Haaveilin kevään korvilla uudesta, tyylikkäästä päiväpeitosta. Näin silmissäni vaniljanvaalean peitteen, joka sopisi makuuhuoneemme hempeisiin, haaleankeltaisiin värisävyihin. Materiaalin tulisi olla myös sopivan pehmeä vauvalle, joka välillä oleskelee kanssamme sängyllä.
Surffasimme mieheni kanssa netissä ja löysimme sopivan tuotteen. Peitto näytti valokuvassa kauniin väriseltä, lähestulkoon sellaiselta, jollaisen olin mielessäni visualisoinut. Hinta tosin hirvitti, sillä peitto maksoi alennuksessakin noin 250 euroa. Päädyimme kuitenkin tilaamaan sen, sillä se oli tunnettua merkkiä ja uskoimme, että siitä olisi meille iloa pitkäksi ajaksi.
Toisin kävi.
Heti kun kaivoin peiton paketista, huomasin, että se olikin luonnonvalossa aivan liian kylmänvaalea, miltei harmahtava.
Kun levitin peiton sängylle, käsitykseni vahvistui entisestään. Olimme tilanneet netistä jättiläisen unirievun.
Ei auttanut kuin ottaa vanha peitto takaisin käyttöön.
Toki satunnaiset virheostokset ovat maailman mittakaavassa pieniä murheita – tuskin edes murheita lainkaan. Mutta on kai ihan inhimillistä harmistua siitä, että rahaa on mennyt hukkaan.
Joskus ihmiset tekevät pahempiakin virheostoksia kuin hankkivat vääränlaisen päiväpeiton. Joku ostaa upean asunnon, jossa ei sittenkään viihdy. Toinen hankkii kalliin auton, jota saa jatkuvasti kärrätä korjaamolle. Kolmas sijoittaa rahaa osakkeisiin, joiden arvo romahtaa, neljäs ostaa liput konserttiin, josta haluaa heti pois.
Epäonnistuneita elämyksiä ei pysty palauttamaan liikkeeseen tai myymään eteenpäin, mutta useimmista hankinnoista pääsee kyllä eroon. Toki jos sattuu ostamaan unelmakodin, joka osoittautuukin hometaloksi, tilanne on jo kinkkisempi.
Pettymykset ovat osa elämää, valitettavasti – myös rahaan liittyvät pettymykset tai jopa traumat. Toisinaan kestää vuosia päästä niistä yli.
Joskus kuitenkin virheostokset voivat myös johtaa johonkin hyvään.
Minä ostin mieheni kanssa loppuvuodesta 2018 lentoliput Torinoon, Pohjois-Italiaan. Heti perillä kohteessa huomasimme, että kaupungissa haisi häiritsevästi savulta. Tuntui, ettei hajua päässyt pakoon mihinkään, edes hotellihuoneeseen. Yöksi sivelin käsiini ruusuntuoksuista rasvaa saadakseni edes jonkinlaisen mielenrauhan.
Pikaisella nettisurffailulla törmäsin Googlessa uutisiin, joissa käsiteltiin Torinon ilmanlaatua ja saasteongelmia, joista kaupunki on nähtävästi ainakin aiempina vuosina kärsinyt.
No niin, ajattelin. Tämähän on varsinainen unelmakohde astmaatikolle!
Hengityssuojain kasvoillani kuljin pitkin Torinon katuja ja harmittelin miehelleni, että en ollut tehnyt kaupungista perusteellista taustatutkimusta.
Olo helpotti kuitenkin aika pian sateisen ja tuulisen päivän jälkeen. Kaiken lisäksi matka inspiroi minua osaltaan kirjoittamaan romaanin nimeltä Torinon enkeli, joka ilmestyi kolmisen vuotta myöhemmin.
Tämän vuoden keväällä puolestaan ostin melko läheltä kotiamme vaaleanpunaisen antiikkituolin, joka näytti hurmaavalta sisustuskaupan romantisessa miljöössä. Puinen tuoli oli yllättävän painava, joten kannoimme sen mieheni kanssa kahteen pekkaan, samalla kun työnsimme lastenvaunuja.
Kun uusi huonekalu saapui kotiimme, se valitettavasti menetti kaiken charminsa. Meidän asunnossamme tuoli ei näyttänyt lainkaan romanttiselta vaan pikemminkin nuhjuiselta ja yksinäiseltä. Yhtäkkiä jokainen kohta, josta lohkeili maalia, pisti silmään, puhumattakaan istuinkaasta, josta puuttui pieni mutta ratkaiseva palanen.
Tähän raihnaiseen yksilöön olin kuluttanut 95 euroa.
Soitin liikkeeseen ja kysyä, voisinko sittenkin palauttaa tuolin. Kauppias ehdotti sellaista järjestelyä, että vaihtaisin tuolin joihinkin liikkeen muihin tuotteisiin.
Se kävi minulle mainiosti.
Kiertelin kaupassa pitkään ja valitsin lopulta kahdet upeat korvakorut, muun muassa sellaiset, joihin on painettu kuva Johannes Vermeerin tunnetusta Tyttö ja helmikorvakoru -maalauksesta. Lisäksi ostin italialaistyylisen koristetyynyn, joka on täynnä kirkkaankeltaisia sitruunoita ja on nykyään yksi olohuoneemme kauneimmista katseenvangitsijoista.
Enää antiikkituolin ostaminen ei harmita. Nyt tympäisee ainoastaan se, että toinen taidekorviksistani on jo kadonnut.
Taina Latvala
Kommentoi