veronmaksajat.fi

KOTI

Sähkökiukaista satoja vaaratilanteita – yleensä syynä rikkoutunut vastus

Sähkökiukaista satoja vaaratilanteita – yleensä syynä rikkoutunut vastus
14.2.2022

Saunaa lämmittäessä kuuluu kova pamaus. Kesken saunomisen kiuas alkaa rätistä ja yhtäkkiä näkyy liekkejä. Kun heität löylyä, kiuas alkaa käryttää ja heittää kipinöitä. Yllättäen rikkoutunut sähkökiuas voi aiheuttaa palon tai palovaaran. Jotta tuli ei vaaratilanteessa leviäisi, on tärkeää, ettei kiukaan lähellä ole mitään syttyvää.

Vakuutusyhtiö Lähi-Tapiolan havaintojen mukaan yleisimmin sähkökiukaista aiheutuvat vaaratilanteet liittyvät vastusten rikkoutumiseen. Sähkövastus on kiukaan osa, joka luo saunaan lämmön: se kuumenee ja lämmittää ympärillä olevat kivet.

"Kiuas on laite, joka kuluu käytössä. Vastusten metalli voi heiketä ja kärsiä esimerkiksi siitä, jos kiuaskivet eivät peitä vastuksia ja niille heitetään suoraan kylmää vettä. Lisäksi jos kivet pääsevät liikkumaan tai murenevat, ne voivat vääntää ja rikkoa vastuksia", Itä-Uudenmaan pelastuslaitoksen johtava palotarkastaja Timo Kouki kertoo tiedotteessa.

Myös kiukaan mekaaniset osat, kuten termostaatti ja kellokytkin, voivat ajan myötä vikaantua. Siksi kannattaa aika-ajoin tarkistaa, että kiuas lämpenee, kuten sen on tarkoitus. Saunomisen jälkeen on fiksua varmistaa, että kiuas on saunomisen jälkeen mennyt pois päältä.

Yhtiön koti- ja kiinteistövakuutuksista on korvattu vuosina 2019–2020 ainakin parisataa vahinkoa, jotka liittyvät sähkökiukaan palamiseen tai kipinöintiin. Kiuas on saattanut esimerkiksi savuttaa, kipinöidä tai leimahtaa ja siten aiheuttaa palovaaran. Useimmin tilanteista on selvitty säikähdyksellä tai pienillä savu- tai palovahingoilla.

"Jos kiukaan kärähtäessä ympärillä on jotain syttyvää materiaalia, tuli voi levitä ja palolla olla tuhoisia seurauksia. Vahinkoilmoituksista käy ilmi, että joskus kiukaasta on noussut esimerkiksi suuri valokaari tai liekit ovat lyöneet ylä- ja alasuuntaan",  Lähi-Tapiolan projektijohtaja, paloinsinööri Antti Määttänen sanoo.

Kuinka sitten tulisi toimia, jos sähkökiuas yhtäkkiä alkaa sähistä, kipinöidä tai esimerkiksi lyödä liekkiä?

Kiukaalle ei kannata heittää vettä, vaikka se tulisi – juuri saunassa – ensimmäisenä mieleen.

"Koska kyse on sähkölaitteesta, vesi voi aiheuttaa oikosulun. Pahimmillaan vesi voi myös johtaa sähköä. Jos mahdollista, käy ensin kytkemässä sulake pois päältä ja katkaise laitteen virta. Itse metallisen vastuksen palo ei virran katkaisun jälkeen yleensä jatku kauan, jos ympärillä ei ole syttyviä materiaaleja", Timo Kouki sanoo.

Kun laitteessa ei ole virtaa, mahdollisen palon sammuttamiseen voi käyttää esimerkiksi vettä tai sammutuspeitettä.

Kuinka saunomisen turvallisuutta voisi lisätä?

Aina kun laittaa saunan päälle, kannattaa varmistaa, ettei kiukaan päällä tai sen lähellä ole mitään ylimääräistä. Lapset saattavat tuoda saunaan leluja tai lämmittäjä itse unohtaa kiukaalle esimerkiksi puhelimen.

"Jos palo alkaa kiukaan viasta, tuli voi levitä, jos tilassa esimerkiksi kuivataan vaatteita tai lähellä kaiteella on pyyhe. Myös muovinen sanko tai matto voi syttyä palamaan", Antti Määttänen sanoo.

Erityisen tarkkana saunaa lämmittäessä kannattaa olla, jos sen tekee etätoiminnolla, kuten puhelimella. Jos saunaa käytetään saunomiseen, se ei ole tavaroiden säilytyspaikka.

Huolla saunaa säännöllisesti

Kiuasta kannattaa huoltaa säännöllisesti ja valmistajan ohjeiden mukaan. Kiuaskivet suositellaan esimerkiksi vaihtamaan tietyin aikavälein tai saunan käyttömäärän mukaan.

Jos sähkösaunaa taas ei käytetä saunomiseen vaan esimerkiksi varastona, voi turvallisuussyistä kytkeä koko kiukaan irti sähköverkosta.

"Kun kiviä asettelee kiukaaseen, kannattaa varoa kolhimasta vastuksia. Kiviä tulisi myös olla sen verran, ettei löylyvesi tipu suoraan vastusten päälle. Jos vastukset on aika vaihtaa tai tehdä muita sähkökorjaus- tai muutostöitä, kannattaa aina kääntyä ammattilaisen puoleen", Timo Kouki neuvoo.

Minna Petäinen

Näitä muut lukevat nyt

Rahat, verot, työ & eläke, koti