Luin hiljattain virkistävän tasapainoisen, Suomen talouspolitiikkaa käsittelevän keskustelunavauksen Helsingin Sanomien mielipideosastolta. Kirjoituksessa Raimo Ilaskivi pohti, ettei Suomi kaipaa juuri nyt velkajarrua, jos ei kyllä sellaistakaan puhetta, etteikö velalla olisi mitään väliä.
Ilaskivi muistutti Hesarin lukijoita keynesiläisestä talouspolitiikasta, jossa julkista velkaa käytetään tasaamaan suhdanteita sekä takaamaan kasvua ja hyvinvointia. Keynesiläinen talouspolitiikka tuntuu unohtuneen niin oikeistolta kuin vasemmistoltakin viime vuosina.
Piti googlata. Raimo Ilaskivi on 97-vuotias. Mitä kertoo ajastamme se, että raikkaalta tuntuva ajatus tulee henkilöltä, jonka syntymästä tulee pian kuluneeksi 100 vuotta? Se kertoo jotain poliittisesta ilmapiiristä, mutta kielii se myös toisesta suuresta muutoksesta.
Vanhat ihmiset ovat yhä kyvykkäämpiä yhä pidempään. Mitä se tarkoittaa taloudelle?
70 on uusi 50
Kesäkuussa Kansainvälinen valuuttarahasto IMF julkaisi tutkimuksen, jossa arvioitiin ikääntymisen ja elinikien pidentymisen vaikutuksia talouteen. Tietoa kerättiin 41 kehittyneestä ja kehittyvästä taloudesta ja tulokset olivat vähintäänkin mielenkiintoisia.
Seitsemänkymppisten kognitiiviset kyvykkyydet ovat nykyään samalla tasolla kuin viisikymppisten kyvykkyydet olivat vuonna 2000. Vain 25 vuodessa 70-vuotiaiden kyvyt esimerkiksi loogiseen päättelyyn, kriittiseen ja abstraktiin ajatteluun, oppimiseen ja järkeilyyn ovat nousseet huimasti.
Koska nykypäivän 70-vuotiaat olivat 2000-luvun alussa viisikymppisiä, voi ajatella, että heidän kognitiiviset taitonsa ovat säilyneet lähes ennallaan, vaikka pari vuosikymmentä on kulunut.
Eikä kyse ole pelkästään mielen taidoista. Samaan aikaan ikäihmisten fyysinen terveys on myös parantunut – esimerkiksi puristusvoima ja keuhkojen hengityskapasiteetti ovat kohentuneet.
Murros työmarkkinoilla
Länsimaissa ikääntyvää väestöä on pitkään pidetty ennen kaikkea valtavana taloudellisena painolastina. Julkisen talouden huoltosuhde heikkenee, kun työssäkäyviä veronmaksajia on yhä vähemmän suhteessa huollettaviin eli eläkeläisiin.
Väestön ikääntyminen johtuu paitsi elinikien pitenemisestä myös syntyvyyden laskusta. Talouskasvu voi seurata vain väestönkasvusta tai työn tuottavuuden kasvusta, ja syntyvyyden lasku heikentää siten suoraan talouden kasvupotentiaalia – etenkin, kun tuottavuuskehityksessäkään ei ole juhlimista. Kuulostaa kovin ankealta, mutta onko kohtalomme vääjäämätön?
Miten työuria tulisi ajatella yhteiskunnissa, joissa ikäihmiset ovat yhä vahvempia ja terveempiä – toisin sanoen yhä työkykyisempiä?
Onko mitään järkeä siinä, että eläkepäivät alkavat siinä kohtaa, kun henkilön kognitiiviset taidot vastaavat neli-viisikymppisen taitoja höystettynä vieläpä pidemmällä työkokemuksella? Koska ikäihmiset ovat yhä työkykyisempiä, yhteiskunnan tulisi mahdollistaa heidän aktiivinen osallistumisensa työmarkkinoille mahdollisimman pitkään.
Yksilökohtaiset erot ovat toki suuria, ja myös ammattiryhmien välillä on merkittäviä eroja: toimistotyöläinen voi jaksaa pidempään kuin fyysistä työtä tekevä, vaikka kognitiivinen kuormituskin kasaantuu. Tulevaisuuden työelämälle olennaista olisikin joustavuus, eikä ainakaan ikärasismille ole vanhenevassa Suomessa sijaa.
Biologiset faktat eivät muutu
Suomessa vuonna 2023 syntyneiden poikien ja tyttöjen elinajanodotteet jatkoivat nousuaan. Vastasyntyneiden poikien elinajanodote oli 79 ja tyttöjen 84,2 vuotta.
Kyseessä on keskiarvo eli moni tulee elämään huomattavasti vanhemmaksi: 1950-luvun alussa Suomessa oli vain viisi yli satavuotiasta, 1980-luvun alussa viitisenkymmentä ja nyt jo noin 1100. Jos ja kun moni meistä elää yhä pidempään, miten ihmisen elinkaari muuttuu?
Osaltaan ongelmallista on se, että tietyt biologiset faktat eivät muutu. Naisten hedelmällisyys laskee yhä rankasti 35 ikävuoden jälkeen ja alkaa heikentyä jo aiemmin. Lapsia on tehtävä ja perheet on perustettava kolmen-neljänkympin hujakoilla, vaikka elämä jatkuisi pitkästi yli sata vuotta. Sana ”ruuhkavuodet” voi tulevaisuudessa saada uusia merkityksiä, kun suuret päätökset kasaantuvat elämän mittakaavassa hyvin lyhyelle ajanjaksolle.
Miten talous muuttuu?
Entä miten yhä pidempi elämä rahoitetaan? Kestääkö eläkejärjestelmämme?
Yksi vaihtoehto on jatkaa töissä yhä pidempään, ja näin toki moni hyväkuntoinen ikäihminen jo tekeekin.
Jos taas haikailee varhaisten eläkepäivien perään, on valmistauduttava siten, että säästöt riittävät useiden vuosikymmenten ajan. 110-vuotiaaksi elävä, 60-vuotiaana eläkkeelle jäänyt ihminen olisi viettänyt elämästään lähes puolet eläkkeellä.
On tietysti selvää, että vanhenemisen edessä ihmiset eivät ole samanarvoisessa asemassa. Hyvätuloiset ovat keskimäärin pienituloisia terveempiä ja elävät pidempään. Heillä on myös enemmän mahdollisuuksia säästää pitkiä eläkepäiviä varten.
Hopeakettujen yhteiskunta
Myös kulutuksen rakenne muuttuu, kun väestö ikääntyy. Yhä useampi tuotteiden ja palveluiden ostaja Suomessakin on ikäihminen. Ovatko yritykset todella ymmärtäneet muutoksen, joka on käsillä? Onko tälle kasvavalle joukolle keskimäärin yhä varakkaampia kuluttajia suunnattu riittävästi ja oikeanlaisia tuotteita ja palveluita?
Ilaskiven mielipidekirjoitusta lukiessa harmittelin mielessäni, ettei herra ole enää politiikassa.
Mutta kuka sanoo, ettei 97-vuotias voisi toimia vaikkapa ministerinä, jos kyvyt, taidot ja puhti riittävät? Ehkä se päivä on lähempänä kuin uskommekaan.
Minna Kuusisto
Kommentoi