veronmaksajat.fi

VEROT

Mätkyjen eräpäivä keskiviikkona – myöhästyjä maksaa korkoa

Mätkyjen eräpäivä keskiviikkona – myöhästyjä maksaa korkoa
29.6.2026

Ensimmäiset jäännösverot eli mätkyt verovuodelta 2025 tulevat maksettaviksi ylihuomenna, 1. heinäkuuta. Yhteensä maksettavaa on noin 85 miljoonaa euroa. Maksajia on 89 000.

Jäännösveroja maksavat ne, jotka eivät ole maksaneet riittävästi veroja verovuoden 2025 aikana. Suuria jäännösveroja syntyy tyypillisesti silloin, kun saa tuloja useammasta paikasta eikä veroprosenttia ole verovuoden aikana nostettu riittävän korkeaksi.

Heinäkuun eräpäivä koskee erityisesti toiminimiyrittäjiä sekä maa- ja metsätaloudenharjoittajia ja heidän puolisoitaan.

Suurimmalla osalla henkilöasiakkaista jäännösverolla on kaksi eräpäivää: elo- ja lokakuussa tai syys- ja marraskuussa.

Oman eräpäivän voi tarkistaa verotuspäätöksestä ja Omaverosta. Maksueriä on kaksi, jos jäännösveron määrä on 170 euroa tai enemmän.

Myöhässä maksetusta jäännösverosta kertyy korkoa

Jos jäännösveron maksaa eräpäivän jälkeen, siitä pitää maksaa myös viivästyskorkoa.

Tänä vuonna viivästyskorko on 9,5 prosenttia. Korkoa alkaa kertyä heti eräpäivää seuraavasta päivästä lähtien.

”Jos veron maksaa vasta eräpäivän jälkeen, kannattaa maksaa se Omaverossa. Siellä summaan on jo valmiiksi lisätty oikea koron määrä. Toinen vaihtoehto on maksaa vero omassa verkkopankissa, mutta silloin pitää muistaa tarkistaa oikea summa korkoineen Omaverosta", ylitarkastaja Irene Laine Verohallinnosta kertoo tiedotteessa.

Viime vuonna noin 700 000 henkilöä maksoi veroja myöhässä. Korkoja myöhässä maksetuista veroista kertyi yhteensä noin 14 miljoonaa euroa. Jäännösveron korkoja oli reilut 12 miljoonaa ja kiinteistöveron korkoja noin 1,8 miljoonaa euroa.

Minna Petäinen

Näitä muut lukevat nyt

Rahat, verot, työ & eläke, koti