veronmaksajat.fi

VERONMAKSAJAN
TALOUSTAITO
-
TAITAVAA
TALOUDENPITOA

KOTI

Vastikerästeihin reagoitava nopeasti taloyhtiössä – muuten ne voivat jäädä kaikkien osakkaiden maksettavaksi

Vastikerästeihin reagoitava nopeasti taloyhtiössä – muuten ne voivat jäädä kaikkien osakkaiden maksettavaksi
16.10.2023

Asukkaiden maksuvaikeudet näkyvät nyt myös taloyhtiöissä. Yhä useammalla osakkaalla saattaa olla vaikeuksia selvitä vastikkeistaan. Tilannetta vaikeuttaa osaltaan korkojen selvä nousu. Osa taloyhtiöistä ei seuraa vastikkeita säännöllisesti tai reagoi liian hitaasti osakkaan vastikerästeihin, jolloin vaarana on se, että taloyhtiön kaikki osakkaat joutuvat maksumiehiksi. 

Isännöintiliitto julkisti keväällä putkiremonttibarometrin, jossa isännöinnin ammattilaisista 59 prosenttia arvioi, että vastikerästien määrä on lisääntynyt edellisen 12 kuukauden aikana.

”Taloyhtiössä kannattaa hoitaa vastikevalvontaa tehokkaasti, ja isännöitsijän ja hallituksen tulee reagoida maksulaiminlyönteihin nopeasti. Muuten riskinä on, että rästit jäävät kaikkien osakkaiden maksettavaksi. Pahimmillaan saamatta jääneet vastikkeet voivat vaarantaa koko taloyhtiön talouden”, kertoo Isännöintiliiton lakiasiantuntija Jenni Valkama tiedotteessa.   

Vastikevalvonnan merkitys korostuu talouden taantumassa 

Taloyhtiön ei kannata jäädä pitkäksi aikaa seuraamaan tilannetta, jos osakkaan vastikkeet jäävät maksamatta. Yksittäinen vastikerästi ei vielä heilauta taloyhtiön taloutta, mutta velkasumma voi kasvaa nopeasti.

Ongelmia tulee varsinkin silloin, jos osakas omistaa taloyhtiöstä useamman asunnon tai pääomavastikkeet ovat suuret, kuten yleensä uudiskohteissa on.

”Yleensä jo siinä vaiheessa, kun osakkaan vastikkeet ovat jääneet maksamatta kahden kuukauden ajalta, hallitus voi päättää varoituksen antamisesta”, ohjeistaa Valkama.

”Jos erääntyneitä vastikkeita ei makseta varoituksen antamisen jälkeen, taloyhtiö voi ottaa huoneiston hallintaansa ja kattaa yhtiövastikevelkaa vuokraamalla asunnon.”

Yhtiökokous voi tehdä päätöksen huoneiston ottamisesta yhtiön hallintaan, jos maksulaiminlyönneillä vähäistä suurempi merkitys taloyhtiölle.

Käytännössä hallintaanotto on mahdollinen, jos vastikkeet ovat maksamatta kolmen kuukauden ajalta tai maksujen laiminlyönti on jatkuvaa.

Uusi omistaja ei vastaa myyntitilanteessa kaikista vastikerästeistä 

Kun asunto myydään, asunto-osakeyhtiölain mukaan asunnon uusi omistaja on edellisen omistajan ohella vastuussa erääntyneiden vastikkeiden maksamisesta. Uusi omistaja vastaa vastikerästeistä kuitenkin enintään kuuden kuukauden ajalta.

”Asunnon ostajan kannattaa olla erityisen tarkkana, jos isännöitsijäntodistuksella on maininta maksamattomista vastikkeista. Taloyhtiö voi kohdistaa perintätoimet myös uuteen omistajaan omistusoikeuden siirtymisen jälkeen”, Valkama huomauttaa. 

Mikäli vastikerästejä on pidemmältä ajalta eikä taloyhtiö saa niitä perittyä vanhalta omistajalta, voi vastikevelka jäädä muiden kaikkien muiden taloyhtiön osakkaiden maksettavaksi. 

”Tilanteen voi usein välttää ottamalla huoneisto taloyhtiön hallintaan. Asunnon myynti ei keskeytä hallintaanottoa, vaan taloyhtiö voi omistajan vaihtumisen jälkeenkin käyttää huoneiston vuokratuottoa velkojen kattamiseen”, kertoo Valkama.

Mitä tapahtuu, jos uudiskohteen asuntoja omistava rakennuttaja menee konkurssiin? 

Asuntokaupan merkittävä vaikeutuminen näkyy pitkänä myymättömien uudiskohteiden listana rakennusyhtiöillä.

Mikäli taloyhtiön asunnoista iso osa on edelleen myymättä, kannattaa taloyhtiön olla hereillä rakennuttajan maksuvaikeuksien ja jopa mahdollisen konkurssin varalta. Tällaisessakin tapauksessa taloyhtiön tulee reagoida nopeasti maksamattomiin yhtiövastikkeisiin, antaa varoitus ja ottaa asunto hallintaan, jos vastikevelkaa alkaa kertyä. 

”Taloyhtiön etu on puuttua maksulaiminlyönteihin nopeasti ja se on myös paras keino turvata taloyhtiön asema mahdollisessa osakkaan konkurssitilanteessa. Huoneiston hallintaanotto vahvistaa taloyhtiön asemaa velkojana monissa tilanteissa.”  

Minna Petäinen

Rahat, verot, työ & eläke, koti