veronmaksajat.fi

KOTI

Televisiolle tuotevakuutus? Tuplavakuuttaminen käy kukkarolle

Televisiolle tuotevakuutus? Tuplavakuuttaminen käy kukkarolle
30.11.2023

Erityisesti elektroniikkaa lahjaksi ostavien kannattaa olla jouluostoksilla tarkkana, sillä näiden tuotteiden oheen myydään usein myös tuotevakuutuksia. Jos sinulla on kotivakuutus, et yleensä tarvitse tuotevakuutusta.

Tuotevakuutus voi vähänkään kalliimman tuotteen hintalappua katsellessa tuntua houkuttelevalta vaihtoehdolta. Tuotevakuutukset ovat kuitenkin useissa tilanteissa tarpeettomia, sillä useimmiten voimassa oleva kotivakuutus kattaa laajasti kodin koko irtaimiston, POP Vakuutukselta muistutetaan.

Tuotevakuutus korvaa vain yhdelle tuotteelle sattuneita vahinkoja. Tuotevakuutus hankitaan yleensä kaupantekohetkellä, ja sitä saa harvemmin hankittua enää jälkikäteen.

Tuotevakuutuksen hinta riippuu siitä, mitä tuotetta ollaan vakuuttamassa ja minkälaisten vahinkojen varalta. Ehtoihin kannattaa tässäkin tapauksessa tutustua aina ennen ostopäätöstä.

”Tuotevakuutuksissa on usein ostohetkellä houkuttelevan pieneltä kuulostavat omavastuut ja laajat vakuutusehdot, mutta hinta voi lopulta vuoden kuluessa muodostua jopa isommaksi kuin kotivakuutuksen hinta, joka kattaa aina laajemmin koko kodin irtaimistoa”, kertoo POP Vakuutuksen vakuutuspalveluiden päällikkö Hanna Toivanen tiedotteessa.

Kotivakuutus kattaa koti-irtaimistoon kohdistuvat vahingot sen mukaan, minkä laajuinen turvataso kotivakuutukseen on hankittu. Korvattavat vahingot määritellään aina vakuutusehdoissa.

Korvausta voi hakea vain yhdestä vakuutuksesta

Aina ennen tuotevakuutuksen ostamista on tärkeää tarkistaa, ettei kyseinen turva kuulu jo omaan kotivakuutukseen.

”Jos hajonnut laite kuuluu sekä kotivakuutuksen että sille otetun tuotevakuutuksen korvattavaksi, voi korvausta hakea vain yhdestä vakuutuksesta”, Toivanen kertoo.

Tällöin toisesta vakuutuksesta maksaa käytännössä turhaan. Jos korvauksen hakee kahdesta eri vakuutuksesta, voidaan sen yrittäminen katsoa vakuutuspetokseksi.

Jos lahjan ostaa toiselle henkilölle eikä ole varma hänen vakuutuksistaan, voi tuotevakuutuksen hankkiminen olla järkevää. Tuotevakuutuksen hankkimista kannattaa harkita myös silloin, jos se korvaa jotakin sellaista, mitä omasta kotivakuutuksesta ei korvattaisi. Toisaalta kannattaa myös tarkistaa, voiko oman kotivakuutuksen turvatasokorotus muuttaa tilannetta.

”On myös hyvä muistaa, että kaiken kattavaa vakuutusta ei ole olemassa ja olipa kyseessä sitten kotivakuutus tai erillinen tuotevakuutus, niin esimerkiksi katoamiset ja unohtamiset ovat usein rajattu vakuutusten ulkopuolelle”, Hanna Toivanen muistuttaa.

Minna Petäinen

Rahat, verot, työ & eläke, koti