Kuluneen vuoden sisään olemme todistaneet toinen toistaan hurjempia käänteitä maailmanpolitiikassa. Israelin ja Iranin 11 päivän mittainen sota. Ukrainan rauhanneuvottelut ja transatlanttisten suhteiden kriisi. Yhdysvaltojen isku Venezuelaan. Grönlanti. Transatlanttisten suhteiden entistä vakavampi kriisi.
Tammikuu on vielä kesken, kun fokus on jo palannut Lähi-itään.
Viime vuosien aikana markkinat ja sijoittajat näyttävät sopeutuneen geopolitiikan uuteen normaaliin: siihen, etteivät sodat, liittolaisuussuhteiden rakoilu, kansainvälisen oikeuden laiminlyönnit tai demokratian mureneminen juuri markkinoita hetkauta.
Pommit paukkuvat ja Truth Social laulaa, mutta S&P500 se vain tehtailee uusia ennätyksiä. Kuinka pitkään sama voi jatkua?
Kuin sammakko kattilassa
Sammakko uiskentelee kattilassa. Lieden lämmetessä sammakko vain nauttii olostaan. Vähitellen vesi muuttuu höyryävän kuumaksi, mutta muutos on niin vähittäinen, että sammakko jatkaa huolettomana kellumistaan.
Lopulta lämpötila nousee kiehuvan kuumaksi, ja sammakko keittyy hengiltä. Olisi kannattanut hypätä pois.
Eräs asiakas pohti, suhtautuvatko sijoittajat geopoliittisiin riskeihin kuin sammakko vähitellen lämpiävään keitinveteen? Totumme vähittäiseen lämpötilan nousuun, emmekä enää ymmärrä, kun pitäisi reagoida.
Historian oppitunti on melko yksiselitteinen. Paikallisilla geopoliittisilla kahnauksilla on historian saatossa ollut vain rajallinen ja lyhytkestoinen vaikutus rahoitusmarkkinoihin.
Osakemarkkinat ja muut riskiset omaisuuserät saattavat hetkellisesti säikähtää, mutta palautuvat usein pian, kun sijoittajat huomaavat, että maailma jatkaa radallaan sotimisesta huolimatta. Tarkoittaako tämä, että sijoittajat voivat ohittaa geopoliittisten jännitteiden kiristymisen?
Sijoittajat eivät voi ohittaa geotaloudellisen sodankäynnin riskejä
Kanadan pääministeri piti Davosissa puheen, jonka on jo povattu jäävän historiankirjoihin uuden ajan yhtenä virstanpylväänä. Puheessaan Carney totesi suorasanaisesti, että viimeiset pari vuosikymmentä ovat osoittaneet äärimmäisen taloudellisen integraation riskit.
Uudella aikakaudella kaikki taloudelliset riippuvuudet ovat heikkouksia, joita vastapuoli voi käyttää aseina. Mitä enemmän kaupankäyntiä, sitä tehokkaampia tullit. Mitä yhtenäisempi (rahoitus)infrastruktuuri, sitä enemmän keinoja painostaa vastapuolta. Mitä monimutkaisemmat toimitusketjut, sitä haavoittuvaisempi tuotantoprosessi.
Kuten Carneykin toteaa, vuosien ajan katsoimme vierestä ja hiljaa hyväksyimme sen, että suurvallat noudattivat yhteisiä pelisääntöjä usein vain silloin, kun se oli heille itselleen edullista. Nyt säännöistä piittaa enää harva.
Geotaloudellinen sodankäynti on se, jota sijoittajien on ensisijaisesti ymmärrettävä. Sotilaalliset konfliktit ovat ensisijaisesti inhimillisiä tragedioita ja luonteeltaan niin dramaattisia, että ne ylittävät aina uutiskynnyksen. Sen sijaan geotaloudellinen sodankäynti voi olla paljon hienovaraisempaa ja tapahtua pitkälti kulisseissa.
Mitä perustavanlaatuisempi tarve, sitä tehokkaampi ase
Carney puhuu strategisen riippumattomuuden vahvistamisesta. Ruoka, energia, puolustus. Kaikki nämä ovat kansallisvaltion elinehtoja. Nykypäivänä listaan on lisättävä myös teknologia, jota ilman koko yhteiskunta pysähtyy.
Geotaloudellista sodankäyntiä voikin ajatella siitä näkökulmasta, että mitä perustavanlaatuisempi tarve on kyseessä, sitä tehokkaampana aseena vastapuoli voi sitä käyttää. Saksalaisen teollisuuden ja kotitalouksien riippuvuus tuontienergiasta on edelleen erinomainen esimerkki.
Kuinka moni on tullut ajatelleeksi, että Saksa on nyt yhtä riippuvainen amerikkalaisesta nesteytetystä maakaasusta kuin se oli aiemmin venäläisestä maakaasusta?
Omavaraisuusaste erottaa jatkossa jyvät akanoista
Sijoittajien on kyettävä tunnistamaan ne yritykset, jotka ovat uuden ajan suhteellisia voittajia ja suurimpia häviäjiä. Ne yritykset, joiden menestys on tähän saakka nojannut taloudellisen integraation jatkumiseen strategisilla toimialoilla, kuten energia-, teknologia- ja puolustusteollisuudessa, joutuvat nyt luomaan nahkansa uudelleen.
Mikäli näiden yritysten kotimarkkina on riittävän suuri tai kotimaan liittolaisuussuhteet vahvalla tolalla, yritys voi jatkaa kasvua ja mahdollisesti jopa hyötyä kasvavista jännitteistä. Muussa tapauksessa yrityksen tulevaisuuden näkymät ovat heikot.
Uudessa ajassa sijoittajien on myös tunnistettava ne maat, joiden geotaloudelliset haavoittuvuudet (eli taloudelliset riippuvuudet) ovat suurimmat. Näiden talouksien pitkän aikavälin näkymät ovat uudella aikakaudella ankeat, koska niihin kohdistuu vähintäänkin geotaloudellisen sodan uhka.
Uuden ajan suhteellisia voittajia ovat ne maat, joiden omavaraisuus on hyvällä tasolla, ja joilla on hyvät edellytykset syventää alueellisia liittolaisuussuhteita. Nämä ovat sammakoita, jotka jäävät henkiin.
Pimeässä Pohjolassa on muuten ainakin yksi maa, joka täyttää kriteerit mainiosti.
Minna Kuusisto
Kommentoi