Ainahan ne ovat yrittäjillä mielessä, varsinkin vaalivuonna. Verot nimittäin.
Vaalivuonna pidetään katteettomien lupausten olympialaiset, joista itsensä ja muiden työllistäjät saavat osansa. Suomen vajaassa 300 000 yrityksessä on mittava joukko yrittäjä-ja omistajaäänestäjiä, joille kannattaa lupailla kauniita asioita punaisen viivan toivossa.
Demareilla on vero-ohjelma, ja laadukkaasti tehty sellainen, vaikkei sen sisällöstä, ja varsinkaan sisällöstä vedetyistä johtopäätöksistä niin välittäisikään. SDP:tä äänesti Paavo Lipposen puheenjohtajakaudella 25 prosenttia yrittäjistä, mutta viime vaaleissa enää noin neljä prosenttia.
Ohjelmasta käy selkeästi ilmi, ettei puolueessa uskota kannatuksen nousuun yrittäjien keskuudessa. Tämä näkyy verolinjauksissa, jotka eivät yrittäjää ainakaan taloudellisesti helli. Julkisuudessa puoluejohto on ollut paljon enemmän huolestunut 1,5 miljoonan eläkeläisäänestäjän tuloista ja veroista.
Siinä missä puolueen varjobudjetissa 2018 hyvin yksiselitteisesti vaadittiin esimerkiksi pääomatulon nostoa ja listaamattomien yritysten osinkoverohuojennuksen supistamista, on vero-ohjelmassa päädytty kaunokieliseen termiin ”tiiviit ja laajat veropohjat”. Toisin kuin varjobudjetissa, , vero-ohjelmasta puuttuvat vaikuttavuuslaskelmat, kuinka paljon veropohjan tiivistäminen nostaa yrittäjän veroastetta.
Laskelmien puutetta on yrittänyt selvittää ainakin MustRead -verkkojulkaisu. Mitä luultavammin laskelmien puuttumisen syynä on raadollisesti se, ettei vaalivuonna mikään puolue halua profiloitua ennen äänestyspäivää verotuksellisesti yrittäjävihamieliseksi. Viime kerralla kaikki lupasivat olla leikkaamatta koulutuksesta, mutta toisin kävi.
Mikä on sitten vero-ohjelman vaikein osuus omistamisen ja yrittäjyyden kannalta?
Yksiselitteisesti se, että ohjelmassa annetaan ymmärtää suomalaisen omistamisen ja yrittäjyyden veroasteen olevan EU-tasolla suhteellisen kevyttä. Perusteluksi tälle tarjotaan sitä, että meillä omistamisen verojen osuus on 16 prosenttia kokonaiskertymästä (Ruotsissa 14,5 %), kun se on EU:ssa keskimäärin 21 prosenttia.
SDP:n kirjoitettu tavoite onkin siirtyä maltillisesti keskiarvoa kohden. Omistamisen verojen osuus kokonaiskertymästä on korkeimpia tunnetuissa veroparatiiseissa kuten Maltalla ja Luxemburgissa.
Samaisesta EU-komission selvityksestä olisi voinut tuoda esille toisenkin näkökulman. Ruotsi ja Suomi ovat bkt-osuudella mitattuna kotitalouksien pääomatulojen kuudenneksi ja seitsemänneksi ankarimmat verottajat 28 maan joukossa.
Suomalaisten varallisuus ja omaisuus ovat reilusti muiden euro- ja Pohjoismaiden alapuolella muun muassa Euroopan keskuspankin ja Credit Suissen selvityksissä. Mikäli omistamisen verotus on keskimääräistä, mutta varallisuus alle keskimääräisen, on omistamisen veroaste yksiselitteisesti korkeampi kuin muualla.
Asiaa aiemmin esillä pitänyt Tilastokeskuksen eläköitynyt yliaktuaari Olli Savela totesikin Helsingin Sanomissa aiheesta viisaasti, että ”omistamisen verotusta vertaillessa oikea vertailukohta olisi verrata verotusta varallisuuden määrään ja erityisesti pääoman tuottoihin”. Jos omaisuutta on vähän, eikä se juuri tuotakaan, on luonnollista, että sen osuus kokonaisverokertymästä on pieni.
Ajaako SDP tulevaan hallitusohjelmaan keskitasoa korkeamman pääomaveron nostoa vai keskimääräistä matalamman kiinteistöveron korotusta, jos ja kun se kiristää omistamisen verotusta? Varmaa on vain se, että kiinteistöveron reilun korotuksen julkinen ajaminen on omistusasumisen luvatussa maassa poliittinen itsemurha.
Blogisarjassa käydään läpi keskeisten puolueiden verolupaukset ja -ohjelmat yrittäjien kannalta. Syyskuussa vuorossa on kokoomus.
Kim Väisänen
Kommentoi