veronmaksajat.fi

VEROT

Suomen ja Espanjan verosopimus voimaan vuoden 2019 alusta lähtien

Suomen ja Espanjan verosopimus voimaan vuoden 2019 alusta lähtien
17.5.2018

Suomen ja Espanjan välisen uuden verosopimuksen soveltaminen alkaa vuoden 2019 alusta. Espanja ilmoitti 30.4.2018 hyväksyneensä maiden välisen verosopimuksen, kertoo valtiovarainministeriö

Nykyisen sopimuksen mukaan Suomi saa verottaa vain julkisesta palveluksesta saatua eläkettä, jos eläke maksetaan Espanjassa asuvalle henkilölle.

Uuden verosopimuksen mukaan Suomen verottamisoikeus laajenee. Suomi saa verottaa myös kaikkia muita Suomesta Espanjaan maksettavia eläkkeitä.

Tällaisia yksityissektorin eläkkeitä koskee kuitenkin kolmen vuoden siirtymäaika, jolloin sovelletaan nykyisen sopimuksen eläkeartiklaa. Tämä edellyttää, että asuinvaltio verottaa eläkettä. Jos asuinvaltio ei verota eläkettä, uutta sopimusta aletaan soveltaa ilman kolmen vuoden siirtymäaikaa.

Yksityissektorin eläkkeen kaksinkertaisen verotuksen poistaa jatkossa poikkeuksellisesti lähdevaltio eli maa, josta tulo on peräisin. Jos Espanjassa asuva henkilö saa Suomesta eläkettä ja maksaa siitä veroa Suomeen, Suomessa tästä verosta vähennetään eläkkeestä Espanjassa maksettu vero. 

Sopimus muuttaa myös Suomessa sijaitsevan osakehuoneiston vuokrauksesta ja myynnistä saatavan tulon verotusta. Jatkossa Suomi verottaa sekä vuokratuloa että luovutusvoittoa, joita Espanjassa asuvat henkilöt saavat Suomessa sijaitsevista osakehuoneistoistaan.

Kaksinkertaisen verotuksen poistaminen: vapautuksen sijaan tulee hyvitys

Kaksinkertainen verotus on aiemminkin poistettu, mutta nyt toteutustapa muuttuu. Jos Suomi verottaa ulkomaantuloa, se vähentää eli hyvittää veron, jonka tulonsaaja on jo maksanut Espanjassa.

Espanja ilmoitti 30.4.2018 hyväksyneensä maiden välisen verosopimuksen. Verosopimus voi astua voimaan vain, jos se on hyväksytty molempien maiden parlamenteissa ja jos maat ovat ilmoittaneet hyväksymisestä toisilleen. Suomi antoi ilmoituksensa Espanjalle huhtikuussa 2016.

Minna Petäinen

Näitä muut lukevat nyt

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti