veronmaksajat.fi

VEROT

Pitääkö mätkyt maksaa, jos uusi verotuspäätös ei ole tullut ja tiistaina 1.8. on eräpäivä?

Pitääkö mätkyt maksaa, jos uusi verotuspäätös ei ole tullut ja tiistaina 1.8. on eräpäivä?
27.7.2023

Elokuun alussa jäännösverojen eli mätkyjen eräpäivä on 289 000 henkilöllä. Mutta pitääkö mätkyt maksaa, jos odottelee vielä uutta verotuspäätöstä? Verohallinto vastaa.

Elokuun veronpalautukset ja jäännösverojen maksupäivät lähestyvät. Moni verovelvollinen kyselee nyt verotuspäätöstään soittamalla Verohallinnon asiakaspalvelunumeroon. Verohallinto viestittää LinkedIn-kanavallaan, että ajantasainen tieto löytyy nopeasti ja helposti Omavero-palvelusta.

”Verotus on tällä hetkellä päättynyt asiakkaista 82 %:lla. Viime vuonna vastaavaan aikaan verotus oli päättynyt 83 %:lla. Eli käytännössä käsittely on edennyt suunnilleen saamaa tahtia kuin viime vuonna”, kertoo ylitarkastaja Pirjo Ala-Koivula Verohallinnosta.

Osa verovelvollisista kuitenkin edelleen odottelee verotuspäätöstään. Jos on tehnyt muutoksia esitäytettyyn veroilmoitukseen eikä uusi verotuspäätös vielä ole saapunut, pitääkö ensimmäisessä verotuspäätöksessä määrätty jäännösvero silti maksaa eräpäivänä?

”Jos on tehnyt korjauksia esitäytettyyn veroilmoitukseen, tulee saamaan uuden verotuspäätöksen. Silloin ei tarvitse tehdä mitään muuta kuin odottaa vain rauhassa uutta verotuspäätöstä. Se tulee kyllä kaikille lokakuun loppuun mennessä", sanoo Pirjo Ala-Koivula.

Monet Helsingin kaupungin työntekijät ovat palkkasotkujen vuoksi saaneet useita vuotta 2022 koskevia verotuspäätöksiä. Monia on askarruttanut, mikä verotuspäätös on lopullinen, pitääkö itse tehdä jotakin ja miten jäännösveron maksussa pitäisi menetellä. Helsingin kaupungin työntekijöille on julkaistu omat ohjeet täällä.

Kun maksat ajoissa, vältät 7 prosentin viivästyskoron

Ensi viikon tiistaina, 1.8., on jäännösverojen eli mätkyjen eräpäivä. Kiinteistövero erääntyy 1,9 miljoonalla kiinteistönomistajalla maanantaina 7. elokuuta.

Kun maksat ajoissa, vältyt korkojen maksulta. Viivästyskorko alkaa kertyä heti eräpäivää seuraavana päivänä. Viivästyskorko on 7 prosenttia.

Jotta mätkyt ja kiinteistövero eivät jää maksamatta unohduksen vuoksi, Verohallinto suosittelee e-laskun käyttämistä. E-laskun voi ottaa käyttöön verkkopankissa.

Jos verojen eräpäivä on elokuun alussa ja e-laskun tilaa nyt, lasku ei vielä elokuussa ehdi tulla e-laskuna verkkopankkiin. E-laskutilaus pitää tehdä viimeistään kolme viikkoa ennen tulevan laskun eräpäivää.

Jos rahatilanne on vaikea, hae maksujärjestelyä

Sekä mätkyjen että kiinteistöverojen eräpäivät ovat tänäkin vuonna eri ihmisillä eri aikaan riippuen siitä, milloin henkilön verotus päättyy. Oman eräpäivän ja muut maksutiedot voi tarkistaa Omaverosta.

Verohallinnon kanssa voi tarvittaessa sopia maksujärjestelystä. Maksujärjestelyä voi hakea, jos maksuvaikeudet ovat tilapäisiä, aikaisemmat maksujärjestelyt Verohallinnon kanssa on hoidettu eikä henkilöllä ole velkoja ulosotossa.

  • Verotus valmistuu eri ihmisillä eri aikaan, joten siksi kiinteistöveron ja mahdollisten jäännösverojen eli mätkyjen maksupäiviä on useita heinäkuun 2023 ja helmikuun 2024 välillä.
  • Oma maksupäivä ja muut maksutiedot löytyvät Omaverosta.
  • Jos kiinteistöveroa tai jäännösveroa on maksettavana yli 170 euroa, verot voi maksaa kahdessa erässä.

Veronpalautukset maksetaan torstaina 3.8. Saat palautuksen suoraan tilillesi, jos tilinumerosi on Omavero-palvelussa viimeistään 27.7.

Satu Alavalkama

Rahat, verot, työ & eläke, koti