veronmaksajat.fi

VEROT

Mätkyjä ja kiinteistöveroja maksamatta yli 147 miljoonaa euroa

Mätkyjä ja kiinteistöveroja maksamatta yli 147 miljoonaa euroa
15.9.2022

Suomalaisilla on maksamatta 49 miljoonan euron edestä kesän ja alkusyksyn aikana erääntynyttä kiinteistöveroa ja 98 miljoonaa euroa jäännösveroa eli mätkyjä. Osa kiinteistönomistajista saa Verohallinnolta tänä syksynä tekstiviestin kiinteistöverosta.

Kiinteistöveroa on maksamatta 330 000 henkilöllä, jäännösveroja 180 000 henkilöllä. Osalla myöhässä olevat verot ovat maksamatta kokonaan, osa taas on maksanut kiinteistö- tai jäännösverosta ensimmäisen erän. 

Kiinteistöveroa on tällä hetkellä rästissä 10 miljoonalla eurolla vähemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Toisaalta jäännösveroja on tänä vuonna maksamatta 10 miljoonalla eurolla enemmän kuin vuosi sitten.  

Jos huomaat omien verojesi eräpäivän jo menneen, tarkista ajantasaiset maksutiedot Omaverosta. Alkuperäisessä laskussa ei ole mukana viivästyskorkoa. 

Myöhässä maksettuihin veroihin lisätään 7 prosentin viivästyskorko, jota alkaa kertyä heti eräpäivää seuraavasta päivästä alkaen. 

Verohallinto kannustaa tekstiviestillä tilaamaan e-laskun, viesteissä ei ole koskaan linkkejä

Tänä syksynä Verohallinto kannustaa tekstiviesteillä kiinteistönomistajia e-laskujen tilaajiksi. Kyse on kokeilusta, jolla etsitään parhaita tapoja kiinteistöveron maksupäivien muistamiseksi.  

”Esimerkiksi viime viikolla lähetimme tekstiviestejä 7 500 kiinteistönomistajalle, joilla kiinteistöveron toinen eräpäivä on lokakuussa”, ylitarkastaja Mari Kleemola Verohallinnosta sanoo tiedotteessa.   

Tekstiviesteissä lähettäjänä on Vero Skatt. Verohallinnon lähettämissä tekstiviesteissä ei koskaan ole linkkejä eikä niissä pyydetä asiakkailta tietoja.  

Osa veronpalautuksia odottavista suomalaisista ajattelee, että Verohallinto käyttää veronpalautuksia automaattisesti kiinteistöveron maksamiseen. Näin ei kuitenkaan ole, jos kyse on hiljattain erääntyneestä kiinteistöverosta. 

”Kiinteistövero pitää maksaa Omaverosta löytyvillä maksutiedoilla, vaikka loppuvuodesta olisi tiedossa veronpalautusta. Jos taas henkilöllä on verorästejä pidemmältä ajalta, ne toki pidätetään palautuksista”, Kleemola sanoo.   

Minna Petäinen

Näitä muut lukevat nyt

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti