaunuyhdistelmä ajaa viereistä kaistaa, rekan melu kuuluu Kiassa sisään niin, että ikkunan luulee jääneen raolleen.

Kia Niroa myydään neljällä eri varustetasolla, LX, EX, Business Premium ja Business Luxury. LX-tasoa voi täydentää Comfort-paketilla ja EX-varustusta Premium-paketilla. Lisäksi molempien versioiden varustukseen voi lisätä Advanced Driving Assistance -paketin.

Niroon on tarjolla Kian uusimpia mukavuus- ja turvallisuusvarusteita. Näitä ovat mukautuva vakionopeudensäädin (SCC), automaattinen hätäjarrutus (AEB), kaistavahtijärjestelmä (LKAS), kuolleen kulman tunnistusjärjestelmä (BSD) ja risteävän liikenteen varoitusjärjestelmä (RCTA).

Niro on varustettu langattomalla matkapuhelimen laturilla, joka lataa auton keskikonsoliin sijoitetun puhelimen automaattisesti. Niroon saa myös Android AutoTM- ja Apple CarPlayTM -järjestelmät, jotka mahdollistavat puhelimen sovellusten ja toimintojen käytön auton kosketusnäytön kautta. 

Vastinetta rahalle: Niin kauan kuin Seat Atecaa tai Škoda Yetiä ei saa hybridinä, Kia Nirolla on varsin vähän suoria kilpailijoita. Toyotan uusi C-HR on periaatteessa samaa segmenttiä, mutta se on aika eriluonteinen auto kuin Niro. Lähin kilpailija lienee Toyota Auris Hybridin farmarimalli. Voi tietysti kysyä, mitä hyötyä Kian hybridivoimalinjasta on ja kannattaako siitä maksaa, sillä sähkömoottorin rooli tuntui ainakin koeajossa jäävän varsin vähäiseksi. Jos sähkömoottorille ei laita paljoa painoa, Niro ei ole mikään halpa auto. Monin tavoin käytännöllinen se kuitenkin on ja käytössä vaivaton.

PLUSSAT

+ Tilava matkustamo
+ Kätevyys taajama-ajossa
+ Jouhea voimalinja

MIINUKSET

- Vähäinen kulku sähköllä
- Pintakovahko jousitus
- Rengasmelua

TEKNIIKKAA

Juha Partanen