veronmaksajat.fi

Mitä rohkeaa sinä aiot tehdä tänä syksynä?

Taina Latvala
Taina Latvala

Kirjan Pitoa

Kirjailija Taina Latvala on 80-luvulla syntyneen sukupolvensa vahva ääni. Hänen esikoisteoksensa Arvostelukappale sai Kalevi Jäntin palkinnon vuonna 2007. Latvalan tuorein teos on nimeltään Torinon enkeli (2021). Seuraa X:ssä @LatvalaTaina

Toisinaan ennen töiden aloittamista minulla on tapana tehdä kotona pieni aamujoogatreeni. Pidän erityisesti YouTubessa olevasta Yoga with Kassandra -kanavasta, jota olen joillekin ystävillenikin suositellut.

Päiväni käynnistyy monesti aika hitaasti, joten omaa aamujoogailuani voisi kutsua pikemminkin keskipäivän joogaksi.

Kassandra kehottaa katsojia usein miettimään jotakin sanaa, johon treenin aikana voi keskittyä ja joka kuvastaisi asennoitumista tulevaan päivään.

Viime aikoina olen miettinyt sopivia ”tunnussanoja” tähän syksyyn. Yksi niistä voisi olla rohkeus.

Do one thing every day that scares you”, on Eleanor Roosevelt viisaasti sanonut. Suomeksi lause kuuluu näin: ”Tee joka päivä yksi asia, jota pelkäät.”

Se kuulostaa ihanan selkeältä mutta ei aina ole helppoa.

Pelot voivat pesiä ihmisessä hyvinkin sitkeästi. Joku pelkää hämähäkkejä, toinen bakteereja, kolmas työpaikan vaihtamista. Neljäs ei uskalla mennä yksinään elokuviin. Viides kaihtaa konflikteja ihmissuhteissa.

Yhdysvaltalainen psykologi ja kirjailija, jo edesmennyt Susan Jeffers, antaa käyttökelpoisia vinkkejä pelkojen voittamiseen kirjassaan Feel the Fear and Do It Anyway (1987/2012). Siinä hän esittelee muun muassa viisi pelkoon liittyvää totuutta.

Yksi niistä liittyy kiinteästi kirjan otsikkoon:

”Ainoa keino päästä eroon jonkin asian tekemiseen liittyvästä pelosta, on mennä ja tehdä se.”

Myös tämä Jeffersin totuuslause on mielestäni hyvin osuva:

”Pelon läpi puskeminen on vähemmän pelottavaa kuin elää sen pinnan alla lymyävän pelon kanssa, joka syntyy avuttomuuden tunteesta.”

Omasta kokemuksestani tiedän, että avuttomuus on tunteena hyvin ahdistava ja jäytävä. Se estää ihmistä tekemästä asioita ja elämästä täysillä.

Minä esimerkiksi pelkään matkustaa laivalla Tukholmaan, koska tuntikausien merellä seilaaminen ahdistaa. Pelkään lukea sopimustekstejä ja allekirjoittaa niitä. Tällä hetkellä myös pelkään reissata uhmaikäisen taaperomme kanssa kahdestaan junalla Helsingistä Pohjanmaalle, niin suloinen kuin hän onkin. Tuntuu, että mukana täytyy olla minun lisäkseni toinenkin aikuinen.

Entä jos eteen tulisi jokin tilanne, josta en selviäisikään?

Susan Jeffersin mukaan juuri tuonkaltainen selviytymiseen liittyvä pelon taso, jota hän kutsuu lauseella ”I can’t handle it!”, on kaikkien pelkojen ytimessä.

Jeffers suositteleekin ihmisiä kehittämään luottamusta siihen, että he kykenevät suoriutumaan erilaisista vastaan tulevista tilanteista. Sitä kautta pelkokin vähenee. Tärkeää on myös muistaa nämä kolme sanaa: ”I’ll handle it!” ”Minä selviän siitä!”

Myös psykologi ja hyvinvointivalmentaja Arlene K. Unger muistuttaa vuonna 2017 suomennetussa kirjassaan Rohkeus. 50 meditaatio- ja rentoutumisharjoitusta parantamaan itseluottamustasi (suom. Eero Sarkkinen), että omaa rohkeuttaan voi kehittää.

”Rohkeus ei ole staattinen persoonallisuuden piirre, jota toisilla on ja toisilla ei ole. Sitä on kaikissa meissä ja voimme hyödyntää sitä kaikissa elämäntilanteissa.”

Tiedättekö sen huumaavan onnistumisen tunteen, joka syntyy, kun on rohkeuden voimin selvinnyt jostakin jännittävästä hetkestä? Minulle esimerkiksi televisioesiintymiset ovat olleet sellaisia. Aina olen jännittänyt niitä etukäteen, ja kuitenkin ne ovat sujuneet hyvin.

Unger toteaa, että itseluottamuksesta ja sen myötä tulevasta rohkeudesta voi olla monenlaista hyötyä niin työ- kuin perhe-elämässäkin. Ja ihmissuhteissa myös.

Sen olen omassa elämässänikin havainnut. Mitä rohkeammin uskaltaa tuoda esiin omia ajatuksiaan, toiveitaan ja tavoitteitaan, sitä helpommin asiat yleensä sujuvat millä tahansa elämän osa-alueella.

Unger toteaa, että itseluottamus ei tarkoita sitä, etteikö ihminen joskus epäröisi. Olennaista on se, ettei anna pelkojen hallita tekemisiään.

Tämän yritän itsekin muistaa jatkossa. Kauhistuttaa ajatellakin, mitä kaikkea olen jättänyt tekemättä pelkojen vuoksi. Lista on pitkä, ja sen kohdat ulottuvat työelämästä raha-asioihin, matkustamiseen, ihmissuhteisiin ja niin edelleen.

Sveitsiläinen psykiatri C.G. Jung on osuvasti todennut: ”Where your fear is, there is your task.” Eli vapaasti suomennettuna: ”Missä on pelkosi, siellä on sinun työmaasi.”

On kenties hyvä välillä tarkkailla, mitä kaikkea kohtaan tuntee pelkoa ja mitä ei ole uskaltanut vielä tehdä. Ehkä sitä kautta voi vähitellen myös oivaltaa, mitä asioita itsessä olisi hyvä prosessoida ja mitä kohti sydän haluaisi salaa suunnistaa.

Kun se vain löytäisi rohkeutta.

Taina Latvala

Linkki Susan Jeffersin kirjaan on korjattu 3.10.2024. Linkki vei teoksen uudenmpaan painokseen. 

Kommentit (0)
 

Kommentoi
Kommentoinnin yhteydessä kerättävät tiedot on tarkoitettu vain kommentoinnin pitämiseksi asiallisena. Kommentoinnin yhteydessä annettuja tietoja ei tallenneta asiakasrekisteriin, eikä niitä käytetä tai luovuteta muuhun tarkoitukseen.
Nimesi Sähköpostiosoitteesi (ei näy julkisesti)
Kommenttisi
Varmistus robottien varalta: Mitä onkaan viisi ynnä kaksi?
Välitä Taloustaidon ylläpidolle huomiosi siitä, että kommentti on mielestäsi asiaton ja toivoisit sen poistamista.
Voit myös halutessasi antaa lisätietoja ylläpidolle:
Haluatko varmasti poistaa kommentin?

Blogit