Kotitalouksien velka on ennätyskorkea. Velkaa oli viime vuoden lopussa 128 prosenttia suhteutettuna koko vuoden käytettävissä oleviin tuloihin. Velkaantumisaste on noin 20 prosenttiyksikköä korkeampi kuin kymmenen vuotta sitten. Ja 40 prosenttiyksikköä korkeampi kuin 80-luvun lopulla kasinotalouden aikoihin.
Hurjalta kuulostaa. Niinpä luotonantoa valvova Finanssivalvonta kiristi lainakattoa heinäkuun alusta. Jatkossa 15 prosenttia asunnon hinnasta on katettava säästöillä tai muilla vakuuksilla. Ensiasunnon ostajilla raja pysyi ennallaan 5 prosentissa.
Finanssivalvonnan mukaan kotitalouksien velkaantuneisuus on Suomen rahoitusjärjestelmän merkittävin haavoittuvuus. Velkaantumisen ja asuntojen hintojen nopea kasvu on ollut historiassa usein finanssikriisien taustalla.
Velkaantumisen kasvu ei itsessään ole negatiivinen asia, jota tulisi välttää. Sehän myös ruokkii talouskasvua. Mutta onko velkaantumisen kasvu ollut liian nopeaa?
Yhden tunnusluvun perusteella sitä johtopäätöstä on vaikea tehdä. Velkaantuminen kun on kasvanut viimeisten kymmenen vuoden aikana selvästi hitaammin kuin sitä edeltävän kymmenenvuotisjakson aikana. Kotitalouksien varallisuus on lisäksi kasvanut velkaantumista nopeammin.
Suurin syy velkaantumisasteen kasvulle on ollut historiallisen matala korkotaso. Viimeiset pari vuotta asuntolainojen keskikorko on ollut prosentin luokkaa. Siis hitusen enemmän kuin inflaatio. Tilastohistoriassa korkomenot eivät ole vieneet koskaan näin pientä osaa kotitalouksien käytettävissä olevista tuloista.
Ei siis ihme, että velkaa otetaan. Ja sehän on harjoitetun rahapolitiikan tavoitekin. EKP on pyrkinyt pitämään korkotason matalana, jotta rahaa ja lainaa virtaisi kohentamaan taloudellista aktiviteettia ja inflaatiota euroalueella.
Pankit toki varoittelevat korkojen noususta, ja ennen pitkää ne myös nousevat. Asuntolainojen keskikoron viimeinen huippu saavutettiin lokakuussa 2008, jolloin keskikorko oli lähes 5,5 prosenttia. Seuraava huippu tullee olemaan matalampi, mikäli puheet pysyvästi matalammasta korkotasosta osoittautuvat oikeiksi.
Luotonannon ruokkimaa hintakuplaa ei myöskään ole havaittavissa. Koko maassa vanhojen kerros- ja rivitaloasuntojen keskimääräiset hinnat eivät ole nousseet vuodesta 2011 eteenpäin.
Alueellisesti hintakehitys on eriytynyt huomattavasti. Pääkaupunkiseudun kerrostaloasuntojen keskimääräiset hinnat ovat nousseet reaalisesti noin seitsemän prosenttia, kun muussa maassa ne ovat laskeneet lähes yhdeksän prosenttia.
Lainakaton kiristäminen ja pankkien muuttuvat säännökset todennäköisesti vain kiihdyttävät kasvukeskusten ja maalaiskuntien hintojen eriytymistä.
Vaikka lainakaton kiristäminen vaikuttaa osuvan hutiin, katon tasoa ei voi pitää kohtuuttomana. Ottaen huomioon velkaantumiseen ja asuntomarkkinoihin liittyvän historian, on enemmänkin ihmeellistä, että instrumentti otettiin käyttöön vasta kaksi vuotta sitten.
Merkit viittaavat kuitenkin siihen, että seuraava velkakriisi ei synny tai kärjisty Suomessa omistusasujien asuntolainojen kasvusta. Toivoa sopii, että lainakaton kiristys ei paljasta sen olevan ainoa käytettävissä oleva työkalu, jolla velkariskejä yritetään ehkäistä.
Mikael Kirkko-Jaakkola
Kirjoittaja on Veronmaksajain Keskusliiton pääekonomisti.
Kirjoitus ilmestyi Taloustaidossa 15.8.2018
Kommentoi