Kuvitellaan, että sairastut ja menet lääkäriin. Sairaalassa olosi pahenee entisestään. Lääkäri määrää sinulle lääkkeitä ja lähettää sinut kotiin. Kotona alat toipua.
Joku saattaisi väittää, että lääkäri on syyllinen siihen, että olosi paheni sairaalassa. Olihan vointisi parempi ennen kuin menit sairaalaan, ja olo parani vasta, kun lähdit sieltä pois.
Lääkäri saattaisi puolestaan selittää tapahtumia toisin. Vointisi heikkeneminen johtui sairaudesta, ja lääkärin määräämät lääkkeet auttoivat sinua toipumaan.
Kumpi selityksistä on oikea?
Tieteellisen maailmankuvan perustana on ymmärrys siitä, että ajallisesta yhteydestä ei voi päätellä syy-seuraussuhdetta.
Edellä kuvattujen tapahtumien perusteella ei voi vielä sanoa, johtuiko olosi heikkeneminen sairaalasta tai auttoiko lääke. Nämä sattumukset eivät tarjoa tietoa vaikutuksista suuntaan tai toiseen. Kausaalisuhteiden päättelyä varten tarvitaan teoria ja tutkimusasetelma, jolla syitä voidaan arvioida tieteellisesti.
Jos luotat lääkäriin ja lääketieteeseen, voit helposti uskoa, että lääkärin selitys on oikea. Lääkkeiden taustalla on oltava valtava kasa tutkimustietoa, jotta lääkäri voi niitä tarjota.
Sama vaikutusten päättelyn vaikeus pätee muillakin aloilla. Se pätee myös talouspolitiikassa, jonka vaikutuksia tutkii taloustiede.
Kuvitellaan nyt puolestaan, että kansantalous on ajautumassa taantumaan ja uusi hallitus käynnistää elvytystoimet talouden piristämiseksi. Talous kuitenkin jatkaa heikkenemistään. Vasta kun hallituskausi päättyy, talous alkaa toipua.
Myös tässä tapauksessa voidaan esittää kaksi erilaista selitystä tapahtumille.
Joku saattaa väittää, että hallituksen politiikka vain pitkitti taantumaa ja että vallanvaihto käänsi suunnan.
Joku toinen saattaisi väittää, että elvytyspolitiikka auttoi viipeellä tai että hallituksen toimet onnistuivat tekemään surkeasta tilanteesta vähemmän surkean.
Jälleen on mahdotonta sanoa pelkästään tapahtumien ajoituksen perusteella, kumpi selityksistä on oikea. Vastaus vaatii tutkimustietoa.
Talouspoliittisissa keskusteluissa valitettavan harva jaksaa pohtia asiaa tieteellisesti, kun ideologinen vimma vie mennessään. Poliittisista asenteista ammentamalla miellyttävä vastaus löytyy heti.
Surullisen esimerkin tästä taipumuksesta tarjoaa viimeaikaiset työttömyysluvut, joita on käytetty todisteina hallituksen työllisyyspolitiikan epäonnistumisena.
Kun taloustieteilijä totesi hiljattain haastattelussa, ettei toteutuneen kehityksen perusteella voi arvioida hallituksen onnistumista, vaan arvion tulisi perustua tutkittuun tietoon, hän sai osakseen pilkkaa sosiaalisessa mediassa.
Näinkö pahasti taloustieteilijät ovat vieraantuneet todellisuudesta, kun kehtaavat väittää, että hallitus saattaa toimillaan vähentää työttömyyttä, vaikka työttömyys käytännössä kasvaa?
Kuten lääketieteen tapauksessa, talouden syy-seuraussuhteiden tulkinta edellyttää luottamusta tieteen menetelmiin ja tutkimustuloksiin. Luottamusta on helppo nakertaa, ja epäluottamus avaa oven kaikenlaiselle humpuukille.
Mieluisten tulkintojen houkutus toimii tietysti molempiin suuntaan: Hallituksen kannattajat mielellään laittavat kaikki hyvät uutiset hallituksen piikkiin miettimättä todellisia ansiota.
Ja sitten kun valta vaihtuu, niin myös käsitys syy-seuraussuhteista saattaa kääntyä ylösalaisin. Yhtäkkiä ymmärretäänkin, kuinka kansantalouden kehitykseen saattaa vaikuttaa muutkin tekijät, eikä kaikkea voi laittaa hallituksen kontolle.
Lopulta löperöstä päättelystä kärsii koko kansa. Jos äänestäjät eivät palkitse hyvistä päätöksistä ja rankaise huonoista, niin poliitikoilla on heikot kannustimet tehdä järkeviä päätöksiä.
Se tekee talouspolitiikasta lyhytnäköistä. Talouspolitiikan todelliset hyödyt ja haitat usein näkyvät vasta pitkällä aikavälillä.
Jos hallitus vaikkapa leikkaa koulutuksesta, talous kärsii vasta vuosien päästä. Vastaavasti jos hallitus paisuttaa velkaa, se voi kiihdyttää talouskasvua hetkeksi, mutta lasku lankeaa tuleville päättäjille.
Äänien perään haikailevan poliitikon kannattaa tehdä samat päättelyvirheet kuin kansa.
Mitä asialle voisi tehdä?
Tieteen epäileväinen asenne ei tule ihmiselle luonnostaan. Se on opittava. Kiihkeän poliittisen debatin keskellä on vaikea pysähtyä ja sanoa, että emme tiedä ennen kuin asiaa on tutkittu.
Siksi demokratiassa tarvitaan määrätietoista koulutusta kriittiseen ajatteluun ja tieteellisiin menetelmiin jo peruskoulusta alkaen. Median ja asiantuntijoiden tehtävä on oikaista virheellisiä päätelmiä ja nostaa esiin tieteellisiä tutkimuksia. Myös tieto tiedon puutteesta pitää tuoda esiin, vaikkei sitä aina haluttaisi myöntää tai kuulla.
Sosiaalisessa mediassa jokainen voi myös rohkeammin puuttua huolimattomiin päättelyihin ja muistuttaa, että kansantalouden kehitykseen vaikuttaa moni seikka, eikä kaikkea voi laittaa hallituksen piikkiin. Jos viesti tulee oman ideologisen heimon sisältä, se saattaa jopa upota.
Kulttuuri ei muutu hetkessä, mutta haluaisin uskoa, että jokainen järkevä puheenvuoro vie meitä parempaan suuntaan.
Lopulta fiksumpi talouspolitiikka ei vaadi vain parempia poliitikkoja vaan valistuneita äänestäjiä. Jos haluamme, että poliitikot tekevät fiksuja päätöksiä, meidän on osattava vaatia niitä poliitikoilta. Meidän on osattava arvioida hallitusten päätösten vaikutuksia ja ymmärrettävä, että talouspolitiikan vaikutukset eivät näy heti.
Toimivassa demokratiassa politiikka on kansan kuva, hyvässä tai pahassa.
Juha Itkonen
Kommentoi