Useimpiin yhteiskunnallisiin ongelmiin on olemassa hyviä ratkaisuja, vaikka sitä ei poliittista keskustelua seuraamalla aina uskoisi, kun samoja vanhoja ongelmia vatvotaan vuodesta toiseen. Tämä tuli jälleen mieleen, kun luin OECD:n tuoretta maaraporttia Suomesta.
Raportti on täynnä hyviä ehdotuksia Suomen talouden ja yhteiskunnan erinäisiin ongelmiin, joista on puhuttu pitkään (väestön ikääntyminen, päästöjen vähentäminen, koulutusasteen kasvattaminen, tuottavuuskasvun kiihdyttäminen ja niin edelleen).
OECD:n raportin sävy on ilahduttavan optimistinen, sillä ulkopuolisten asiantuntijoiden silmin Suomi näyttää olevan täynnä mahdollisuuksia. Kun monet suomalaiset ovat jo turhautuneet maan ongelmiin ja ratkaisujen puutteeseen, niin OECD muistuttaa, että meillä on runsaasti varaa parantaa ja kehittyä.
Siinä, missä joku synkistelijä saattaisi sanoa, että suomalaisten koulutusaste on pudonnut kamalan kauas kärjestä, optimisti voi nähdä mahtavan kasvupotentiaalin. Pitkän aikavälin kehitystä voitaisiin vauhdittaa yksinkertaisesti lisäämällä opiskelupaikkoja korkeakouluissa, kuten OECD ehdottaa.
Miksi sitten ongelmia ei ole ratkaistu, jos ratkaisuja on olemassa?
Tämän kysymyksen äärelle sain monesti palata, kun aikoinani kirjoitin väitöskirjaani ilmastonmuutoksen torjunnan politiikkakeinoista.
Alussa nimittäin ajattelin, että ilmastonmuutos on ongelma, johon pitäisi löytää ratkaisuja. Pian kuitenkin tajusin, että hyviä ratkaisuja on ollut olemassa jo puolen vuosisadan ajan. Ongelma ei siis ole ratkaisujen puute vaan haluttomuus toteuttaa niitä.
Ongelmien ratkaisemattomuutta pohtiessani päädyin yksinkertaiseen teoriaan, jossa erilaiset ratkaisut voidaan luokitella kahden kriteerin perusteella: 1) ovatko ratkaisut tutkitusti toimivia ja 2) ovatko ne poliittisesti suosittuja. Näin saadaan neljä luokkaa:
Tutkitusti toimivat ja poliittisesti suositut ratkaisut ovat helppoja toteuttaa, mutta ne on todennäköisesti kaikki jo toteutettu. Tällaisia ratkaisuja ovat vaikkapa julkisen sektorin tarjoama peruskoulu ja oikeusjärjestelmä.
Toimivia mutta epäsuosittuja ratkaisuja on puolestaan vaikeaa toteuttaa. Tähän luokkaa kuuluvat esimerkiksi ne kustannustehokkaat keinot ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi, joita tutkin väitöskirjassani. Vastaavia ratkaisuja löytyy paljon myös OECD:n maaraportin kaltaisista katsauksista.
Ongelmallisia ovat myös poliittisesti suositut mutta tutkitusti toimimattomat ratkaisut, sillä ne jäävät helposti asiantuntijoiden hampaisiin ja synnyttävät poliittisia jännitteitä. Näitä ratkaisuja voisi kutsua populistisiksi.
Neljänteen luokkaan jäävät ratkaisut, joita ei oikeastaan kukaan haluakaan.
Analyysin olennainen havainto on siinä, että käytännössä poliittisen keskustelun sisällöiksi jäävät kahden keskimmäisen luokan ratkaisut. Neuvottelupöytiin päätyvät ratkaisuehdotukset ovat joko toimivia mutta epäsuosittuja tai suosittuja mutta toimimattomia.
Kun keskustelunaiheet valikoituvat tällä tavalla, ratkaisujen toimivuuden ja suosion välille muodostuu negatiivinen korrelaatio.
Se tarkoittaa, että jos jokin ratkaisuehdotus kuulostaa hyvältä ja saa paljon kannatusta, niin todennäköisesti se ei toimi. Muutenhan se olisi jo toteutettu.
Ja vastaavasti, jos vastaan tulee toimiva ratkaisu, niin todennäköisesti jossain on joku eturyhmä, joka vastustaa sitä henkeen ja vereen. Oletettavasti on joku syy, miksi toimivaa ratkaisua ei ole vielä toteutettu.
Poliitikoille OECD:n raportti varmasti näyttäytyykin kokoelmana erilaisia karvaita lääkkeitä, joita on vaikea myydä äänestäjille.
Myös ekonomistille raportti on katkeransuloinen lukukokemus. On turhauttavaa esimerkiksi lukea kehotus korkeakoulupaikkojen lisäämisestä, kun sama kehotus löytyy myös OECD:n maaraporteista vuosilta 2022 ja 2020. Toisaalta on lohdullista huomata, että Suomen tulevaisuudennäkymä ei ole toivoton, vaan ratkaisuja kyllä löytyy.
OECD:n maaraporttien kaltaiset katsaukset ovat arvokkaita, koska ne ammentavat tutkimustietoa ja auttavat poliitikkoja ja kansalaisia ymmärtämään, mitä vaikutuksia erilaisilla poliittisilla valinnoilla on.
Asiantuntijoiden ja päättäjien tehtävä ei ole vain keksiä ratkaisuja, vaan jalostaa niistä toteutuskelpoisia. Tätä varten tarvitaan rakentavaa ja asiallista keskustelua, jossa huolet ja mahdolliset ongelmakohdat tunnistetaan ja korjataan.
Hyviä ratkaisuja siis on, ja ne voivat nousta suosioon, mutta muutos ei tapahdu itsestään. Politiikan ei tarvitse keksiä pyörää uudestaan, vaan saada se myydyksi ja liikkeelle.
Juha Itkonen
Kommentoi