veronmaksajat.fi

VERONMAKSAJAN
TALOUSTAITO
-
TAITAVAA
TALOUDENPITOA

VEROT

Verotoimistoissa palvelukatkos vuodenvaihteessa

Verotoimistoissa palvelukatkos vuodenvaihteessa
15.12.2016

Verohallinto ottaa käyttöön uuden tietojärjestelmän joulu-tammikuun vaihteessa. Verohallinnon asiakaspalvelu on suljettu 29.12.-2.1., ja sähköiset palvelut toimivat tuolloin vain osittain. Yritysasiakkaiden palveluissa poikkeamia on jo aikaisemmin.

Palvelukatkon aikana verotoimistot ovat kiinni, palvelunumerot eivät ole käytössä, chat on suljettu ja Verohallinnon sähköiset palvelut toimivat vain osittain.

Palvelukatko alkaa keskiviikkona 28.12. virka-ajan jälkeen ja päättyy tiistaina 3.1. aamulla kello 9. Osassa palveluja katko käynnistyy jo aiemmin. Esimerkiksi kausiveroilmoitusta ei voi jättää 22.12. jälkeen.

Verohallinto aloittaa sähköisiin palveluihin katkon aikana jätettyjen tietojen käsittelyn saapumisjärjestyksessä 3.1. alkaen. Osa sähköisistä palveluista siirtyy katkon jälkeen Omavero-palveluun. Vero.fi-sivusto toimii palvelukatkon aikana normaalisti.

Katso tästä taulukosta, miten Verohallinnon eri sähköiset palvelut auki palvelukatkon aikana.

Lisätietoa palvelukatkon vaikutuksista henkilö- ja yritysasiakkaisiin

Minna Petäinen

Rahat, verot, työ & eläke

Haluatko lisää hyötytietoa taloudesta?

Tilaa tästä Veronmaksajien ilmainen uutiskirje.
Voit peruuttaa sen koska tahansa.